Ahkeruus kovankin onnen voittaa

No niin, nyt tässä blogissa on sivulaidat aivan kuten halusinkin. Kiitos Elegialle, tulen vielä erikseen kertomaan seikkailustani blogipohjien ihmeellisessä ja kummallisessa maailmassa. Tarkoitukseni ei ollut ottaa nimenomaisesti tätä pohjaa eikä ainakaan varustaa sitä omalla heinäpeltokuvalla. Mutta tein mitä hyvänsä eilen ja tänään, niin aina tuli pelkkää valkoista seinää eli perus-minimaa. Niin tapahtui vanhassa Varalla-blogissa ja niin tapahtui täällä uudessa Villiviinissä, vaikka juuri sen takia heitinkin hanskat nurkkaan vanhassa blogissa ja vaikka omasta mielestäni toimin niin kuin aina satakaksikymmentäkahdeksan kertaa aikaisemminkin.

Näistä lyhyttä pinnaani kovasti koetelleista vastoinkäymisistä päättelin, että kyse on omasta vanhasta tietokoneen käppyrästäni, ehkä sen minulle tuntemattomista asetuksista tai jostain. Sen olen oppinut vuosien varrella, että tietokone elää ihan omaa elämäänsä, eikä ainakaan ota minulta komentoja vastaan ellei niin halua. Viirus-pöpöjä en ihan heti usko täällä olevan, mutta eipä siitäkään koskaan voi olla ihan varma.

Niin tai näin, päätin niin sanotusti luoda oman pohjan. Luovuus oli samaa lajia, miten esimerkiksi mainostoimistot joskus harrastavat: valmista kauraa pakettiin. Somisteeksi siis kaivelin arkistostani tuon heinäpeltokuvan, johon olen erityisen tykästynyt. Sivulaitoja en toistaiseksi edes harkinnut osaavani tehdä, vaan olin ylen ylpeä heinänkorsistani. Luulen, että korret edustavat Alopecurus-kasvia, joka ei ole timotei. Näin ainakin hyvän luonnontieteen opettajan opissa ollut isä opetti aikanaan pienelle Villiviini-lapselleen.

Kuvan olen ottanut joitakin kesiä sitten omasta pihasta, riippumatossa maaten saa aina mukavia kuvakulmia. Vaikka kuva ei tekniseltä laadultaan todellakaan ole priima, niin pidän siitä tällaisena. Olen muutenkin pyrkinyt hankkimaan esimerkiksi keramiikka-alan tehtaanmyymälöistä mieluummin sekunda- ja raakkiesineitä kuin priimaa, jos vain mahdollista, koska niissä on joskus sitä jotakin. Ilmettä. Persoonaa.

Hederin heinäkorsien lisäksi tämä sivupalkin kommenttitoivotuskuva edustaa omaa valokuvatuotantoani.
Koko kuva on tämmöinen:

En muista, salliiko Elegia omien kuvien käytön sivupohjien otsikossa. Toivon sitä aika hartaasti, sillä nyt en vähään aikaan aio kajota pohjarakenteisiin. En uskalla.

Tämä kaikki tapahtui tänään myöhäisiltapäivän aikaan. Olin jo kiireesti ehtinyt perustaa uuden blogin, siis tämän. Sinänsä taitaa olla hölmöyden huipentuma pitää pian puolenkymmentä blogia, kun ei sanottavaa riitä kuin hädin tuskin yhteen ja sekin on satuilua nukkekotimaailmasta. Toivottavasti valinnanvara olisi myös orastava merkki siitä, että surkeaakin surkeampi itsetunto kohentuu vähitellen ennen siirtymistä taivaallisten blogistien joukkoon. Vaikka - oon mä kyllä aika maailmannapa, kun blogejakin on joka lähtöön.

Siinä vaiheessa pistin pillit pussiin ja lähdin keittämään illallisvihanneksia ja leikkaamaan graavilohta pöytään. Kun hetki sitten palasin koneen kimppuun, päätin kuin kokeeksi yrittää siirtää tänne valmista Elegian tekemän sivupohjaa. Onnistui! Sitten menin Varalle-blogiin ja mitä tapahtui? Itkupillin tekemän pohjan siirto onnistui! Talon maahiset, ne jotka varastavat miehen kaljapullon korkkeja, ovat kiivenneet työhuoneeseeni ja ilmeisesti valloittaneet tietokoneen.

Ongelma, joka odottaa ratkaisuaan

Nyt en sitten tiedä, mitä oikein pitäisi tehdä. Oliskohan kysely ja palkintoarvonta paikallaan?  On se! Kerro mielipiteesi tämän postauksen kommenteissa vapunaattoon mennessä.

Jotain tällaista olen itse ajatellut tässä illan mittaan:

Nukkekotiblogi tarinoineen, tuherruksineen pysyy paikallaan, samoin ihan ensimmäinen blogini, vuodatuksessa oleva Villiviinin kattaukset, Sinne en ehkä jatkossa kirjoita päiväkirjaa, vaan kerron luontoilmiöistä ja kerään  itseäni kiinnostavaa tarinanpoikasta historiasta. Nythän siellä jo on mm. suomalaisten naisten koulutukseen ja työhän liittyvää juttua. Ne ovat blogissa omina sivu-sivuinaan. Päiväkirjamainen lörpötys ehkä siirtyy varmaan näihin bloggerin blogeihin, yhteen tai kahteen eli Varalla-blogiin tai tähän Villiviinin blogiin.

Mitä ajattelisitte siitä, että tästä toisesta tulisi salasanan taakse kätkeytyvä blogi, jolloin siitä voisi tulla varaventtiilin tapaista itselleni ja muille, eli siis kirjoittelun olisi pysyttävä luottamuksellisena puolin ja toisin? Ajattelisin siihen mm. sukututkimukseeni liittyvää juttua, jolloin mahdollisesti kirjoittaisin sitä omalla nimelläni. Lukijat voisivat kirjoittaa nimellä tai nimimerkillä, mutta antaisin salasanan vain nimeltä tutuille.

Yksi juttu vielä: Kattauksissa pyörivä vesiputkikampanja Afrikkaan jatkuu edelleen. Nyt kai ei ole muuta vaihtoehtoa kuin laskea eri blogien laskurilukemat yhteen, mutta hallinnointi olisi vuodatuksen Villiviinin kattauksissa. Ideahan siinä on se, että kun tietty kävijämäärä on käynyt blogeissa, lupaan ostaa pätkän vesiputkea Afrikkaan. (Blogista löytyy tietoa lisää.) Lukijan tehtävä on vain vierailla usein blogeissa, mutta idean saa kopioida ihan vapaasti. Ja sitä saa mainostaa. Pian muuten taidamme ollakin seuraavassa tavoitteessa. Putkea ostan oman rahatilanteen mukaan, metrin ainakin.

Ohjeet

Lue Ongelma -kohdasta lähtien teksti uudestaan. Esitä mielipiteesi tämän ja vain tämän postauksen kommenttilaatikossa. Saat kommentoida kaksi kertaa, jos mainitset kyselystä omassa blogissasi! Kun tiedän, etten ole maailman napa, niin toivon mahdollisimman monen osallistuvan.

Jaa että mitä oli palkinnoksi? Enpä tiedä vielä, riippuu varmaan vähän voittajan harrastuksistakin. Mutta palkinto tulee, se on varmaa!