Kaikki hyvin

Hyvä reissu takana. Nyt ei hematologilla ollut muuta sanomista kuin että veriarvot ovat matalat. Rautaa pitää ruveta syömään, mutta se on pientä kun ei ole merkkiäkään syövästä ja veriarvot ovat muuten kohentuneet. Lääkäri arveli, että kesäisen romahduksen syy saattoi olla viime talven vahvat ja väkevät hoidot, jotka pistivät elimistön koville. Syöpälääkärin puolivuotiskontrolli on muutaman viikon päästä.

Torstai on toivoa täynnä

Ai jee mikä klisee tuli otsikoksi! Oikeastaan vielä on keskiviikon puoli, mutta tästä ei tullut muuta mieleen kuin kevyesti keskiviikkona. Aika kevyt päivä tämä oikeastaan on ollutkin: vähän sukan kutomista, vähän lukemista. Tosin kirja edelleen on se äärettömån raskas sisällissotakirja, mutta onneksi saan sen varmaan jo seuraavalla lukukerralla loppuun. Terroria, tappamista, murhaamista ensin yhdeltä puolelta, sitten toiselta puolelta. Mutta luettava se on, kun kirjani päähenkilä asui ja eli tuolloin Viipurissa. En nyt sentään sotakirjaa aio kirjoittaa.

Tässä ovat ihanan jalohortensiani molemmat kukat. Endless summer ei tällä kertaa pitänyt paikkaansa, vaan juuri kun toissa päivänä mietin, pitäisikö tuo alempi, todella iso ja kaunis kukka leikata talteen, niin eikäs seuraavana yönä halla tullut ja vienyt kukkasen. Turha sitä tietysti on enää haikailla, mutta vähän harmittaa. Tämä nimittäin olisi kuivunutkin kauniisti ja jopa säilyttänyt aika hyvin värinsäkin. Tässä päti taas kerran vanha totuus, että jos jotain meinaa, niin ei passaa jäädä miettimään, vaan tehdä se heti.

Mies menee päivällä anestesialääkärin puheille, sillä hänen leikkauksensa on viikon päästä. Lääkäri oli jo varoittanut, että leikkaus ei välttämättä tuo korjaannusta, mutta toivotaan parasta. Keväällä hänen piti päästä seuraavana päivänä kotiin, mutta jäi yli viikoksi sairaalaan, kun tehtiin jo ensimmäinen korjausleikkaus, jolla poistettiin 750 grammaa verta virtsarakosta. Nyt poistetaan arpikudosta. Parhaassa tapauksessa vika korjaantuu, pahimmassa hän kulkee joko vaippapöksynä tai katerin kanssa ties vaikka koko ikänsä. Tietysti kaikkein parasta on se, että saan miehen ylipäätään takaisin kotiin. Sekään ei aina ole itsestään selvyys.

Jos torstai on toivoa täynnä, niin toivottavsti sitä on perjataikin.

Oma lääkäriaikani on perjantaina. Se on sitten joko tuomiopäivä tai ilon päivä. Luultavasti lähempänä ensimmäistä, tai ainakin siihen yritän varautua, sillä kaikenlaista epänormaalia vaivaa on ruvennut taas ilmenemään. Jalkojen ja käsien turvotuksesta alkaen, enkä nyt kaikkea rupea luettelemaankaan. Ehkä pientä, mutta ehkä ei terveelle ihmiselle kuuluvia juttuja. Jalkahoitaja esimerkiksi oli sitä mieltä, että jos tukisukat ja nesteenpoistolääkkeet eivät tehoa turpoaviin kinttuihin, niin on aihetta oikeasti ruveta tutkimaan syuytä, esimerkiksi pieniä verisuonia. Särkylääkettäkin olen joutunut ottamaan monena iltana peräkkäin. Ei jalkojen takia. Mutta pakkaa varmuuden vuoksi sairaalakassin auton perään. Siihen menee ainakin kirjoja ja muutama lankakerä ja puikot. Sen varempi, jos kassi palautuu avaamattomana kotiin.

