Torstai on toivoa täynnä

Ai jee mikä klisee tuli otsikoksi! Oikeastaan vielä on keskiviikon puoli, mutta tästä ei tullut muuta mieleen kuin kevyesti keskiviikkona. Aika kevyt päivä tämä oikeastaan on ollutkin: vähän sukan kutomista, vähän lukemista. Tosin kirja edelleen on se äärettömån raskas sisällissotakirja, mutta onneksi saan sen varmaan jo seuraavalla lukukerralla loppuun. Terroria, tappamista, murhaamista ensin yhdeltä puolelta, sitten toiselta puolelta. Mutta luettava se on, kun kirjani päähenkilä asui ja eli tuolloin Viipurissa. En nyt sentään sotakirjaa aio kirjoittaa.

Tässä ovat ihanan jalohortensiani molemmat kukat. Endless summer ei tällä kertaa pitänyt paikkaansa, vaan juuri kun toissa päivänä mietin, pitäisikö tuo alempi, todella iso ja kaunis kukka leikata talteen, niin eikäs seuraavana yönä halla tullut ja vienyt kukkasen. Turha sitä tietysti on enää haikailla, mutta vähän harmittaa. Tämä nimittäin olisi kuivunutkin kauniisti ja jopa säilyttänyt aika hyvin värinsäkin. Tässä päti taas kerran vanha totuus, että jos jotain meinaa, niin ei passaa jäädä miettimään, vaan tehdä se heti.

Mies menee päivällä anestesialääkärin puheille, sillä hänen leikkauksensa on viikon päästä. Lääkäri oli jo varoittanut, että leikkaus ei välttämättä tuo korjaannusta, mutta toivotaan parasta. Keväällä hänen piti päästä seuraavana päivänä kotiin, mutta jäi yli viikoksi sairaalaan, kun tehtiin jo ensimmäinen korjausleikkaus, jolla poistettiin 750 grammaa verta virtsarakosta. Nyt poistetaan arpikudosta. Parhaassa tapauksessa vika korjaantuu, pahimmassa hän kulkee joko vaippapöksynä tai katerin kanssa ties vaikka koko ikänsä. Tietysti kaikkein parasta on se, että saan miehen ylipäätään takaisin kotiin. Sekään ei aina ole itsestään selvyys.

Jos torstai on toivoa täynnä, niin toivottavsti sitä on perjataikin.

Oma lääkäriaikani on perjantaina. Se on sitten joko tuomiopäivä tai ilon päivä. Luultavasti lähempänä ensimmäistä, tai ainakin siihen yritän varautua, sillä kaikenlaista epänormaalia vaivaa on ruvennut taas ilmenemään. Jalkojen ja käsien turvotuksesta alkaen, enkä nyt kaikkea rupea luettelemaankaan. Ehkä pientä, mutta ehkä ei terveelle ihmiselle kuuluvia juttuja. Jalkahoitaja esimerkiksi oli sitä mieltä, että jos tukisukat ja nesteenpoistolääkkeet eivät tehoa turpoaviin kinttuihin, niin on aihetta oikeasti ruveta tutkimaan syuytä, esimerkiksi pieniä verisuonia. Särkylääkettäkin olen joutunut ottamaan monena iltana peräkkäin. Ei jalkojen takia. Mutta pakkaa varmuuden vuoksi sairaalakassin auton perään. Siihen menee ainakin kirjoja ja muutama lankakerä ja puikot. Sen varempi, jos kassi palautuu avaamattomana kotiin.

Mutta katsotaan, sanoi lääkäri! Perjantaina olemme ainakin sikäli viisaampia, että silloin kaiketi luuydinnäytteiden tulokset ovat valmistuneet ja lääkäri ottaa niihin kantaa. Tämä viimeinen näyte luullakseni oli varmistuskoe. Valkosoluissa on ollut talvesta lähtien häikkää eli sikäli en ole hämmästynyt, vaikka tulokset olisivatkin huonot. Toivottavasti ei kumminkaan "liian huonot". Huomenna pitää tehdä kysymys- & vaivalista, etten unohda, mitä pitää kysyä. Mies lupasi tulla tukihenkilöksi mukaan, vaikka jo tämänkin mittaiset muutaman kymmenen kilometrin ajomatkat ovat hänelle tosi raskaita, saati silloin kun on samalla viikolla tehtävä kolme reissua. Kun näin tiistaina, miten hänen kipeää jalkaansa särki, niin arvostan tämän hyvin korkealle ja osoitukseksi rakkaudesta. Juu, pääsisin minä sinne taksillakin ja menenkin, jos hän on perjantaiaamuna ihan reporankana. Niin että enkeleitä saa ihan vapaasti tilata meille molemmille.

Minullehan kävi niin hassusti, että kaikkien muiden vaivojen lisäksi "sairastuin" ajofobiaan. Minä, joka lähes työkseni ajoin parhaimmillaan säännöllisesti melkein 200 kilometriä päivässä ja usein toiselle puolelle Suomeakin työmatkoille, en uskalla edes kokeilla ajamista. Se tuli, kun vaihdoimme autoa enkä heti kiivennyt  rattiin. Nyt kun nämä silmäpoloiseni ovat edelleen epäkunnossa ja näen miten sattuu, niin voipi olla, etten olisi kovin turvallinen kuski edes lähiliikenteessä. Silmänpohjat jaq paineet ovat kunnossa eikä harmaakaihi ole kasvanut, joten tämä on sytostaattien aikaansaannosta. Tai mahdollisesti kortisonista johtuvaa, ken tietää. Lääkäri lohdutti, että vaiva menee usein itsestään pois muutamassa kuukaudessa, mutta on tämä nyt kestänyt jo turhan pitkään, ohi lääkärinkin ennusteen. Mutta kun olen tämmöinen monivaivainen ja monilääkityksellinen ihminen, niin kaikki varmaan voi vaikuttaa kaikkeen. Alun perin huomasin ongelman samoihin aikoihin, kun sokeriarvot hyppäsivät yhtäkkiä taivaisiin. Vaikka ne ovat jo pitkään olleet hyvässä hoidossa, niin näkövaiva pysyy kuin tauti. Pärhään ilman muuta hyvin näinkin, kun kaivoin varastoista vanhat silmälasit. Joskus kyllä harmittaa jatkuva silmälasien vaihto monitehoista (jotka toimivat miten sattuu) vanhoihin lukulaseihin (jotkä ovat lähinäköni, mutta eivät näytä kirjan sivua kauemmas).

Nyt te ihanuudet, nukkukaa hyvin!