Yksi piste ja papukaijamerkki itselleni

En nyt vielä rupea kehua retostelemaan, mutta pistinpoä tänään kirjaluonnokseni perään yhden pisteen. Tekstiä on  noiun 170 sivua, mutta sehän voi vielä supistua tai laajentua. Tarkistamista ynnä muuta askaretta on vielä - tiedättehän te kirjantekijät, että nyt se vasta alkaa. Silti tuntuu hyvältä, kun jonkinlainen runko on käsissä. Tulikin mieleen, että pitää kiireessti tallentaa se muistitikulle. Palaan kohta asiaan.

No niin, teksti on nyt tikulla. - Olenkin istunut ahkerasti viimeiset yöt kirjoittamassa, muutamana viime yönä jonnekin kolmeen asti plus tieteysti sitten vielä iltatunnit päälle, mutta nyt se on tehty. Älkää kysykö, milloin se menee painoon ja mihin painoon. Ajatukseni on kuitenkin saada lapsonen käsiini vielä tämän vuoden aikana. Nyt kiirettä eivät tuoneet syöpäpelot, vaan yksinkertaisesti se, että kokeilen taas kepillä jäätä eli haen muutamia apurahoja. Enpä ole koskaan mitään saanut, mutta silloin ei ainakaan saa, jos ei yritä.

Kevätkin taitaa pian olla tulossa, kun kliivia innostuu kukkimaan. Nuppu on vasta tässä vaiheessa, mutta sitkeästi se tuolta lehtien raosta kurkistaa.

Yhtä juhlaa

Olimme eilen vaarin 94-vuotiskahveilla, vaikka syntymäpäivä oikeasti onkin tänään. Vaari oli rohkea, eikä kuten meidän isännän isä, joka oli jyrkästi kieltäytynyt juhlimasta edellisenä päivänä, jos vaikka kuolee yöllä. Aika hapero ja kuuro se meidän vaari jo on, nukkuikin aina välillä pyörätuolissa, mutta piti kuitenkin koko ajan huolta siitä, että kaikki varmasti ottivat lisää kahvia ja kakkuja. Näitä:

Kyllä niitä kelpasikin maistella. Eikä vain maistella. vaan kumpikin teki oikein hyvin kauppansa. Muutenkin vietimme hauskan iltapäivän.

Juhlat jatkuivat illalla, kun saimme viestin, että miehestä oli tullut isoukki ja näin ollen minusta isomummipuoli. Isomummeja ja -ukkeja, meitä on nyt oikein jonossa, mutta kiva kun sukuun tulee uusia jäseniä. Jälkikasvumme kun ei ole ollut kovin tuotteliasta.

Pikkuinen on kympin tyttö, eikä ihan pikkuinenkaan. Kaikki oli mennyt hyvin ja pienen perheen jäsenet voivat hyvin. Mekin olemme tohkeissamme, saati sitten mummaja ukki.

Jännitimme vähän etuäteen, onko ukki ukki, isoisä, vaari vai pappa. Suvun perinteiden mukaan ukki! Viisi sukupolvea, vaikkei meidän vaari ja vauveli tietenkään ole edes mutkia oikoen oikeasti sukua, mutta hauska kuitenkin ajatella näin. Sitäpaitsi eihän tämä mikään uusi asia ole, että on uusioperheitä sinne sun tänne. Entiseen aikaan vain ei niin usein erottu, vaan kuoltiin ja sisaruksia saattoi olla monesta äidistä tai isästä, kuten nytkin.

Mutta nyt lähden jalostamaan hernekeiton loppuun. Ihan kuivista herneistä keitän sitä perinteiseen tapaan, ei kuitenkaan mistään possunsorkista tai kinkunjämistä tällä kertaa. Mies kammoksuu rikkikeitettyjä herneitä, mutta luultavasti saa niitä tänä iltana. Kahdeksan litran kattilasta riittää soppaa moneksi illaksi.  - Hyvää uutta viikkoa!

Semmoista asiakaspalvelua

Tällä kertaa ei lääkelaskuista, vaan narinaa ihan muusta. Ymmärrän, että säännöt ovat säännöt, mutta silti hämmästelen tätä byrokratiaa. En kai vielä ole kirjoittanut tästä?

No, tilasin nettidivarista laatikollisen kirjoja, en siis pientä paketinnytteröistä, vaan ihan reilun kokosen laatikon. Se tuli R-kiskalle. Divarinpitäjä ilmoitti, että nyt se lähti, mutta hän ei muistanut merkitä kännykkänumeroani pakettiin. Huomenna on perillä. Tuli huominen ja mies könkkäsi keppeineen kioskin jonoon, valtakirja kädessään. Kas, sehän ei kelvannut, kun valtakirjassa ei ollut paketin lähetysnumeroa. Neiti ei suostunut ryhtymään mihinkään toimenpiteisiin. Kun mies ehdotti, että voisi soittaa vaimolle ja tarkistaa asian. Vastaus: "Ei! Enhän minä voi tietää, kuka siellä puhelimessa vastaa." Jos paketti olisi tullut miehen nimellä, niin silloin neiti olisi sen ehkä voinut antaa. Mutta nyt siis mies tuli kotiin ilman pakettia. Sama naisihminen on ennenkin höykyttänyt miestäni.