Mutta katsotaan, sanoi lääkäri! Perjantaina olemme ainakin sikäli viisaampia, että silloin kaiketi luuydinnäytteiden tulokset ovat valmistuneet ja lääkäri ottaa niihin kantaa. Tämä viimeinen näyte luullakseni oli varmistuskoe. Valkosoluissa on ollut talvesta lähtien häikkää eli sikäli en ole hämmästynyt, vaikka tulokset olisivatkin huonot. Toivottavasti ei kumminkaan "liian huonot". Huomenna pitää tehdä kysymys- & vaivalista, etten unohda, mitä pitää kysyä. Mies lupasi tulla tukihenkilöksi mukaan, vaikka jo tämänkin mittaiset muutaman kymmenen kilometrin ajomatkat ovat hänelle tosi raskaita, saati silloin kun on samalla viikolla tehtävä kolme reissua. Kun näin tiistaina, miten hänen kipeää jalkaansa särki, niin arvostan tämän hyvin korkealle ja osoitukseksi rakkaudesta. Juu, pääsisin minä sinne taksillakin ja menenkin, jos hän on perjantaiaamuna ihan reporankana. Niin että enkeleitä saa ihan vapaasti tilata meille molemmille.

Minullehan kävi niin hassusti, että kaikkien muiden vaivojen lisäksi "sairastuin" ajofobiaan. Minä, joka lähes työkseni ajoin parhaimmillaan säännöllisesti melkein 200 kilometriä päivässä ja usein toiselle puolelle Suomeakin työmatkoille, en uskalla edes kokeilla ajamista. Se tuli, kun vaihdoimme autoa enkä heti kiivennyt  rattiin. Nyt kun nämä silmäpoloiseni ovat edelleen epäkunnossa ja näen miten sattuu, niin voipi olla, etten olisi kovin turvallinen kuski edes lähiliikenteessä. Silmänpohjat jaq paineet ovat kunnossa eikä harmaakaihi ole kasvanut, joten tämä on sytostaattien aikaansaannosta. Tai mahdollisesti kortisonista johtuvaa, ken tietää. Lääkäri lohdutti, että vaiva menee usein itsestään pois muutamassa kuukaudessa, mutta on tämä nyt kestänyt jo turhan pitkään, ohi lääkärinkin ennusteen. Mutta kun olen tämmöinen monivaivainen ja monilääkityksellinen ihminen, niin kaikki varmaan voi vaikuttaa kaikkeen. Alun perin huomasin ongelman samoihin aikoihin, kun sokeriarvot hyppäsivät yhtäkkiä taivaisiin. Vaikka ne ovat jo pitkään olleet hyvässä hoidossa, niin näkövaiva pysyy kuin tauti. Pärhään ilman muuta hyvin näinkin, kun kaivoin varastoista vanhat silmälasit. Joskus kyllä harmittaa jatkuva silmälasien vaihto monitehoista (jotka toimivat miten sattuu) vanhoihin lukulaseihin (jotkä ovat lähinäköni, mutta eivät näytä kirjan sivua kauemmas).

Nyt te ihanuudet, nukkukaa hyvin!

Lukemista ja sukan kutomista

Tänään olen lukenut oikein urakalla. Toinen kirja on "työasia" eli perehdyn vuoden 1918 rankkoihin sotatapahtumiin. Toinenkin on vähän siihen suuntaan, sillä sain yhden uuden kyläkirjan, jota innostuin lukemaan ikään kuin opiksi itselleni. Kun lisäksi kudoin pakolaissukkaparia numero 10, niin eipä päivään paljon mmuta ohjelmaa mahtunutkaan. Vähän kahviteltiin veljeni kanssa, joka kiikutti minulle kirjan, siis sen kyläkirjan.

Tässä on muutaman päivän takaisia maisemakuvia meidän kylältämme. Noiden vaahteroiden takia yritin kuvata liikkuvasta autosta.

