Ystävät, ihan aito voimavara

Torstaina, siis tänään tapaan kaksi ihanaa ex-kollegaa. Teimme yhdessä asiakaslehteä. Vuosikaudet sitä väsäsimme ja saimme runsaasti kiitosta lukijoilta. Sehän on sanomattakin selvä, sellaisen palautteen jälkeen, että pomoporras ei sitä nähnyt yhtä arvokkaana tekeleenä. Miedän visiomme viissin oli toinen kuin heidän. Nyt lehteä ei ole, eikä meidänkään palveluksia ole tarvittu noin viiteentoista vuoteen. Minulla on kaikki vuosikerran mapitettuna ja visusti tallessa ihan muutamaa alkuaikojen numeroa lukuunottamatta, Tämä yhteinen hanke tiiviisti meidän niin hyvin, että nyt tuli halua tavata. Toki silloin tällöin on lähetetty joulukortteja tai sähköpostiviestejä, mutta jos en ihan höpöjä puhu, niin viimeksi tapasimme vuonna 2008. Oletan, että keskustelu soljuu sujuvasti, kuten ennenkin. Odotan lounastapaamistamme!

Kuva on esiintynyt ennenkin, mutta tuskin häiritsee ketään.

Muutama muukin, tosi hyvä ystävä on olemassa jaa jakamassa iloja ja murheitani. Näistä viimeisistä kuulumisista en oikein ole saanut kerrottuva, mutta ehkä viesti on mennyt ringissä eteenpäin, jos Pa ja Le ovat sattunut piipahtamaan täällä tai facebookissa. Otan yhteyttä sitten, kun saan vastaukset perjantain kuvauksesta.

 "Ystävyys on kuin pikkuinen ukko, jolla on taskussa avain ja lukko. Niillä se sitoo ystävät yhteen, niinkuin maamies pellolla lyhteet." Tämän kirjoitti sukulaislikka, tuleva maankuulu kuvanveistäjä,  joskus siihen aikaan, kun muistikirjat olivat muodissa. Olimme varmaan noin 8-vuotiaita.

Nyt haluaisin olla tosiystävä, lukolla lukittu tuki ystävälle, joka saatteli tänään äitinsä saattohoitokotiin. Olet lähellä, olet ajatuksissani, vaikkei mitään ole minusta kuulunutkaan. Arvasin, että äitisi tilanne on huonontunut. Sinäkin luet blogiani, vaikka tässä tilanteessa et ehkä kovin usein ole ehtinyt tai jaksanut käydä täällä. Mutta täällähän minä olen - silloin kun en ole muualla, esimerkiksi hammashoitolassa, diabeteshoitajalla tai peräti sairaalassa.

Lauri-herra oli tänään silmäklinikalla ja tuli kotiin apteekkipussi kädessä. Silmässä tai oikeammin kai luomessa on tulehdusta, joka on hoidettava pois ennen seuraava hoitokertaa, joka on viikon päästä. Kotisairaahoitajatar V-viini pääsee rasvaamaan isännän silmiä. Ja hautomaan kuumilla tupoilla.

Muutamana iltana olen joutunut ottamaan särkylääkettä, Tänään peräti kaksi. Oli se mitä tahansa, niin jotain siellä mahassa on. On kai runsaasti muitakin vaihtoehtoja kuin syöpä, mutta sattuneesta syystä se tulee ensimmäisenä mieleen. Luustossa ei pitäisi olla, mutta mahassa on varmaan ainakin kymmenkun mahdollista paikkaa, jotka voivat tulla kysymykseen. Turha kuitenkin spekuloida, kun viikonpäästä tiedän enemmän.

Periksi en ainakaan vapaaehtoisesti anna. Kun on se kirjakin kirjoitettavana. Mutta ihminen päättää, Jumala säätää. Niin se vaan on.

Tänään on tuullut niin reippaasti, että tammenkin lehdet putoilivat rivakasti. Kamerasti akku tyhjeni, muuten olisin kokeillut, olisiko lentävät lehdet asettuneet kuvaan.

Nyt nukkumaan ja aamulla kohti uusia seikkailuja terveyden ja sairauden maailmassa.

Kirjoitusta

Kai minua tuleva sen verran paljon pelottaa, vaikken oikein uskalla sitä ääneenkään sanoa, että kirjoittamiseni sai jo uutta puhtia. On näet kirja saatava valmiiksi, tuli mitä tuli. Tekstiä on oikeasti vasta niin vähän, että ihan äkkikuolemaa en toivottavasti heti ole edessä.

