Syksyn merkkejä

Juu, syksy tulee. Enää ei tarkene pitkään lekotella riippumatossa ja muutenkin alkavat ajatukset ja fiilikset kääntyä syksyn puoleen. Blogista pitäisi tehdä vähän syksyisempi, mutten olen löytänyt mieleistä pohjaa valmiina ja itte en osaa tehdä.

Miehen soittotunnit alkoivat tänään ja sekin on varma merkki syksystä. Uusi ope, jonka tunnilta mies palasi oikein tyytyväisenä. Seuraava oppilas oli kuulemma semmoinen vaahtosammuttimen korkuinen ipana. 

Tänään kirjoitusprojektini eteni vaiheeseen "seuraava". Ei, ei sentään vielä "sinne" eikä "niille!", mutta kaksi pakettia paketoin ja mies vei postiin. Yhden monistenipun jätin itselleni ja heti kun avasin sen summanmutikassa noin keskeltä, niin silmiin hyppäsi oikea kardinaalivirhe. Tietysti! Olin luullut korjanneeni mokani, mutta mitä vielä. Nyt se on  korjattu sekä koneelle että muistitikulle. Seuraava projekti on raivata projektin aikana kertyneistä paperipinoistani säilytettävät mappiin ja hävittää loput. 

Ilmoittauduin Sukkasatoonkin. Ahkera - tai vähemmän ahkera, kuka tietää - tikuttelu alkaa syyskuun alussa. Lankaa on ja nyt ei muuta kuin vartaita terottamaan.

 Tämmöistä untuvaa sai tänään ihailla meidän riippumatosta:

On nautittu

On nautittu viime päivät aurinkoisista iltapäivistä vuorotellen terassilla ja parvekkeella. Tämän piti olla ns. viimeinen aurinkopäivä, jonka olisimme viettäneet ulkona. Mitä vielä. Harmaaseen päivään on mahtunut hiven aurinkoa, mutta pääasiassa sateen ripsotusta.

Olen kylläkin menossa terassille tekemään käsityötä ja ottamaan muutaman maisemakuvan. Katon alle ei sada eikä nyt taida muutenkaan sataa. Ainakin naapurin kypsänkeltaista viljaa pitäisi saada kuvattua edes matkan päästä. Kameralle ei viime aikoina ole löytynyt kovin paljon käyttöä. Tämäkään terassikasvi ei oikein ole menestynyt...

Surullistakin uutista on, nimittäin lehdessä oli ex-naapurin kuolinilmoitus. Kaveri oli paljon alle kuudenkympin. Asuin toistakymmentä vuotta samassa paritalossa ja vaikken sinänsä sen kummemmin perheen kanssa ystävystynyt, niin haikea olo tuli. Yritin etsiä omaisten yhteystietoja adressia lähettääkseni, mutten löytänyt. En nimittäin usko, että mieskään enää asui samassa talossa, kuten eivät muutkaan perheenjäsenet. Tämmöistä tämä elämä on, arvaamatonta.

Jos nyt lähtisi sinne pihalle.

Alamäen jälkeen taas ylämäkeä vai miten päin...

Käytiin viikonvaihteessa hääpäivällisellä ja ah miten siitä jäi hyvä maku suuhun. Ruoka tosin ei ollut kuumaa, mutta silti se oli syötävän hyvää. Ei gurmeeta, mutta ei maussa ollut suuremmin valittamistakaan. 

Kun aikaisemmin kävin samassa paikassa, tosin monta vuotta sitten, oli lista nimen mukaisesti italialaishenkinen. Nyt se ei sitä ollut. Huomattavasti lyhentyneellä listalla oli
jokunen pastaruoka ja salaatti ja kahden tai kolmen lajin pihvejä. Muistelin, että ennen oli vasikanleikettä ja maksapihviäkin tarjolla.

Mies moitti omaa pihviään paitsi kylmäksi, myös liian pieneksi, vaikka sen piti olla suurempi kuin tämä minun pihvini. Se on niin, että kun harvoin käy ulkona syömässä, haluaisi herkutella. Keskenämme naristiin, mutta emme lähettäneet ruokiamme takaisin. Mies vanhana kapakoitsijana ei mielellään lähetä ruokia takaisin enkä minäkään.

Ja vaikka oltiin italialaisessa paikassa, ei tarjolla ollut yhtäkään italialaisviiniä. Grappaa oli ja Limoncello di Casaa eli sitruunalikööriä.

 

Seuraavan kerran varmaan käymme niin sanotusti ulkona syömässä vuoden päästä, jos vanhat merkit pitävät paikkansa!

Hääpäivän jälkeen olen ahertanut uutterasti työni kimpussa. Mutta kun nyt on ollut ihania hellepäiviä, olemme viettäneet yhteistä siestaa parvekkeella. Opimme kyllä "aurinkopatjan" kastumisesta sen, että riippumatto peitetään huolellisesti joka päivä pressun alle.

Kaikenlaista

Tänään on ollut mälsä päivä, oikein harvinaisen ikävä. Kaikki ovat hengissä ja terveitä, mutta harmitusta ja häpeää on ollut sitäkin enemmän. Ei siitä sen enempää, mutta pakko oli sanoa, kun kyyneleet ovat olleet lähellä melkein koko iltapäivän.