Jotain hulevesijuttua kai tuossa alemmassa kuvassa on tekeillä tai sitä on tehty koko kesä. Kuva on vähän kaukaa otettu, mutta tuolla taustalla olevalla mäellä taisi olla entiseen aikaan vaarin siskon koti. Nyt sitä taloa ei enää ole, mutta paikalle on rakennettu suunnilleen samoille paikoille uusi, Sekin tosin monta vuosikymmentä sitten.

Tulossa samaan maisemaan on myös maailman komein ja varmaan myös kallein skeittialue. Siitä on ollut aika lailla suunsoittoa viime aikoina. Kukaan ei oikein arvaa sanoa, ettei se olisi tarpeellinen. Möly koskee hintaa. Keskeneräistä työtä ei tietysti passaa arvostella, mutta kai siitä hyvä tulee, kun se lähipäivinä valmistuu. Mukulat kuulemma olivat jo viikonvaihteessa testaamassa sitä.

Huomenna kyllä ajetaan skeittipuistonkin ohi, kun meillä on viikon ensimmäinen sairaalareissu tiedossa. Minä huomenna, mies keskiviikkona, minä taas perjantaina. Mies raukka on kuskina minullekin. Perjantaina voi olla, että tarvitsen muutakin kuin kuskia, joten on hyvä jos tukihenkilö on lähellä. Silloin kuulen kokeiden tulokset, hyvät tai huonot uutiset. Nyt on ollut lähes joka päivä sitä pientä kuumetta ja flunssakin on selvästi iskemässä eli nokka tuhisee ja nenä vuotaakin koko ajan. Kunpa muistaisin pakata paperinenäliinapaketin laukkuun.

Hyvää viikkoa itse kullekin!

Upea lauantaipäivä takana

Kiitelimme illalla miehen kanssa vuorotellen hyvää lauantaipäivää. Nyt on välttämättömimmät syystyöt tehty. Ulkovesihana on suljettu. Letkujen suuttimet on kerätty ja otettu talteeen. Kasvihuone on suljettu ja kasvilaatikot tyhjennetty. Kolme vesisaavia on käännetty ympäri. On myös kerätty chilipalot ja muutamat pavut ja sipulit talteen. On istutettu kevätkukkien sipulit. On viety parvekkeen riippumatto talvehtimaan tallille. Viety on myös miehen pyörä samaan paikkaan. Minä olin pelkästään työnjohtaja, mies teki jotain, mutta tytär suurimman osan. Kyllä päiväkahvi maistui meille kaikille tämän urakan jälkeen.

Muutama pihahomma on vielä tehtävänä, esimerkiksi tyhjennettävä räystään alla oleva suurin vesisaavi, jota ei käsivoimin kaadeta, vaan tyhjennetään ämpärillinen kerrallaan. Ja onhan sitä yhtä ja toista muutakin, kukkapytytkin on muistettava kääntää nurin. Mutta vaikka sataisi lunta tai pieniä mummoja, niin tärkemmistä on nyt huolehdittu. Siksikin mieli on hyvä tehdyistä töistä, kun emme kumpikaan tiedä, mitä uutisia ensi ja seuraavalla viikolla kuulemme sairausrintamalta.

Tytär kantoi yhden raskaan ruukun pihakiveltä ja istutti siinä olleen kuunliljan nimeltä Praying Hands kukkapenkkiin, jonka hän sitä ennen teki. Samaan penkkiin menivät myös kukkasipulit. Osa tosin lähti hänen repussaan. Olin jo melkein kuvitellut, että tämä keväällä hankkimani kuunlilja ei oikein ollut lähtenyt kasvuun, mutta niin vain se oli tehnyt poikasenkin viereensä. Kuunliljaa ei varmaan mikään tapa, joten odotan näkeväni sen keväällä virkeänä uuden penkin laidassa.

