Luontoa seuraamassa

Kävin tänään kameran kanssa pyykkinarulla. Tosin sain vain yhden kuvan:

Mietimme miehen kanssa lintujen lajia ja tulimme siihen tulokseen, että kyllä nämä ovat keltasirkkuja. Viherpeippo on toinen vaihtoehto, mutta sen siipipeilissä on valkoinen raita. Sitä ei kummassakaan näy. Pesää nämä varmaan suunnittelevat. Mies tiesi, että pariskunta ei pesi pöntössä. Täytyypä tutkia, onko pesä maassa vai puussa.

Pyykit olivat kuivuneet. Vanha tapa ei ole kuivata sunnuntaina pyykkiä pihalla, mutta näin nyt vaan kävi. Jotenkin on mukavampi vaihtaa lakanat lauantaina kuin viikolla. Vanha perinne kai sekin.

Muuten päivä on mennyt hissukseen kesäaikaan totutellessa. Ystävän äidin kuolinilmoitus oli lehdessä ja se sai mielen haikeaksi. Mummo oli jo lähes 95-vuotias, joten suruviesti ei täysin yllätyksenä tullut. Näitä viestejä on viimeisten parin vuoden aikana riittänyt.

Kevät tulee ja kelloja siirretään

Muistakaakin siirtää ensi yönä kellot kesäaikaan. En yhtään tykkää kooko toimenpiteestä, mutta toivottavasti joskus vielä järki voittaa ja tämä vekslaaminen loppuu. Meillä tosin osa kelloista on aina samassa ajassa: patteri loppu. Osa elää talviaikaa, osa ikuista kesää. Rannekello ja kännykän kello sentään ovat ajan tasalla.

Mutta keväänmerkkejä löytyi tänään omalta pihalta. Ensimmäiset sinivuokot, ensimmäiset leskenlehdet. Oravalla turkinvaihtopäivät.

Minä tein tämmöisen ötökkäpesän pihalle. Luonto-lehti neuvoi, mutten enää muista, minkä lajin pörriäiset tähän asettuvat. Jos asettuvat.

Huomenna tai ylihuomenna taas kylmenee, mutta toivottavasti lumisateet ovat jo takana päin. Pyykit ovat ensimmäistä kertaa ulkona, mutta saavat varmaan olla huomiseen asti siellä kuivumassa.

Yhteisvastuulounaalla

Meille on jo tullut perinteeksi osallistua seurakunnan Yhteisvastuulounaalle. Eilen oli tarjolla guatemalalaista ruokaa: topado- eli kookos-kalakeittoa, subanik-kastiketta riisin kanssa, avokado-maissisalaattia. tomaatti-sipulisalaattia ja vihreää salaattia sekä kahvia suklaapiirakan kanssa. Ruoka oli hyvää ja mielellämme maksoimme siitä. Maksu oli pakollinen, mutta hinta vapaaehtoinen, kuten ilmoituksessakin todetaan.

Otin kuvat joka ruokalajista, mutta kuvassa keitto näytti olmikeitolta eikä suklaakakkukaan ollut muuta kuin ruskea lätty. Tässä pääruoka ja salaatit, joissa sentään on väriä! Kastikkeessa oli kanaa ja nautaa, ehkä possuakin sekä kasviksia. Joku piti sitä vahvasti maustettuna, kuten sen pitikin olla, oikein tulista. Me emme sitä tulisuutta löytäneet, mutta olihan se muuten ihan o.k. Ehkä pöytänaapurimme onnistui saamaan suuhunsa jonkun chilin palasen?

Kalakeitto oli hurmaavaa. Kookosmaito sopivasti pyöristi makua. Kalaa oli kahta sorttia, lohta ja jotain vaaleaa kalaa, jonka nimestä emme päässeet selville.

Olimme oikein tyytyväisiä lounasretkeemme.  Väkeä oli lähes seurakuntasalin täydeltä, vaikkemme onnistuneet tapaamaan kuin kolme tuttua. Muut olivat varmaan käyneet jo aikaisemmin syömässä. Muutama pikkuipanakin oli äitinsä kanssa syömässä.

Tänäänkään ei  kotona oikein kunnon ruokaa syödäkään. Kävimme päivällä vaaria tervehtimässä mukanamme täytetyt croissantit ja bebé-leivokset, jotka ovat vaarin herkkua. Eilen oli sama tilanne ja eilistä naposteltavaa on vielä täksikin illaksi. Huomisen ja sunnuntain ruokaa ei vielä kukaan ole miettinyt.

