Meille sattui toissapäivänä vähän hassusti. Vessan lavuaarin poistoputki romahti äkkiarvaamatta ja vedet lattialle, tietysti. Eikä putki ollut vasta kuin 34 vuotta vanha. Mies pisti yhden ruostuneen osan heti roskikseen, mutta ruostehiutaleita oli taas aamulla lattialla. Onneksi apu oli nopea ja lähellä, kun mies eilen soitti luottotyypilleen. Putkimies tuli heti tänään tarkistamaan tilanteen ja totesi, että hänellä taitaakin olla autoperässä juuri oikea osa. Sen hän sitten vaihtoikin lennossa. Hieno valkoinen muoviputki ynnä muut osat varmaan toimivat seuraavat 30 vuotta tai siihen suuntaan.
Tänään on meilläkin pidetty sadetta. Onneksi sain mullattua puolet perunalaatikoista. Toinen puoli piti tehdä tänään, mutta en minä sateella...
Tämä kuva on rekvisiittaa, kun ei tietenkään eilen ollut kamera paikalla. Katselin, miten orava juoksi vauhdilla meidän terassinportaita ylös. Ihmettelin, mien sen naama oli niin kumman näköinen, mutten ehtinyt edes tajuta, mistä on kysymys. Miehellä oli paremmat hoksottimet. Oravalla oli poikanen suussa ja mies ehti senkin todeta, että lapsonen piti emoa kaulasta kiinni. Ajattelin, että tulee se vielä toisenkin poikasen kanssa ja sen varalta hain kameran. Ei tullut uudestaan.
No onneksi apu tuli nopeasti =)
VastaaPoistaMinnekkähän se orava vei poikastaan turvaan.♥
Kaikkea sitä sattuu kuten tuo pönttöjuttu. Orava kantelee näitä lapsiaan turvaan ahkerasti. Kiva kuva:)
VastaaPoistaOlisikohan oravilla jo valmiiksi varapesiä, jonne voi lapsensa kuskata turvaan? Ainakin rastaita ja harakoita oli eilen tavaallista enemmän pihassa.
VastaaPoistaKohta teillä riittää puun ympäri juoksijoita. Meillä pesi viime kesänä orava aivan lähellä ja oi oi sitä poikasten riemua. Heillä olikin lämmin pesä. Minä nimittäin unohdin lampaantaljan takapihalle. Äiti orava oli repinyt kaikki mustat karvat pesään. Kaikki valkoiset osat taljasta oli jätetty koskematta (taljassa oli kaksi erivärisen lampaan vuotaa)
VastaaPoistaJoo, mulla onkin jo valmiiksi kuvia niistä puun ympäri juoksijoista. Meniköä taljasi ihan käyttökelvottomaksi vai odottaako seuraavia pesäntekijöitä?
PoistaMitäh, vasta 34 vuotta ja jo nyt puhki!! Mihin tämä maailma menee ;)
VastaaPoistaMeillä siiliäiti siirtää vauvojaan parastaikaa toiseen paikkaan, jälkikasvu kiljuu äidin mennessä liian lujaa ja ollessa inhottava olemalla antamatta maitoa matkaevääksi...
Voi, miellä eivät siilit viihdy, vaikka luulisi viereisellä joutomaalla olevan turvalliset asuinsijat. Kissat, kissat? Ehkä.
VastaaPoista