lauantai 8. maaliskuuta 2014

Mukavaa naistenpäivää, ihanaiset!

Se on sitten kansainvälinen naistenpäivä. Minulle oli uusi tieto, kun luin jostain, että juhlapäivä on suunnilleen yhtä vanha keksintö kuin äitienpäivä ja molemmat peräisin Yhdysvalloista. Itäblokin maista olen luullut sen levinneen; siellä suunnassahan se on ollut jopa vapaapäivä. Mutta kaikessa tapauksessa mukavaa päivää kaikille naisille!


Tämä on se toinen, yhä vaan hengissä oleva ja joulusta lähtien kukkinut orkideani.

Kaikki eivät pidä naistenpäivää minään, esimerkkinä mainittakoon meidän isäntä. Tilasin häneltä kaupasta kukkakimpun. No, toihan se kukan, haljun värisen purkkiruusun, joka ehkä oli tarjouksessa, muta toi kuitenkin. Toisaalta, jos saan sen pysymään elossa kesään asti, niin tiedän paikan mihin sen istutan. Edellinen, äitienpäiväruusu nimittäin paleltui viime talvena. Naistenpäivänä tulee aina mieleeni ex-työkaveri, edesmennyt Tapsa, joka muisti konttorin naisia joka vuosi. Kukkia ei tullut, mutta namia tai iso kulhollinen jäätelöä.

Minä saan huomenna uuden työpöydän tietokoneelle. Ostin sen nettikirpparilta peräti 15 eurolla ja velimies kävi kaiketi eilen sen jo hakemassakin ja tuo huomenissa meille. Nyt pitää ruveta raivaamaan tilaa uudelle, 140 senttiä pitkälle pöydälle. Seinää en sentään meinaa siirtää, mutta yritän niputtaa eri puolilla työhuonetta olevia kirjapinoja ynnä muuta rekvisiittaa sellaiseen paikkaan, etteivät häiritse pöydän kantamista ja koneiden asennusta.

Nykyinen työpöytäni on metrin mittainen pätkä Lundia-hyllyä. Ylin hylly on sentään 40 cm leveä, mutta erilaisten lähdekirjojen ja papereiden kanssa on ollut vähän ahdasta, mutta on tässä silti kaksi kirjaa tullut naputeltua. Tästä tulee uusi kopiointilaitos, sillä siirrän päälle printterin, joka on ollut varsinaisen kirjahyllyn yhdellä hyllyllä, tämä työpöytävirityksen takana ja siten hankala käyttää. Toisaalta sama pöytätaso on palvellut myös erinomaisen ergonomisella korkeudella olevaa näyttöruutua, jonka jalustana on parhaillaankin yksi Lundia-laatikko nurinpäin.  Muutama hyllytaso pitäisi nyt jostain saada lisää.

Nyt siirrän näytön kirjoituspöydän päälle, mikä ei ergonomisesti ole yhtä hyvä juttu. Näppikselle pitäisi olla oma, esille vedettävä tasonsa. Konehuoneosasto on erikseen ja lisäksi kombinaatioon kuuluu oikein lukittava laatikostokin. Ei ole ainakaan sitten kirjan kirjoittaminen kiinni varusteista, vaikka yhäkin haaveissa on varustelutason parantaminen yhdellä applen tietokoneella. Vielä näpsempää olisi, jos olisi varaa ostaa pieni läppäri tai vastaava kesäkaveriksi, mutta se menee jo yli varojeni. Ja onhan tämä nykyinen kone vielä ihan ehjä ja hyvä vekotin. Se on vain niin, että jos jollekin tulee autokuume, niin mulle on tullut mäkkikuume.

Ei vaan, nyt pitää ryhtyä rupeamaan, ettei tarvitse koko yötä raivata.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!