sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Marjapuskissa

Tytär tuli tuomaan Kreetan terveisiä ja auttamaan viinimarjojen keruussa. Hän poimi itselleen pienen sangollisen marjoja ja auttoi minuakin niin, että kokonainen viiden kilon marjalaatikko täyttyi laitoja myöten. Laatikko tuli taloon eilen, kun mies hankki talven mustikat.

Lisäksi tytär käväisi tyjentämässä ojassa kasvavat mustaherukkapensaat, joista nousi varmaan parisen litraa marjoja, enemmän kuin kymmeneen vuoteen. Miksi pensaat ovat ojassa? Sen kun tietäisi, luultavasti naapurin isäntä on joskus kaivanut ojan tontin väärälle puolelle, kuten onkin, ja puskat ovat hakeneet kasvupaikkansa ojasta. Itse en uskalla hypätä ojan yli, mutta tyttäreltä se kävi oikein kätevästi.  - Tämäkin pensas tyhjeni tänään kokonaan.


Kaksi tai kolme punaherukkapensasta on vielä poimimatta. Taitaapi olla niin, että mehumaija pitää sittenkin kaivaa esille. Etukäteen arvelin, ettei marjoja tulisi niin paljoa, että sitä vaivaa kannattaisi nähdä. Tytär lupasi ottaa mehua, jos sitä vain hänelle liikenee. Me, joilla ei ole kellaria, pakastamme mehut ja marjasurvokset. Hillosokerilla tehty hillo taitaa säilyä huoneenlämmössäkin, mutta hillot eivät tee meillä kauppaansa.

Taisin aikaisemmin mainitakin, että viime vuosina olen survonut marjat soseeksi, makeuttanut vähän ja syönyt talvella mehun kanssa aamupalalla smoothien tapaan. Oikeaa smoothieta en tee, sillä en viitsi joka päivä pestä tehosekoittimen kannua.  Mitä sitä turhan päiten, kun kuidut ja siemenet tulevat näinkin syödyksi.

Mainostamani lammaspihvit olivat todella mureita. Vähän jäi tällekin päivälle lihaa ja perunoita. Kantarellikastikekin tehdään vasta tänään sunnuntaipyttipannun seuraksi.




2 kommenttia:

  1. Mulla marjat on vielä keräämättä, mutta ensi viikolla sitten niiden kimppuun! meille tulee paljon tyrniä, mutta ne kypsyy onneksi myöhemmin ;)

    VastaaPoista
  2. En ole nähnyt tyrniä missään myynnissä. Ah, sitä kun saisi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!