perjantai 7. tammikuuta 2011

Hyvä postipäivä

Tänään tuli neljä pakettia, joista onneksi vain kaksi piti hakea postista. Käsityötarpeita ja kirjoja, mitäpä muuta. En vielä ehtinyt kuvaamaan saalistani, mutta sen voin jo etukäteen kertoa, että suurin, painavin ja kallein paketti sisälsi Akateemisen alennusmyyntikirjoja. Tilasin sellaisia teoksia, joita en kuuna kullan valkeana raaskisi ostaa normaalihinnalla. Nyt sain kaikki tilaamani. Siinä on pläjäys talviharrastuksia, kuten kulttuurihistoriaa, naishistoriaa, sotahistoriaa, kansanperinnettä, ompeluoppia ja piirustamisen oppia. Ei muuta kuin harrastamaan!

Seuraava projekti on lajitella kirjahyllyjen sisältöä vähän uuteen malliin. Jotkut systemaattiset ihmiset, kuten matemaatikko-lanko ja veljeni, ovat kuulemma tehneet tietokoneelle ikioman kirjaluokittelun. Sitä en tiedä, miten heillä hyllyt pysyvät järjestyksessä. Meillä ei ainakaan pysyisi, mutta olen kyllä pyrkinyt sijoittamaan kirjoja vähän aihepiireittäin eli siis esimerkiksi kässä- ja askartelukirjat yhdessä hyllyssä, sukututkimus ja pitäjänhistoriat toisessa, ruokakirjasto kolmannessa paikassa.

Tämän aarteen onnistuin metsästämään nettidivarista jo muutama päivä sitten. Mary Oljen  Kauneimmat kirjokintaat eivät varmasti jää hyllyyn pölyttymään.

1 kommentti:

  1. Voi toki, meillä kirjat laitetaan sinne minne sattuvat mahtumaan! :D Suurinpiirtein tiedän kuitenkin, etsinkö tiettyä teosta mökiltä vai asunnosta ja mistä hyllystä...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!