Mukavaa viikonloppua!

Mukava kokemus

Olen ollut vähän muissa touhuissa kuin blogin kirjoittamisessa. Piti näet raapustaa esitelmää, jonka sitten pidin eilen. Olipa ihana kokemus puhua pitkästä aikaa oikein yleisölle. Ei silti, alkuun ääni värisi ja lopuksi suu oli kuiva kuin tuohivirsu, mutta nautin itse ainakin tilaisuudesta. Kysymyksiäkin tuli ja tuntui kuin kuulijat olisivat tykänneet esitelmästäni. Kiitoksiakin tuli ja kirjoja meni kaupaksi, joten olen erittäin tyytyväinen, vaikka vieläkin vähän väsynyt. Eilen olin ihan reporanka ja selkää särki puolentoista tunnin seisominen.

Kuulijoita oli kai viitisenkymmentä ja sain palkkioksi paksun sukukirjan eräästä tuntemattomasta pohjalaissuvusta. Olikohan se Ähtäristä? Itsellä ei tosiaan ole mitään kiinnekohtaa siihen suuntaankaan, mutta pitääpä tutustua teokseen tarkemmin. Kirjan lisäksi sain ihastuttavan Dendrobium-orkidean.

Tilaisuus oli Keravan kirjaston ja Sukututkijoiden järjestämä. Kirjasto oli tehnyt komean mainoksenkin, joka on mukava liimata leikekirjaani. Tämä tosin vähän ruttaantui laukussa.

En kerro sen takia tätä, että kaipaisin kehuja. Tuntuu vain niin mukavalta, kun en pyörtynyt enkä kaiketi ihan kamalasti möhlinytkään. Tapanani on kylläkin puhua ihan liian nopeasti eikä auta, vaikka miten yritän hidastaa puhetta. Ennen tilaisuutta olin kuulevinani, miten kaksi herraa mietti, että mahtaako se puhua puuta heinää. Kukaan ei ainakaan ääneen tätä sitten myöhemmin lausunut. Kokenut museomieskin näytti kävelevän salin ulkopuolella, mutta ei sitten kuitenkaan tullut sisälle. Mitäpä hän tuikituttuja asioita olisi tullutkaan kuuntelemaan.

Aamuyllätys

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää kaikille! Minna oli ensimmäinen nainen, joka sai oman liputuspäivän ja senkin vasta joskus 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella, olisikohan ollut 2009? Aika myöhään ajatellen sitä, miten paljon toimeliaita naisia tämänkin huomionosoituksen olisi ansainnut. Kumma juttu, kun tuo tasa-arvoasia ei etene mihinkään. Ehkä me naiset olemme niin huonosti verkostoituvia, niin huonosti toisiamme tukevia ja niin ahkerasti siskoja selkäänkin puukottavia, että saamme vain sen, mitä ansaitsemme? Joskus valitettavasti tuntuu vähän, ihan vähän tältä. Toivottavasti olen väärässä. Ei silti, väistämättä tulee mieleen tamperelaislääkärit, jotka eivät kestä naista ja ei-lääkäriä, mutta hyvin koulutettua tohtorisnaista pomokseen, meinasin kirjoittaa esimiehekseen.

Yksi tasa-arvokysymys on vuosikymmenet ollut kotitöiden tasapuolinen jako puolisoiden kesken ja siinä sivujuonteena lastenhoito. Yhä vaan joskus sitäkin ällistellään, jos mies katsoo asiakseen hoitaa lapsia. Tästä on kohkattu jo 60-luvulta lähtien, ehkä kauemminkin. Oma muistini tai mielenkiinto asiaa kohtaan ei ulotu tätä kauemmas. Omat kokemukseni ovat vain positiivisia tuossa suhteessa. Sekä exä että nykyinen mieheni ovat ottaneet täyden vastuun lastensa hoidosta eikä vain avustavana perheenjäsenenä.

Ei ollut tarkoitus paasata, mutta tasa-arvon päivä kun on, niin ei mahda mitään. Aamustanihan minun piti kirjoittaa. Kun tassuttelin tupaan, astuin suoraan märälle matolle ja märkään lätäkköön. Hitsi vie, jossain vuotaa! Äkkiä pyyheliinoja lattialle ja kattilalaatikon tarkastus. Kun laskin vettä hanasta (varovasti), alkoi heti kuulua tip-tip-tip. Onneksi mistään vedenpaisumuksesta ei ollut kysymys, joten annoin miehen vielä nukkua rauhassa. Saimmekin iltapäivällä jo ensiavun ja putkimies tulee huomenna. Helpotti, kun asiantuntija kävi tekemässä pika-analyysin ja totesi, että voimme nukkua seuraavan yön rauhassa, mutta vedet otamme huomiseen asti vessan kraanasta.