Sen se eilinen tuuli teki, että nämäkin vaahtran lehdet ovat jo maassa. Kyllä se talvi vain tekee tuloaan ja lehti toisensa jälkeen tipahtaa maahan. Tammessa ne yleensä pysyvät pisimpään eli pihatietä ei kannata haravoida vielä pitkään aikaan. Muutenkaan emme juuri vaivaa syksyllä päätämme haravoinnilla. Mies ajaa lehdet vasta keväällä ruohonleikkurilla silpuksi. Mutta pihatie sentään on siistittävä, varsinkin kun eukko voi muuten vaikka liukastua lehtiin.

Iltaruoaksi tein marsalkka Mannerheimin herkkua eli vorsmackia, tosin suoraan purkista. Tyhjensin purkin vuokaan, levitin päälle punasipuliviipaleita ja päällimmäiseksi kerroksen muusia ja uuniin. Tunnin kuluttua ruoka oli valmista. Marskin tapaan höysteenä meillä oli smetanaa, muttei suolakurkkua tai punajuurta, mutta hyvältä se ilmankin maistui. Mies oli löytänyt tällaisen purkin kaupasta ja päätti heti kokeilla, kun ei ole koskaan ennen maistanut vorsmackia. Sehän on tosi pitkään haudutettua lihaa, usein kai lammasta, joka on maustettu sillillä tai anjoviksella. Snapsia emme nauttineet, mutta kylläkin lasilliset punaviiniä.

Tuulee, tuulee täälläkin

Myrskystä ei voi puhua, mutta tuuli kyllä paukkuu nurkissa. Jossain on ehkä sähkötkin poikki, vaan ei onneksi meillä, vaikka talojohto onkin ilmajohto. Kun täällä ennen muinoin oli oma sähkölaitos, oli ollut puhette maakaapeliin siirtymisestä. Sitten tuli uusi isäntä, eikä Fortum enää puhunut sanaakaan yhden vanhan mökin sähköjohtojen kaivamisesta maan alle. Uusien naapurien sähköt kylläkin kulkevat tukevasti maan sisällä.

Kyllä nyt puiden lehdet saavat kyytiä, mutta onneksi ehdin ottaa muutaman uudenkin ruskakuvan. Tämä on mukana värien takia, ei kuvan laadun. Se on otettu aamuauringossa ikkunan läpi. Kulmassa vilahtaa vähän ikkunaenkelin mekkoa.

Toivottavasti huomenna on tuuli tyyntynyt ja tytär toipunut Tallinnan matkastaan. Merellä kuulemma kävi uutisten mukaan nelimetriset aallot, mutta en katsonut asiakseni ilmoittaa tietoa Tallinnassa laivaan nouseville. Huomennahan sen sitten kuulee, miten matka meni vai jäikö laiva satamaan. Joka tapauksessa huomenna olisi tarkoitus kaivaa muutamat kukkasipulit maahan ja tehdä eräitä muitakin syyspuuhia, joita emme yksin pysty tekemään. Ostin hajulaukkaa, parvitulppaaneja ja sitä kolmatta, jota en vieläkään muista. Jaamme sipulit tyttären kanssa.

Kun viime päivinä on kohkattu ohraryyneistä, jotka eivät maita pakolaiskeskuksen asukkaille, niin meille ne kyllä maistuivat. Tein padan, jossa oli porsaan etuselkää, häränhäntää, sipulia ja rikottuja ohrasuurimoita, nesteenä vettä. Tietysti vähän mausteita ja thai chili -kastiketta, jonka piti antaa väriä. ruman harmaalle ruoalle. Väristä huolimatta siitä tuli oikein maukasta. Ruokaa syötiin eilen ja tänään ja varmaan vielä huomennakin tai viimeistään maanantaina. Siirsin mössön eilen padasta uunivuokaan, johon mahtuivat myös eiliseltä jääneet uunissa haudutetut punajuuren lohkot. Tänään lisäsin vuokaan yhden eiliseltä jääneen grillimakkaran viipaleina ja vähän juustoraastetta päälle. Ruoka oli suorastaan parempaa tänään. Esteettisesti parempi lopputulos olisi varmaan tullut kokonaisista ohraryyneistä, mutta näin kaikki kypsyivät samaan aikaan.

Tuleeko myrsky vai ei?