Ei edes ajatus kirjan harvasta taitosta auta, kun tärkeitä vuosia ja vuosikymmeniä on vielä kokonaan käsittelemättä. En ole oikein kaikkiin taustoihinkaan saanut tartuttua.  Lähiaikoina saan mapillisen mielenkiintoista materiaalia, jota innolla odotan. Nyt olen perehtynyt aikalais- ja historiakirjoituksiin kansalaissodasta eli kapinasta. Rasvasta, niin kovin raskasta luettavaa ja vielä raskaampi sisäistää niitä hirmuisia aikoja. Mutta kirjani päähenkilö ei voi niitä uohtaa eikä ohittaa, kun eli siinä ajassa ja keskellä tapahtumia. Kirjoitan vaikeimmat pois ja sitten ehkä palaan vähän iloisempiin aiheisiin.

Ensi viikolla olen terveydentilan suhteen ehkä vähän viisaampi. Kun nyt tämä kuvausaika tuli ajatustakin nopeammin, niin se ainakin osoittaa, että lääkärillä on syytä epäillä ja senhän omakin kroppa kertoo. Ehkä edessä on vielä uusia tutkimuksia tai muuten sairaalareissuja?

Lohduksi tilasin kaksi tarjouspuseroa Gudrun Sjödeniltä netistä. Hieno tarjous, mutta kas, hämäsi ja ilmoitti hinnan alv 0:lla ja vasta kassalla lisättiin vero. En kuitenkaan perunut kauppoja. Ainahan sitä puseroita tarvitaan, oli terve tai sairas. Ilo pintaa, vaik syvän märkänis, sanoi edesmennyt hyvä anoppinikin.

Touhuviikko

Aamulla on meno labraan, keskiviikkona mies lähtee silmäklinikalle, torstaina minä tapaan kaksi ex-työkaveria, joita en ole nähnyt noin kymmeneen vuoteen. Ja perjantaina on Helsingissä TT-kuvaus eli se kokovartalo-tietokonetomografia, vai miten se nyt menikään. Joka päivä siis on ohjelmaa. Tänään oli hiljaisempi päivä.

Lääkäri soittaa kuvaustulokset viikon päästä. Silloin sitten tiedetään, missä mennään ja mikä siellä mahassa luuraa. Lääkäri kyllä löysi tunnustelemalla heti kipeän paikan ja sehän minua vähän pelottaakin, mutta tuli mitä on tullakseen.

Labrakäynnin jälkeen perinteitä noudattaen käymme jossain aamupalalla. Paikka ei vielä ole selvä, mutta joitakin ehdokkaita mietimme illalla valmiiksi. Edellisen suosikkipaikan lähelle ei nykyisin pääse rakennustöiden takia autolla, ei tosin rappusille asti ennenkään, mutta nyt kävelymatka piteni.

Kuten olemme kaikki kuulleet, niin vanhoilla ihmisillä on aina kiire. Se johtuu vain siitä, kun kaikki tapahtuu niin hitaasti. Jos yhden homman saa päivässä tehtyä, voi olla tyytyväinen saavutukseensa. Minä olen. Päivä oli mukavan leppoisa eivätkä tukisukatkaan puristaneet ennen kuin vasta illalla. Kudoin yhden pakolaissukan valmiiksi ja toisen melkein varpaisiin asti. Luin vähän yhtä lähdeteosta Suomen historiasta ja aloitin Wilburin uusimman Egypti-kirjan. Nyt illalla kirjoitin pari kappaletta tekstiä ja siinä olikin päivän työt tehtynä. Niin ja tein minä sentään ruoankin meille.

Mies toi kaupasta kilon silakoita ja paistoin niistä uunissa pihvejä: väliin pötkö piparjuuritahnaa, tilliä ja vähän suolaa ja pippuria. Kaveriksi annos mummonmuusia, jonka joukossa oli pussillinen pakasteherneitä ja mausteena vähän valkosipulilla maustettua rypsiöljyä. Laskin, että silakkapihvejä oli 30 kpl, joten syömme samaa ruokaa toistekin, joko huomenna tai ylihuomenna.  Vaikka maistuvat ne kylmänä voileivänkin päällä. Samalla reissulla tuli rasia jotain italialaista jäätelöä, ihanan kirpeää sitruunajäätelöä olikin, kun otin annoksen iltaherkuksi. Se oli oikein hyvää ja sopivaa aikuiseen makuun. Ei kuulemma ihan halpaakaan.