Yllätysvieras ja mullanvaihtoa

Tein tänään vihdoinkin se, mikä olisi pitänyt tehdä ajat sitten eli vaihdoin mullat melkein kaikkiin purkkikukkiini. Yritin tavata kuukalenteria, mutten oikein saanut siitä muuta tolkkua kuin että nyt on otollinen aika juurten kasvuun. No, sehän sopii, sillä jaoin aika monta kasvia ja istutin useita uusiin ruukkuihinkin. Nyt heidän sitten sopii juurtua kunnolla - kaipa yläosakin innostuu samalla kasvamaan. Muutama ruukku jäi käsittelemättä, kun puhti loppui ja melkein multakin.

Kipaisin välillä telkkarin ääreen katsomaan, mitä uutta maailmalta, mutta vetäydyin kiireesti taaksepäin. Terassin kaiteella oli vieras:

Äiti-fasaani se tässä nakertaa auringonkukansiemeniä eikä edews hätkähtänyt, kun kävin hakemassa kameran ja otin useita kuviakin. Pyrstön takana oleviin rusinoihin se ole ainakaan vielä kajonnut, mutta ne ehkä maistuvatkin paremmin  ystävällemme mustarastaalle. Vaan enpä ole tätäkään rouvaa aikaisemmin kaiteella nähnyt. Tuo rautalanka lintulaudan katolla on muuten sen takia, etteivät oravat saa heitettyä kattoa maahan.

Melkein kädetön olo

Jatkoin eilen paperien mapittamista ja seulomista. Pari mappia on vielä avaamattakin. Sain kyllä illalla melkoisen sätkyn, kun tietokoneen nettiyhteys ei avautunutkaan, kun ajattelin vähän lepuuttaa välillä hermojani blogimaailmassa. Sittenpä huomasin kauhukseni, että modemin päällä oli kaksi painavaa mappia ja ties mitä muuta. Tietysti säikähdin, että nyt se hajosi ja miten minä raukkaparka ilman tietokonetta selviän, kun kännykkänikin on viime vuosisadalta ja kaukana älypuhelimista. Olo olisi todella kädetön. Ratkaisin asian panemalla tietokoneen kiinni ja menemällä nukkumaan.

Kuten monissa muissakin asioissa, yön yli nukkuminen oli tuonut ratkaisun. Kone toimii taas eikä tarvinnut lähteä katsomaan, onko Elisan kauppa sunnuntaina auki. Ehkä kyseessä oli "linjavika" tai sitten modemi tosiaan oli vain kuumentunut mappikasan alla. Nyt se ainakin toimii, kuten näkyy!

Yritän tänään saada pöydän raivattua, vaikka on tämä tuskaisen hidasta. Taas tuli tehtyä päätös, että mapitan heti. - no mistä tähän nyt ilmaantui sininen palkki, joka suuresti haittaa kirjoittamista? Apua, miten tämän saa pois?

Jottei pelkkää valitusta, niin kerronpa mitä mies toi eilen kaupasta. Ensin hän käväisi torilla, jossa oli lapinpariskunta myymässä poroa. Aloitimme herkuttelun eilen ja tänään jatkamme paistamalla pienet paahtopaistit. Kaupasta hän toi palan Norjan lohta, kirjolohi oli valitettavasti loppu. Graavasin sen ja söimme hyvällä ruokahalulla. Lisäksi kaupasta tuli herkullinen kalakukko ja muutamat silakkapihvit eli eilen oli pääasiassa kalapäivä. Pakastimeen meni kaksi pakettia poron potkaviipaleita. Eilinen poroherkku oli purkkilihaa, jota mies osti kokeeksi. Ihan kelvollista myös leivän päällä. Kuten ennenkin olen todennut, on kahden hengen ruokahuushollissa ihan eri mahdollisuudet pieniin herkkuihin kuin isossa taloudessa. Vaikka aika laiskoja ruoanlaittajia meistä kyllä on viime vuosina tullut.

Tässä yksi esimerkki viime viikon ruokalistalta: valmiit kaalikääryleet, äkkiä kiehautetut pinaatinlehdet ja puolukkahillo.  Olen minä aikaisemmin tehnyt kaalikääryleetkin itse, mutta enää en.