Aamuyllätys

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää kaikille! Minna oli ensimmäinen nainen, joka sai oman liputuspäivän ja senkin vasta joskus 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella, olisikohan ollut 2009? Aika myöhään ajatellen sitä, miten paljon toimeliaita naisia tämänkin huomionosoituksen olisi ansainnut. Kumma juttu, kun tuo tasa-arvoasia ei etene mihinkään. Ehkä me naiset olemme niin huonosti verkostoituvia, niin huonosti toisiamme tukevia ja niin ahkerasti siskoja selkäänkin puukottavia, että saamme vain sen, mitä ansaitsemme? Joskus valitettavasti tuntuu vähän, ihan vähän tältä. Toivottavasti olen väärässä. Ei silti, väistämättä tulee mieleen tamperelaislääkärit, jotka eivät kestä naista ja ei-lääkäriä, mutta hyvin koulutettua tohtorisnaista pomokseen, meinasin kirjoittaa esimiehekseen.

Yksi tasa-arvokysymys on vuosikymmenet ollut kotitöiden tasapuolinen jako puolisoiden kesken ja siinä sivujuonteena lastenhoito. Yhä vaan joskus sitäkin ällistellään, jos mies katsoo asiakseen hoitaa lapsia. Tästä on kohkattu jo 60-luvulta lähtien, ehkä kauemminkin. Oma muistini tai mielenkiinto asiaa kohtaan ei ulotu tätä kauemmas. Omat kokemukseni ovat vain positiivisia tuossa suhteessa. Sekä exä että nykyinen mieheni ovat ottaneet täyden vastuun lastensa hoidosta eikä vain avustavana perheenjäsenenä.

Ei ollut tarkoitus paasata, mutta tasa-arvon päivä kun on, niin ei mahda mitään. Aamustanihan minun piti kirjoittaa. Kun tassuttelin tupaan, astuin suoraan märälle matolle ja märkään lätäkköön. Hitsi vie, jossain vuotaa! Äkkiä pyyheliinoja lattialle ja kattilalaatikon tarkastus. Kun laskin vettä hanasta (varovasti), alkoi heti kuulua tip-tip-tip. Onneksi mistään vedenpaisumuksesta ei ollut kysymys, joten annoin miehen vielä nukkua rauhassa. Saimmekin iltapäivällä jo ensiavun ja putkimies tulee huomenna. Helpotti, kun asiantuntija kävi tekemässä pika-analyysin ja totesi, että voimme nukkua seuraavan yön rauhassa, mutta vedet otamme huomiseen asti vessan kraanasta.