Kirjoitin välittömästi reklamaation. Saa nähdä, tuleeko koskaan vastausta. Mies tosin ei olisi kotoakaan saanut tarvittavaa lisätietoa, sillä divarinpitäjä kertoi, että ei hänelle vaan koskaan ole sanottu, että asiakkaalle pitää ilmoittaa lähetysnumero.

Tänään uusi yritys, mutta nytpä olisi pitänytkin tietää lähettäjän nimi! Ja sitä mies ei tietenkään tiennyt, kun en olisi itsekään muistanut. Paketti kuitenkin etsittiin tosi sekaisesta läjästä, mutta siihen oli kissan korkuisin kirjaimin kirjoitettu nimeni, ilmeisesti siellä kiskalla. Ja paketti oli tosiaan ainakin 20 x 25 x 30 cm tai jotain sellaista, joku heidän vakiopakettinsa.

Arvatkaa, käytämmekö vielä tämän laitoksen palveluita?

Vuoden ensimmäinen lääkelasku

Mies kävi asiallani apteekissa. 150 euroa, kiitos! Ja siinä oli vasta osa tarvitsemistani tropeista. Omavastuu nyt ainakin tuli kerralla täyteen, mutta kun päälle laskee yhden kelakyydin yht. 50 euroa, pari lääkärimaksua ja yhden labran, niin ei ihan kolmeensataan päästä, mutta päälle kahdensadan oikein reippaasti. Onneksi osa on erikoiskorvattavia lääkkeitä, mutta niitä ei tässä lastissa ollut kuin kaksi pakettia. Ensi kuussa jatketaan dosetin täyttämistä, kelakyytejä ja lääkärilaskujen maksua. Mulla on sentään köyhyysrajan ylittävä eläke, mutta miten ne selviävät, jotka sinnittelevät 700 eurolla vai mikä se minimi nyt on? - Pitääkin muistaa heti siirtää summa miehen tilille, vaikka me elämmekin yhteisillä rahoilla, niin taisi tilinsä likimain tyhjentyä.

Kukat kaikille, jotka selviytyvät tänä aikana, jolloin eniten rokotetaan vanhuksia, lapsia ja vaivaisia. Nih.

Ihana kuvauspäivä

Eilen oli tosi keväisen aurinkoinen päivä, edellyttäen että kevääksi luetaan toistakymmentä astetta pakkasta. Siksi minäkin nökätin ikkunassa kameran kanssa ja otinkin aika kivoja kuvia., Ei taidekuvia, mutta kivoja omasta mielestäni. Jäällä oli kuulemma ollut valtavasti väkeä, tiesi tyttäreni, joka itsekin siellä lenkkeili.

Ihmeellinen valoilmiö yllätti. Nämä siniset peltomaisemat eivät ole aivan kohdalla, vaan ehkä ainakin puolen kilometrin päässä.

Mutta vanhat männyt ovat tien toisella puolella. Tuo risukasa on meidän ikivanha maatiaisluumumme, joka on parina kesänä kiukutellut. Toissa kesänä saimme yhden luumun, viime vuonna ei tullut sitäkään. Valkoinen möykky on vanhan aitan katto.

Tontin laidalla olevia marjapensaita, jotka typerä kaupunginarkkitehti (ei nykyinen) kaavoitti naapurin tontille. Asemakaavan raja kulkee puskien tällä puolella eli läpi ikiaikaisen pihamaamme. Johan sen järkikin sanoo, että maalaistalon piha on ollut neliön tai suorakaiteen muotoinen ja ainakin pensaat ovat olleet oman pihan puolellla. Taustalla olevat männyt, kuuset ja koivut näyttävät, missä oikean rajan pitäisi kulkea. Aikanaan tilukset jatkuivat aina isolletielle asti eli satoja metrejä eteenpäin, mutta tämä hyväkäs piirsi kävelytien meidän postilaatikolta suoraan naapurikunnan puolella olevien, hyvin hoidettujen salaojitettujen peltojen läpi naapurikaupungin puolelle. Suunnitelmaa ei sentään koskaan toteutettu, mutta ukko pyöriköön haudassaan. 

Ystäväimme käyvät syömässä, mutta luultavasti jossain on paremmat eväät, kun lintukanta on vähentynyt. Uskolliset tintit ja oravat sekä mustarastas käyvät, muita ei ole näkynyt.

Ja sitten vielä lempikuvauspaikkani. Vanha orkidea alkaa olla lopuillaan, mutta onhan se jo kukkinutkin kuukausikaupalla.

