maanantai 5. maaliskuuta 2012

Mistä tulee minulle hyvä mieli?

Melkein jo unohdin tässä arpajaistohotuksessani, että Aili-mummo haastoi minut viime viikolla vastaamaan tähän otsikon mukaiseen kysymykseen. Kiitos! Kymmenen hyvää mieltä tuottavaa asiaa pitäisi nyt osata tosi fiksusti esitellä teille ja sen jälkeen arpoa, kenelle viidelle heitän haasteen eteenpäin.

Mistä tulee minulle hyvä mieli?

1. Tästä kodista
Kotini on omasta mielestäni vanhanaikaisella tavalla kaunis. Itse talo on vanha, peräisin 1800-luvun loppupuolelta, entinen maalaistalon päärakennus. Sisustuskin on vanha eikä itselläni ei ole juuri yhtään ollut sanomista siihen, mitä nyt toin omat mööpelini, tauluni, kirjani ja kauniit esineet tullessani.



2. Uudesta keittiöstä
En ole lakannut nauttimasta syksyllä valmistuneesta keittiöstämme. Joka aamu katselen sitä yhtä hyvällä mielellä.


3. Ukko-kullasta
Totta kai rakas mieheni on tällä listalla, olisi ehkä pitänyt olla listan kärjessä.Joskus tekisi mieli irvistää, mutta useimmiten on hyvä mieli.

4. Tästä elämänvaiheesta
Enää ei ole kiire minnekään, ei tarvitse lähteä mihinkään eikä tulla mistään. Saa vain olla ja tehdä mitä huvittaa. Olen tasapainossa (melkein aina) itseni kanssa, mieheni kanssa, Luojani kanssa. Mitä nyt terveys kronaa, mutta muuten minulla on hyvä mieli.

5. Muutamasta tosi hyvästä ystävästä
Tämä ei enempää kommentteja kaipaa: vanhat ystävät ovat kultakimpaleita.

6. Kirjoista
Rakastan lukemista ja kaikenlaisia kirjoja. Ja kirjojen omistamista. Ja kirjojen keräämistä. Ja...



7. Kirjoittamisesta
Aiheuttaa parhaimmillaan flow-ilmiön, jossa aika ja paikka katoavat.

8. Luonnosta ja pihapiirin eläimistä
Tänään se oli mustarastas, joka suostui valokuvattavaksi.


9. Kauniista esineistä
Niitä koti on tulvillaan enkä yhtäkään halua vapaaehtoisesti heittää pois. Ei voi mitään, jos tykkää kauniista esineistä.


10. Näpertelystä
Kun ei lapsena ollut nukkekotia eikä kovin häävisti muita lelujakaan kuin käpylehmiä ja muutama nukke, niin ehkä nyt on kiire kiriä vajetta umpeen. Samaan mielihyvä-sarjaan kuuluvat muutkin käsillä tekemiset, neulominen, ristipistit ja joskus ompelukin. Ja ruoanlaitto.


Nyt seuraa sitten se vaikein kohta, kun rupean miettimään, kenelle heitän haasteen. Miettimistuokion jälkeen päädyin teihin:

1. Hanne blogista Punainen talo maalla
2. Maria Veikontytär, jonka blogi on Muna, Minä ja Poikanen
3. Hannele Hannelen paratiisista
4. Jaana Amandan tuvan tunnelmia -blogista ja
5. tarjah blogista Vanhassa talossa

Olette kivoja, kuten muutkin blogikaverit, joista tulee minulle hyvää mieltä.

5 kommenttia:

  1. Kivaa, kirjat hienoja, minä jo vastannut haasteeseen; http://hannelenparatiisi.blogspot.com/2012/02/hyvanmielen-asioita.html

    VastaaPoista
  2. Otan haasteen vastaan ihan mieluusti.
    Menee varmaan muutama päivä, onhan tämä ihan kuin inventaario:)

    VastaaPoista
  3. Villivinni!

    Vastauksistasi päätellen olet hyvä kodin hengetär;DD

    Hienoa, että olet tyytyväinen oloosi ja eloosi omassa kodissasi oman kullan kainalossa;DDD

    Kukaan ei voisi vaatia enempää: kiitos sinulle, Villiviini.<3

    VastaaPoista
  4. Kaunis postaus!! Tuli hyvä mieli! Asiat, joita manitsit ovat tärkeitä!♥ On taito osata arvostaa sitä mitä on saanut:)
    Oikein ihanaa ja leppeää viikkoa sinulle!♥
    Ps. Keittiösi on kaunis! Minäkin olen samanlainen, ihailen kauaaaan jotain, jota olen myös useimmiten odottanut pitkään;)

    VastaaPoista
  5. Hyviä ja tutuntuntuisia ilonaiheita :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!