Ensimmäisen kerran Elisa varoitteli myrskystä, vaikkei sen kovin pahasti pitäisi tänne eteläiseen Suomeen iskeä. Tytär on lähdössä Tallinnan matkalle päiväseltään juuri huomenna ja se kyllä mietityttää. Toisaalta pikkupaatit taitavat jäädä myrskyllä satamaan.

Nyt illalla oli hyvä hetki miettiä varautumista isompien ja pienempien katastrofien varalta, kiitos Elisan muistutuksen. Sähkökatkos on näillä korkeuksilla todennäköisin ongelma, mutta sekin on ollut korkeintaan tunnin, parin mittainen,. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Muistelen, miten myös "rintamailla" asuva ystäväni kärvisteli joitakin vuosia sitten päivätolkulla ilman sähköä ja vielä keskellä talvea. Katkos taisi kestää parisen viikkoa, jos en ihan höpöjä puhu.

Mietin myös pitkästä aikaa meidän kotivaraamme ja sitä, missä esimerkiksi talon taskulamput, varapatterit ja kynttilät ovat. Kumpikin olemme olemme lääkkeiden varassa ja niitäkin pitäisi aina olla sen verran kuin nyt apteekki ja Kela suostuvat myöntämään.  Hygieniatarvikkeita, ennen muuta vessapaperia pitäisi aina olla talossa katastrofinkin varalle. Ja tällä kertaa sille yhdelle vaippapöksylle hänen tarvitsemiaan.

Kännyköissämme ei ole autolaturia, minkä puutteen myös huomasimme. Otsalamppukin olisi kätevä olemassa. Ainakin yksi pieni radio toimii patterillakin, ehkä joku muukin. Auton tankissakin pitäisi aina olla bensaa, jos ei  muuten, niin uutisten kuuntelua varten. Kauppaan kyllä pääsisi kolmen kilometrin päähän pyörällä, tai siis se pääsisi, joka pyörää ajaa.

Meillä on suora sähkölämmitys, mutta tuvan hellasta lämmön pitäisi riittää ainakin osaan taloa, sillä klapeja on liiterissä, joskaan pientä hellaamme ei nyt ole käytetty ainakaan vuoteen. Tähän aikaan vuodesta ei ehkä talo ihan heti jäähdy, varsinkin kun vasta eilen panin sänkykamarin ikkunan kiinni. Ja peittoja, nuttuja ja villasukkia kyllä riittää.

Vesi on se ensimmäinen ongelma, jos sähköt menevät. Nyt juuri, kun pihan vesisaavit ovat laitoja myöten täynnä, ei vessavesi tuottaisi huolta. Toisin on talvella. Juomavettä varten aitassa on ainakin kaksi isonpuoleista kanisteria, jos muistaa ajoissa hakea ne ja vielä täyttääkin. Kuivatavaraa, myös puuroryynejä, mukaan lukien tänään uutiskynnyksen ylittäneitä ohraryynejä, on kaapissa. Myös sokeria ja kahvia on ainakin jonkin verran.

Pakastimetkin ovat täynnä, joten nälkään emme todellakaan kuolisi, vaikka sähköt katkeisivat. Se on sitten toinen asia, miten monen päivän katkoksesta raa´at lihat ja marjat selviytyisivät. Hyvä apu tietysti olisi peittää ne vaikka matoilla ja täkeillä ja avata niiden ovia mahdollisimman harvoin ja nopeasti silloinkin.

Patapaistia tai stroganoffia kyllä syntyisi hellallakin ilman uunia. Ikivanha leivinuunimme on poistettu turvallisuussyistä käytöstä ja hormikin varmuuden vuoksi tukittu. Pulaa tulisi ensimmäiseksi varmaan maidosta, juureksista ja vihanneksista sekä leipärasvasta. Ruokaöljyä tosin on muutama pullollinen ainakin tällä hetkellä. Makean nälkään on hilloja jääkaapissa ja ne säilyisivät huoneenlämmössäkin. Mehuakin on pakkasessa muutama purkillinen. - Kellari olisi mukava olemassa, mutta kun sitä ei ole, niin ei ole. Kaipaan muutenkin usein isoa kylmähuonetta, joka minulla oli joskus 80-luvun alkupuolella. Sinne mahtui perunasäkistä lähtien kaikki.

