Papupata pankolla kiehuu ja kuohuu...

Nyt ovat viimeisetkin jouluruoat jatkojalostuksessa, kun kaksi hernesoppakattilaa kiehuu hellalla, ei sentään pankolla. Siis loru tais mennä näin. "Appilan pappilan apupapin papupata pankolla kiehuu ja kuohuu..." Muistaako kukaan jatkoa?

Kinkku oli jo aika loppusuoralla, joten padoissa syntyy lähinnä kasviskeittoa. Toisaalta ruokalajin nimihän ei suinkaan ole kinkku- vaan hernekeitto. Höysteeksi jaoin kattiloihin vihoviimeisen kulman savulampaasta, muutaman sipulin ja porkkanan. Lisään vielä hetken päästä puolikkaan paprikaa per kattila. Paprika ja porkkana ovat lähinnä värin takia eikä tuosta määrästä varmaan mitään muuta iloa olekaan. Annos on suuri eli kun toinen on kymmenen litran ja toinen kahdeksan litran kattila, niin siinäpä on kahdelle hengelle vähäksi aikaa ruokaa.Me molemmat olemme hernesopan ystäviä ja lämmitysvaiheessa voi aina lisätä uutta höystettä, esimerkiksi kinkkusuikaleita, valkosipulia ja kaprista.

Viimeiset peruna-, porkkana- ja lanttulaatikon kuivuneet loput kaavin jo illalla kompostiastiaan. Tie kompostorille oli tänään niin tukossa, että sain kahlata lähes polviin asti ulottuvassa umpihangessa. Menoksi, sanoi mummo lumessa, vai miten se meni? Kälyn tuoma joululyhty sai uudeksi vuodeksi uuden öljykynttilän ja palaa edelleen. Yksi kynttilä on vielä varattuna loppiaiseksi, joka onkin jo muutaman päivän päästä.

Kävimme päivällä selvittelemässä yhtä asiaa puhelinkaupassa ja samalla matkalla kirjakaupassa ostamassa mm.  kalentereita niiden kadonneiden tilalle. Kadonneet lampaat eivät vielä ole ilmoittautuneet, ei vaikka ostin todella komean uuden pöytäkalenterin. Mies oli pyytänyt jo aikaisemmin seinäalmanakkaa alakerran vessaan. Ostin hänelle nyt sellaisen, josta menee muutama ropo Itämeren suojeluun. - On kuulemma niin mukava katsella sitä asioilla käydessään. Saamme joka vuosi ystäviltä lähetyskalenterin ja se kunnioittaa läsnäolollaan yläkerran vessaa. Tänään haalin kaupasta myös kansioita ja sen sellaista tavaraa, jonka avulla saan viime vuoden säilytettäviä lehtiä ynnä muuta arkistoitua. Suurin osa lehdistä menee keräykseen, mutta esimerkiksi käsitöihin, sukututkimukseen ja eräisiin muihin yhdistyksiin liittyvät lehdet eivät pahemmin vanhene ja siksi ovat visusti tallessa, samoin Kielikello, jota taisin ruveta tilaamaan jo ammoisina aikoina, ehkä opiskelun päätyttyä.

Nuo vanhat lehdet ovat aarteita, varsinkin jos sattuu löytämään sidottuina vuosikertoina. Kerroinkin joskus aikaisemmin, miten syksyllä onnistuin löytämään Kotilieden ensimmäisen vuosikerran vuodelta 1923. Minulla on myös vuosikerrat 1924 ja -25 sekä 1950. Niitä on mukava selata ja vähän joskus lueskellakin.