Tämä oravainen löysi heti ruokabaarin, kuten hänet jo aikaisemmin esittelinkin. Sama tyyppi. En tosin tiedä, onko oravia yksi vai useampia. Tämä ainakin istui jo muutamana päivänä terassin tuolilla ja katseli syyttävän näköisenä, kun ei baari ollut vielä avattu ja istuu nyt ahkerasti terassin kaiteella syömässä. Ehkä hän kuskaa auringonkukansiemeniä talvivarastoihin, mutta toivottavasti ei ainakaan terassin isoon kukkalaatikkoon. Turkki ja häntä ovat jo komeasti talvikuosissa. -  Talitiaiset ovat myös löytäneet lintulaudan ja talipallot, samoin ilmeisesti ainakin yksi harakka, joka tarpoi aamulla pitkin pihaa.

Talviaika alkoi

Ilta pimenee taas tuntia aikaisemmin, kun talviaika alkoi. Minusta se on niin turhanpäiväistä kuin olla voi. Toivottavasti mokoma kellojen siirtely jossain vaiheessa loppuu. Meillä on suuri urakka vielä edessä, kun talossa on aika monta kelloa ja päätimme vaihtaa patterit saman tien. Osa kelloista on sen verran ylhäällä, melkein katonrajassa, että mietimme uskaltaako vaiko ei kiivetä rapuilla.

Päivä meni mukavasti. Nuorempi poikapuoli pyöräili meille yllätysvisiitille ja joimme yhdessä iltapäiväkahvit. Tästä herrasta on joskus vuodenvaihteessa tulossa ukki ja meidän isännästä isoukki, tosin vähän väärän koivun takaa, sillä tuleva äiti on miniäpuoleni tytär. Nämä sukulaisuussuhteet ovat joskus vähän kummallisia, varsinkin jos haluaa tehdä niistä monimutkaisia.

Mies lähti soittoharjoituksiin ja minä kirjoitin sillä aikaa elämäni ensimmäiset apuraha-anomukset. Jos ei hae, ei ainakaan saa, vaikka vähän skeptisesti mahdollisuuksiini suhtaudunkin. Toisaalta olisi kiva saada edes sen verran, että saan kirjani painatettua, edellyttäen että kustantamot eivät riemusta kiljuen kilpaile siitä, kuka kirjani saisi kustantaa. Eilen kirjoitin pari kappaletta tekstiä, mutta tänään koko energia meni noihin hakemuksiin.

Liityin joku aika sitten naamakirjassa suljettuun kirjoittajaryhmään, jolle kerroin näistä sairausjutuista päiväntasaista tietoa. Tuntui tosi mukavalta, kun täysin ventovieraat ihmiset kannustivat, paijasivat päätä ja joku lupasi toimittaa teleksejä taivaaseenkin! Sehän näissä porukoissa, koskee myös blogeja, on ihanaa, kun ennestään vieraista ihmisistä tulee yhtäkkiä tuttuja ja kavereita. Pitäisi itsekin muistaa lukemisen jälkeen lähettää aina pieni kommentti, sillä se on uskomattoman tärkeää kirjoittajalle. Oli kyse iloista tai varsinkin suruista. Sekin tuntui kivalta, kun yksi ex-työkaveri oli liittynyt fb:hen ja pyysi päästä kaveriksi. Nyt pysymme ehkä taas ainakin jollain tavalla perillä toistemme kuulumisista.

Tein ihastuttavan pienen löydön: tällaisen martta-logolla varustetun Nuutajärven maljakon. En ole vielä ehtinyt tutkia, kenen suunnittelema tämä on, mutta olisiko varhaisempaa Markku Saloa? Tyyli ainakin sopisi. Kaunis se on joka tapauksessa. Kuva ei tee sille oikeutta ja kuvauspaikkakin on kelvoton, mutta ihan pakko vaasi oli heti kuvata. Heti kun olin paketista purkanut. Kunhan selvitän suunnittelijan, niin kuvaan tämän uudestaan vähän fiksummalla taustalla kuin pannunalusen päällä.