Elisa muistutti myös siitä, että myrskyn tai ukonilman uhatessa pitää muistaa ottaa piuhat irti seinästä: tietokoneet, modemit ja telkkarit. Minulla on uusi, katkaisimella varustettu jatkopistorasia, jossa pitäisi olla myös ylivirtasuoja, mutta jota en vaan ole saanut vaihdettua. Vanha hajosi ja nyt siinä on ihan tavallinen jatkojohto, joka siis pitäis vaihtaa tähän uuteen, komean punaiseen.

Tämmöistä siis mietin, varsinkin kun ei tässä maailmassa koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Oma totuudenhetkeni on viikon päästä, jolloin kuulen luuydintutkimusten ja lukuisten muiden kokeiden tulokset. Täyttä terveyttä ei todista ainakaan se, kun kuume iltaisin nousee säännöllisesti 37:ään. Viimeksi hoitaja tuhahti, ettei mitään kuumetta ole, Ehkä ei, mutta ei kai se syyttä suotta nouse ja väsytä. Mies lupasi tulla tukihenkilöksi ainakin poliklinikan käytävälle odottamaan tietoja. Rakas mieheni, jolla jo omisa vaivoissaan on melkein enemmän kuin kestää.
Hyvää yötä - tai hyvää huomenta, ihan miten vaan!

Löysin aarteen

Pyykkärityttöni sai seuraa, kun posti toi tänään uskomattoman ihanan lottatytön.

Pyykkärin tekijä ei vielä ole selvinnyt, mutta lotta on keraamikko Ann-Maj Helpiön käsialaa. Hän työskenteli aikaisemmin  Arabian tehtaalla, mutta on sittemmin jatkanut kotona Uudessakaupungissa. Pirteä rouva on jatkanut työskentelyä aina viime aikoihin asti. Muistaakseni hän on nyt 86-vuotias. Sain hyvän vinkin Pellavasydämen Merviltä ja kiitokset siitä! Kun soitin rouvalle, kuulin, että lottatyttöjä on enää kaksi kappaletta ja tässä nyt on niistä toinen. Jäljellä olevat nuket - en tosin tarkistanut onko enää muuta jäljellä - ovat hänen tyttärensä hoivissa Helsingissä ja sieltä tämäkin tuli. Alkuun lotat olivat numeroituja, mutta kuulemma ne ovat olleet niin kysyttyjä, että numerointi on jäänyt pois. Omani on tehty v. 2014. Senkin kuulin, että numero yhden sai Elisabeth Rehn.

Hyllyssä näkyy yksi pienten kansallispukuisten puunukkejeni kokoelmasta. Tämä taitaa olla Lapin poika. Tyttökin on ja muutama muukin, ainakin Hämeen kansallispukuinen tyttö. Olisivatkohan nämä Kupittaan tehtaan tuotantoa? Lapsena meillä kolmella tytöllä oli kullakin omansa, joka minulta ainakin on aikain saatossa kadonnut. Se saattoi olla Keski-Suomen puvussa.

Taustalla on aitojen lottakuppieni pieni kokoelma. Mummi oli oman paikallisyhdistyksensä varastovastaava ja sitä tietä kupit varmaan aikanaan piilotettiin jonnekin aitan lattianrakoon. Posliinien lisäksi minulla on muutama emalimuki samaa sarjaa, mutta niissä ei taida olla lottamerkkiä.

Olen iloinen löydöstäni. Tietysti nämä alkavat olla todellisia keräilyharvinaisuuksiakin, mutta olen myös lukenut hyvinkin paljon lottia koskevaa kirjallisuutta, sekä tietokirjoja että muistelmateoksia. Äitikin oli lotta, tuollainen reipas tummatukka. Ja kuten sanottu, mummi myös.