Toisaalta oli ihan mukaviakin kohtaamisia: tapasin yhden tutun vuosien takaa ja meillä olisi ollut enemmänkin lörpöttelemistä, elleivät tutun työesteet olisi olleet tiellä.

Floksirivistö alkaa näyttää jo aika hyvältä, vaikkei kuvassa olekaan kehumista.

Sekin oli hyvää, kun juttelin isäni kanssa ja hänen äänensä oli oikein virkeä ja iloinen siitä huolimatta, että hän oli tehnyt pitkän asiointikierroksen. Hän oli saanut uuden invalapun ja käynyt pankissakin, joten olisi luullut reissun väsyttäneen. Jos oikein arvaan, niin faari kyllä katsoo telkkarista vielä olumppialaisia niin kauan, kun ohjelmaa tulee.

Niin että ei tämä pelkästään kurjuutta ole ollut...

Tänään syödään apposia

Tiedätkö mistä puhun? Apposet ovat keitettyjä herneenpalkoja, joita vedetään hampaiden välistä niin, että suuhun jää sekä pyöreät herneet että palkojen pehmeä osa. Niitä kuuluisi syödä lämpimänä elokuun iltana terassilla. Nyt on kylmää ja sateista kuin syyskuussa, mutta apposia syödään.

Kun viimeksi paistoi aurinko ja minä makoilin parvekkeella, oli kamera mukana. Kuvasin kahta korkeaa mäntyä "kaukana" tontin laidalla. Toinen kuva ehkä tuli otettua jo edellisenä, pilvisenä päivänä, mutta toivottavasti siitä saa jotain tolkkua. Kuusissa on valtavasti käpyjä. Kelpaa näiden nakerrella! Tämä on melkein piilokuva: löydätkö kolme leikkisää sisarusta?

Käpyjä on niin paljon, että toisen kuusen latva on ehkä niiden painosta taipunut tai sitten muuten vain tällainen vänkyrä. Jos olisin oravaäiti, tekisin heti pesän tuonne oksan kainaloon.

Selkä märkänä

Olen ollut kahtena päivänä selkä märkänä, eilen jopa likosin lätäkössä. Työnteko ei sitä aiheuttanut, vaikka poiminkin muutaman pienen pytyllisen viinimarjoja, jotka pitäisi tässä lähiaikoina vielä jatkojalostaa.

Minähän kerroin joskus keväällä, että ostimme komean riippumaton. Leveän ja tukevan, josta kauppurisetä erikseen kysyttäessä mainitsi, että se on hyvin sopiva ulkokäyttöön ja sateenkestävä nimenomaan sen takia, että on tarkoitettukin ulkokäyttöön.

Jo vain onkin. Se tuli nyt testattua, kun sateiden, kylmien kesäkelien ja ukonilmojen jälkeen aurinko paistoi niin ihanasti, että laitos viritettiin parvekkeelle. Tytär koemakasi sen ensimmäiseksi ja nousi koko selkäpuoli likomärkänä. Laitos nimittäin oli ollut pari päivää sateessa ja paksu, pysyvästi paikalleen kiinnitetty patja oli varmaan imenyt sata litraa vettä itseensä.

Onneksi tytär sai vaihtohousut jalkaansa. Keräsimme luultavasti muutaman kymmenen litran verran vettä pyyheliinoihin ja saman verran  painelemalla patjan läpi. Se näyttikin jo kuivalta, kun kömmin eilen lepuuttamaan itseäni, huomatakseni jonkun ajan päästä makaavani lätäkössä.Tyynykin oli läpimärkä. Olimme niin tyhmiä, että kuvittelimme veden jotenkin valuvan patjan läpi, silleen kätevästi tai että materiaali mahdollisesti hylkisi vettä. Johan meillä olisi peitto ollut alun perin sen päällä, jos siitä olisi mainittu. Ennen muinoin ruotsalaiset varsinkin harrastivat tuotteissa Varufaktaa, joka tämänkin olisi kertonut.

Tänään mies kertoi ilouutisen nyt se on kuiva. Vielä mitä! Taas on paita märkä. Yöksi viritimme, tai siis mies viritti, riippumaton päälle meidän peräkärryn painavan peiton, jota ei mikään tuuli lennätä karkuun. Vaikka yöllä oli taaskin satanut, ei siis uutta vettä kerääntynyt patjaan. Onhan tämä kaikin puolin muissa suhteissa mukava riippumatto..

Olisi vaan kiva tietää, mitä tämän patjan täytteenä on ja erityisesti, onko sisällä helpostikin homehtuvaa tavaraa. Mies arveli käyvänsä mööpelikauppiaalta kysymässä samalla kun ehkä latelee muutamia hyvin valittuja sanoja tästä hylkyläisestä.

Elokuuta!

On ukkostanut niin ahkerasti, että tietokoneelle ei ole ollut mitään asiaa. Nyt tulin kurkkaamaan sähköpostit ja tärkeimmät uutiset ja sitten taas piuhat irti varmuuden vuoksi.

Toivottavasti huomenna on poutapäivä. Lapsenlapsen piti jo tänään tulla hommiin, mutta jouduimme peruuttamaan pihaprojektin hurjan sateen takia. Mutta palaamme asiaan. Nyt hyvää yötä.