Pikkueläimiä on liikkunut pihassa ja ulkona. Lentomuurahaisia sisällä - jalkahoitaja sanoi, ettei niitä missään tapauksessa olisi pitänyt myrkyttää, sillä lentue olisi joka tapauksessa jatkanut matkaansa. Nyt ne jäivät etsimään lajitovereitaan. Pihalla pörräävät kukkakärpäset, erakkomehiläiset ja linnut. Naakat parveilevat sähköjohdolla. Sepelkyyhky suunnittelee uutta poikuetta. Tämä pienokainen on mielestäni viherpeipon poikanen ja sen alapuolella takuuvarmasti tunnistettu oravanpoika! Se oli semmoinen nyrkin kokoinen, joka melkein kiipesi jalalleni. Ehkä tämä oli se, jonka emo kuljetti terassimme kautta ilmoittaakseen lapsukaiselle, ettemme ole vaarallisia?
tiistai 22. heinäkuuta 2014
Ei lämmin luita riko
Ei riko, ei, mutta lähettää mummun kastelemaan illalla myös floksi- ja hortensiapenkkiä siitä huolimatta, että parina päivän on satanut tosi rankasta. Ilmeisesti maa oli niin kuivaa, että vesi hurahti läpi. Tänään ei kyllä yhtään huvittaisi mennä puutarhahommiin, sillä jalat ovat hellinä jalkahoidon jälkeen. Tassut alkavat kai olla aika hyvässä kunnossa, sillä jalkapohjia kutitti ja varpaita myös hoidon aikana. Nyt mulla on paksut villasukat jalassa ja tiukka ohje varoa liukastumasta.
Pikkueläimiä on liikkunut pihassa ja ulkona. Lentomuurahaisia sisällä - jalkahoitaja sanoi, ettei niitä missään tapauksessa olisi pitänyt myrkyttää, sillä lentue olisi joka tapauksessa jatkanut matkaansa. Nyt ne jäivät etsimään lajitovereitaan. Pihalla pörräävät kukkakärpäset, erakkomehiläiset ja linnut. Naakat parveilevat sähköjohdolla. Sepelkyyhky suunnittelee uutta poikuetta. Tämä pienokainen on mielestäni viherpeipon poikanen ja sen alapuolella takuuvarmasti tunnistettu oravanpoika! Se oli semmoinen nyrkin kokoinen, joka melkein kiipesi jalalleni. Ehkä tämä oli se, jonka emo kuljetti terassimme kautta ilmoittaakseen lapsukaiselle, ettemme ole vaarallisia?
Pikkueläimiä on liikkunut pihassa ja ulkona. Lentomuurahaisia sisällä - jalkahoitaja sanoi, ettei niitä missään tapauksessa olisi pitänyt myrkyttää, sillä lentue olisi joka tapauksessa jatkanut matkaansa. Nyt ne jäivät etsimään lajitovereitaan. Pihalla pörräävät kukkakärpäset, erakkomehiläiset ja linnut. Naakat parveilevat sähköjohdolla. Sepelkyyhky suunnittelee uutta poikuetta. Tämä pienokainen on mielestäni viherpeipon poikanen ja sen alapuolella takuuvarmasti tunnistettu oravanpoika! Se oli semmoinen nyrkin kokoinen, joka melkein kiipesi jalalleni. Ehkä tämä oli se, jonka emo kuljetti terassimme kautta ilmoittaakseen lapsukaiselle, ettemme ole vaarallisia?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Upeat kuvat. Meillä ei ole satanut pitkään aikaan pisaraakaan. Pakko oli kastella koko puutarha tänään.
VastaaPoistaKastelin eilen ja tänään ovat taas niin nurpallaan, että pitää vissiin taas kastella.
VastaaPoista