Olin jo kerran aikaisemmin melkein saamassa kirppiksellä samalla logolla varustetun, mutta ei ollenkaan näin kaunista esinettä, mutta kun en heti siihen tarttunut, niin meni ohi suun. Nämä ovat jotain Marttaliiton merkkipäivä- tai vastaavia lahjoja. Tämä on useamman vuoden takainen, sillä kyljessä on Nuutajärven tarra. Nuutajärvellähän ei enää vuosikausiin ole valitettavasti ollut lasituotantoa, paitsi pienpajoilla. Ja kun olen itsekin martta, niin tämä sopii hyvin meille. Tosin yhtä lailla maksan maatalousnaisten jäsenmaksua. Jäsenmaksuilla saa hyvän lehden kummassakin järjestössä.

Sukua

Ensinnäkin kaksi mainiota juttua. Mahdoinko jo kirjoittaa niistä? Kertausta sitten... Olen tämän uuden kirjani takia (siis kirjantekeleen) uppoutunut taas sukututkimusten syöveriin. Etsin tietoa yhdestä naisihmisestä ja kappas vaan, Geni ilmoitti, että olemme 18. serkuksia. Ei siinä muuta, mutta kun en tästä isomummustani oikein mitään tiedä, niin tulipa nyt rimpsu uutta tietoa edelleen tutkittavaksi. Tänään sitten eräs tuntematon herra ilmoitti, että saman kaavan mukaan olemme 22. serkuksia, jos en nyt väärin muista. Sen saman isomummun kautta. Sukujuuret näyttivät johtavat Tanskanmaalle ja aatelisvaakunakin oli esillä. Naiset tosin eivät peri aateliarvoa, joten minua ei tarvitse ruveta tituleeraamaan paronittareksi eikä kreivittäreksi. Asia kumminkin vaatii lisäselvityksiä, ehkä paremmalla ajalla.  Mieheni, joka oikeasti on aatelissukua siihen asti, kunnes äitinsä katkaisi ketjun, ei ollenkaan käsitä harrastustani. Tässä hänen isotätinsä. Meidän toinen tytär on kuin ilmetty Aino.

Sukua vielä: kävimme sairaalassa tervehtimässä isääni. Keuhkokuumeen alkuhan se oli. Ukkoparka oli aika väsynyt, ei kuullut melkein mitään, ja silmät minua eniten järkyttivät. Uupuneet, haaleat. Veli ja käly tulivat sitten päiväkahville ja vähän virkisti. Omista jutuistani en puhunut mitään, en tässä vaiheessa, isälle viimeiseksi.

Yksi "serkku" piipahti kylään. Kurt-serkkuhan se siinä. Hän on jo monena päivänä istuntu terassin tuolissa pyytämässä ruokaa. Tänän avasin auringonkukka-, talipallo- ja talipötköbaarit. Myös linnut olivat löytäneet heti tarjoilut.

Mukavaa viikonloppua!

Kiitos etukäteen

... nimittäin myötäelämisestä, enkeleistä ja kaikesta muustakin tsempistä suuret kiitokset.

Vielä ei mitään uutta, paitsi että sain ajan tietokonetomografiaan oikein lennossa. Kun eilen olin lääkärin pakeilla, niin jo tänään oli kutsukirje postilaatikossa. Postikin ylitti itsensä. Tämähän on erinomainen asia.

Vähän on sumua alakuvassa ja vissiin päässäkin, mutta laitan sen nyt tähän, ettei sitten tarvitse, jos tulee huonoja uutisia. Kieltämättä juuri nyt on viisainta sulkea kaikki ajatukset pois mielestä, kutoa vaan sukkaa ja lukea kirjaa ja miettiä huomisen ruokaa. Jaa, sekin on valmiina.

Mitäänhän ei ole vielä todettu, tietenkään, mutta jotain vaivaa siellä on. Se tunnen kropassani ja taidanpa vähän tuntea myös mielessäni. Lääkärikin osasi heti painaa oikeaa kohtaa. Jalkojen ja käsien turvotukset, näkövaivat ja neuropatiat kuulemma johtuvat joko sytostaattien jälkivaikutuksista tai/ja diabeteksestä. Sokerithan ovat nyt hyvässä tasapainossa, vaikka huitelivatkin keväällä pilvissä. Läärkäri kiittelikin hyvästä itsehoidosta. Johan keväällä todettiin haimassa jotain, johon hoito ei tepsinyt. On mahdollista, että se on herännyt henkiin ja sitä lääkärikin epäilee.

