Alamäen jälkeen taas ylämäkeä vai miten päin...

Käytiin viikonvaihteessa hääpäivällisellä ja ah miten siitä jäi hyvä maku suuhun. Ruoka tosin ei ollut kuumaa, mutta silti se oli syötävän hyvää. Ei gurmeeta, mutta ei maussa ollut suuremmin valittamistakaan. 

Kun aikaisemmin kävin samassa paikassa, tosin monta vuotta sitten, oli lista nimen mukaisesti italialaishenkinen. Nyt se ei sitä ollut. Huomattavasti lyhentyneellä listalla oli
jokunen pastaruoka ja salaatti ja kahden tai kolmen lajin pihvejä. Muistelin, että ennen oli vasikanleikettä ja maksapihviäkin tarjolla.

Mies moitti omaa pihviään paitsi kylmäksi, myös liian pieneksi, vaikka sen piti olla suurempi kuin tämä minun pihvini. Se on niin, että kun harvoin käy ulkona syömässä, haluaisi herkutella. Keskenämme naristiin, mutta emme lähettäneet ruokiamme takaisin. Mies vanhana kapakoitsijana ei mielellään lähetä ruokia takaisin enkä minäkään.

Ja vaikka oltiin italialaisessa paikassa, ei tarjolla ollut yhtäkään italialaisviiniä. Grappaa oli ja Limoncello di Casaa eli sitruunalikööriä.

 

Seuraavan kerran varmaan käymme niin sanotusti ulkona syömässä vuoden päästä, jos vanhat merkit pitävät paikkansa!

Hääpäivän jälkeen olen ahertanut uutterasti työni kimpussa. Mutta kun nyt on ollut ihania hellepäiviä, olemme viettäneet yhteistä siestaa parvekkeella. Opimme kyllä "aurinkopatjan" kastumisesta sen, että riippumatto peitetään huolellisesti joka päivä pressun alle.