Ja taas viikko takana

Tämä viikko onkin mennyt harvinaisen nopeasti, kun on noita sairaalamatkoja ollut. Mies oli silmäklinikalla ja minä yön yli aluesairaalan sisätautipoliklinikan uniapneahuoneessa. Sain lisähappea yön aikana ja nyt sitten matkustin kotiin painavan happirikastimen kanssa. Hän sai taksilla oikein oman istumapaikan ja oli vöillä vyötetty, kuten asiaan kuuluu. - En vielä uskaltanut sitä testata, mutta siirsin laitoksen jo sänkykamariin. Onneksi hänellä on pyörät allaan, mutta sänkykamariin mennään rappujen kautta. Niiden alla kulkee ties mitä kaapelia ja johtoa. Onneksi myös mukava taksikustki rahtasi laitteen yläkertaan asti. Se on näitä omakotiasumisen riesoja,

Happisaturaatio oli yöllä o.k. samoin kaksi muuta mitattua arvoa. Saa sitten nähdä miten täällä. Joka tapauksessa hoito on vähentänyt öisiä hengityskatkoja. Kaikkea en lääkärin nopeasta puheesta ehtinyt painaa mieleeni, mutta eiköhän ne tule paperilla perässä. Kun astmaakin on tutkittu, niin syksyn tutkimuset kun jäivät kesken, niin miellyttävä lääkäri muistutti siitäkin asiasta, että keväämmällä, kun vaivat alkavat.

Kun paino putosi keväästä parisenkymmentä kiloa, niin samaan tahtiin pitäisi jatkaa. Joulun alla kehitys vain pysähtyi, ennen jouluherkuttelua siis.

On sitä lunta meilläkin. Rappusillakin enemmän kuin tarpeeksi, kun ei kumpikaan ole jaksanut ottaa lapiota käteem. Jos sitä lähtisi kokeilemaan näitä teknologia ihmelapsia.

On lunta tulvillaan

Onneksi hain toissapäivänä lumilapiot ja pulkallisen klapeja terassille. Nyt on tullut sen verran paljon lunta, ettei kahlaaminen tallille oikein kiinnosta. No, oikeasti sitä on auton päällä ehkä 15 cm ja postilaatikolle pääsin oikein hyvin tänään kahteenkin kertaan. Isäntää vietiin taksilla silmäklinikalle ja hyvin oli Helsingin reissukin sujunut, mutta onneksi hän varasi puoli tuntia aikaisemman lähdön.  Runeberginkadusta oli tullut yksisuuntainen, mutta muuten matka sujui hyvin.

Itselläni on sairaalamatka torstaina ja paikalla oltava kello 21.30. Tiedoss ei ole mitään dramatiikkaa tällä kerralla, vaikka yön nukunkin sairaalan petissä. Sitä tosin ihmettelen, vaikkei sairaala tähän luultavasti otakaan kantaa, että miksi sormien ja jalkojen neuropatia on pahentunut ja kipua tullut ranteisiin asti. Aamullakin ranteita oikein särki. heti herättyäni. Sokerit ovat tasapainossa, joten ei senkään pitäisi vaikuttaa. Ja luulisi viime talvisten sytostaattien vaikutuksenkin loppuneen jo kuukausia sitten. Reumatismia? Vanhan ihmisen vaivoja? Minä en vielä kiirehtunyt lumitöihin, kun lumikin ol ikevyttä höttöä.

Syöpälääkäri fundeeraa edelleen asiaani eli melkoisella todennäköisyydellä ei aio tehdä mitään. Sanoinkin tänään miehelle, että toivottavasti ei käy niinkuin sille tautikollegalle, jolla tauti paheni parissa kuukaudessa niin ettei enää ollut mitään tehtävissä - mutta kirjanhan minä kuitenkin meinaan kirjoittaa valmiiksi, tuli mitä tuli. Jatkan sitä ihan tosissani heti kun  saan Nukkekotinäyttelyuyn menevän mökkini matkaan ja tuvan pöydän raivattua.

Raivasin joulua pois, mutta sitten kävi niin, että yläkerrasta paloi sulake enkä uskaltanut tehdä sille mitään ennen kuin mies tuli kotiin. Toki osaan sulakkeen vaihtaa itsekin, mutta käytävän varavalossa oli selvästi vikaa enkä uskaltanut kajota siihen. Valaisin onkin niin monta kymmenta vuota vanha, että ehkä viisainta on mennä suoraan lamppukauppaan. Se on tavallaan turvavalo, etten kompastu mihinkään työhuoneesta yön pimeydessä taapertaessani, kun työvalot ja tietokone ovat suljettuina. Osa joulutavaroista odottaa edelleen sirtoa yläkerran kaappeihin. Löysin yhden amarylliksen lattialta ja tein siitä leikkokukan. En ollenkaan muistanut, että meillä sellainenkin on ollut eli kasvi on varmaan viettä'nyt joulunsakin salin lattialla. Mutta nämä tapaukset tekivät sen, että tonttu-ukot ja muut härpäkkeet tosiaan odottavat vielä pääsyä kesäteloille.