Sitä älkää kuitenkaan kuvitelkokaan, että kirjanteko jäisi kesken jonkun sairauden takia. Kirjoittaminen on ollut kuin kuin hiirellä takin teko: mutta jos ei tule takkia, tulee liivit, jos ei tule liiviä, tulee ainakin tuluskukkaro. Ehkä kuitenkin pitää ruveta suunnittelemaan jonkinlaisen kannettavan pikkuvekottimen hankintaa, jolla voi kirjoittaa, kun pöytäkonetta on paha kuljettaa mukana. Mitä suosittelette? Näytön pitäisi olla sitä kokoa, että silmävaivainenkin saa selvää ilman että joka kirjaimen fonttikokoa on suurennettava. Ja ajattelin hakea muutamaa apurahaa, jos näiltä labra-/tutkimuskiireiltä ehdin. Se on sitten oma kysymyksensä, heruuko mitään tämmöiselle omakustannekirjailijalle. Onneksi meitä ei enää katsota ihan yhtä vinoon kuin aikaisemmin, mutta tälläkin alalla niille annetaan, joilla jo on. Vaikka niihän raamatussakin sanotaan.

Eikä se vaivojen luettelointi tähän pääty. Vaari 93 v. on sairaalassa nyt toista päivää. Jo viime viikolla hän oli epäillyt, että Kalmiston Nestori on matkalla hakemaan häntä. Näinhän nuo veteraanit sen aikanaan tottuivat ilmaisemaan. Nitrot tietysti olivat varmassa tallessa pyörätuolin sarvessa ja pyörätuoli eteisessä. Epäily: keuhkokuume. Huomenna mennään katsomaan, jos eristys on jo purettu sairaalassa.

Eikä miehenikään olo ole kovin häävi. Leikkaus onnistui taikka ei, mies kallistuu viime mainittuun vaihtoehtoon. Lisäksi hänellä on jatkuvaa päänsärkyä, johon sairaalassakin suositeltiin vain panadolia ja buranaa. Päätäkin pitäisi nyt päästä tutkimaan, mutta jos lääkärit kohauttelevat vain olkapäitään, niin pitääkö odottaa jotain infaktia tai vastaavaa?

Huomenna tietävämpi

En sano, että olen viisaampi, mutta ehkä hivenen tietävämpi käytyäni syöpälääkärin kontrollitarkastuksessa. Vähän minua kyllä jännittää. Aikaisemmilla kerroilla mies on ollut tukihenkilönä mukana, mutta nyt joudun menemään yksin. Ukko-kulta suositteli ottamaan sairaalakassi varoiksi mukaan, ainakin kevytversio. Laturia kuljetankin vakituisesti käsilaukussa, mutta ehkä pakkaan sukankutimen ja pienen evään varmuuden vuoksi. Ja lukulasit.

Tänään puuhastelimme molemmat ensin omissa hommissamme. Mies tilasi klapit, jotka tulevat perjantaina ja myyjä lupasi heittää ne sisälle vajaan. Minä vein kompostiin vanhoja hilloja ja sen sellaista ja sitten rupesin sulattamaan jääkaappia. Sen takaseinä oli niiden hillopurkkien ja muiden tavaroiden takana jäätynyt järkyttävän pahasti. Se siitä automaattisulatuksesta. Voi olla, luultavasti onkin käynyt niin, että sulamisvesirööri oli mennyt jossain vaiheessa tukkoon enkä sitä huomannut. Olisipa ollut piippurasseja talossa. En keksinyt, missä on laitteen pääkytkin. No, se oli keskellä valokatkaisinta, mutta itse en olisi sitä ikinä keksinyt. Vasta illalla sain lastattua tavarat takaisin kaappiin, mutta jossain vaiheessa jo pelkäsin, että tulee pitkä yö valvottavaksi.

Tai enhän vielä tiedä, miten hyvin tai huonosti nukun.

Tämä on kuvituskuva. Männyn juurella kasvaa selvästikin pieni pihlaja, vai olisiko tammi? Tämä näyttää voivan suorastaan paremmin kuin häälahjaksi kymmenen vuotta sitten saamamme pihlaja. Sen paikkaa tosin jouduttiin muistaakseni kahteenkin kertaan vaihtamaan eri syistä.

Nyt hyvää yötä.