Aurinko paistaa ja tämän pitikin olla viikon varmin aurinkopäivä. Tummat pilvet olivat matkalla toiseen suuntaan, mies arveli. Illalla on vielä tehtävä kastelukierros. Nämä ovat viime viikkoisen puutarhakaupan ostoksia. Taimesta kasvattamani kesäkukat ovat edelleen surkeita rååpäleitä. Ahkeraliisa ja miljoonakello jo kukkivat - yhdellä kukalla - mutta eivät ole vielä vähään aikaa pääsemässä kuvauskohteiksi.
Nyt seuraavat päivän naurut. Kuinka kukaan vanhempi voi haluta antaa lapselleen nimeksi esimerkiksi
Ninnuida, Eleaomena, Meamolla, Unnaluuna, Nuukoliver, Puromatti, Apila, Aurinko, Puru, Routa, Sävel, Mahla, Rymy, Mubarak, Tahko tai Repo? Ja miten ihmeessä kukaan viranomainen voi antaa luvan näille nimille? Listaa voi jatkaa vielä esimerkiksi nimillä Pommiina tai Simmu, Raparperi ja Tilli. Älköön nyt loukkaantuko kukaan lukija, jonka lapsi tai lapsenlapsi riesanaan kantaa jotain näistä nimistä.
Tietysti olen vanhanaikainen ja muutaman vuosikymmenen välein vanhat nimet tulevat aina muotiin, mutta nimi ei saisi olla lapselle rasitteeksi. Vielä 16 vuotta sitten, kun lapsenlastani kastettiin, oli pappia oikein todenteolla kuulemma taivutettava hyväksymään pojalle toiseksi nimeksi Alexander. Ei ollut kaukana, etteivät vanhemmat vaihtaneet kastepappia. Ainakin he pahoittivat mielensä. Tämän listan poimin jomman kumman iltapäivälehden sivuilta.
Samassa paikassa ällistellään tänään Microsoftin hirmuisia irtisanomisuutisia eli siinä päivä murheelliset uutiset. Yksi niistä. Niin sekin firma söi sanansa, kuten aika moni meistä tavallisista pulliaisista osasi etukäteen jo arvatakin. Ikävä uutinen joka tapauksessa.
Onpa uusi nimilista, en ole kuullutkaanNuukolivrista tai Meamollasta. HIH
VastaaPoistaHauska tuo nimilista, näin otsikon, mutten lukenut juttua. Eräällä läheiselläni, pojalla, on nimi, joka perinteisesti mielletään tytön nimeksi. Aika usein saa olla selittämässä häntä pojaksi, varsinkin lapsen äidin ollessa säästäväinen ja käyttäessä hänellä paljon isosiskonsa vanhoja vaatteita. En tiedä, onko sekään kovin kivaa, hepulle itselleenkään... monesti vanhemmat toteuttavat omia fantasioitaan noissa nimien valinnassa eivätkä välttämättä ajattele asiaa pidemmälle tulevaisuuteen.
VastaaPoistapitkä höpötys, tarkoitus kuitenkin oli tehdä kesätoivotus :)
En minäkään taida tuon nimisiä tuntea, mutta muuten kyllä paljon kaikkia sellaisia nimiä joita ei ennen ollut, kuten Paju,Pouta, Tuisku, Pyry, Nuppu... kyllä kai ennenkin oli luontoon liittyviä kuten Pilvi, Tuuli, Meri.Vilja...
VastaaPoistaHyviä kesäpäivien jatkoja :)
Minusta on tärkeää vanhempien antaa lapselle nimi, mikä ei aiheuta esim.koulukiusatuksi tulemista. Hassu nimi, jos mikä kääntyy lasten suussa vaikka miksi. Lapset eivät tule ajatelleeksi, että nimellä leikittely voi aiheuttaa nimenkantajalle mielipahaa. Mukavaa viikonloppua sinulle!
VastaaPoista