Yhtä juhlaa

Olimme eilen vaarin 94-vuotiskahveilla, vaikka syntymäpäivä oikeasti onkin tänään. Vaari oli rohkea, eikä kuten meidän isännän isä, joka oli jyrkästi kieltäytynyt juhlimasta edellisenä päivänä, jos vaikka kuolee yöllä. Aika hapero ja kuuro se meidän vaari jo on, nukkuikin aina välillä pyörätuolissa, mutta piti kuitenkin koko ajan huolta siitä, että kaikki varmasti ottivat lisää kahvia ja kakkuja. Näitä:

Kyllä niitä kelpasikin maistella. Eikä vain maistella. vaan kumpikin teki oikein hyvin kauppansa. Muutenkin vietimme hauskan iltapäivän.

Juhlat jatkuivat illalla, kun saimme viestin, että miehestä oli tullut isoukki ja näin ollen minusta isomummipuoli. Isomummeja ja -ukkeja, meitä on nyt oikein jonossa, mutta kiva kun sukuun tulee uusia jäseniä. Jälkikasvumme kun ei ole ollut kovin tuotteliasta.

Pikkuinen on kympin tyttö, eikä ihan pikkuinenkaan. Kaikki oli mennyt hyvin ja pienen perheen jäsenet voivat hyvin. Mekin olemme tohkeissamme, saati sitten mummaja ukki.

Jännitimme vähän etuäteen, onko ukki ukki, isoisä, vaari vai pappa. Suvun perinteiden mukaan ukki! Viisi sukupolvea, vaikkei meidän vaari ja vauveli tietenkään ole edes mutkia oikoen oikeasti sukua, mutta hauska kuitenkin ajatella näin. Sitäpaitsi eihän tämä mikään uusi asia ole, että on uusioperheitä sinne sun tänne. Entiseen aikaan vain ei niin usein erottu, vaan kuoltiin ja sisaruksia saattoi olla monesta äidistä tai isästä, kuten nytkin.

Mutta nyt lähden jalostamaan hernekeiton loppuun. Ihan kuivista herneistä keitän sitä perinteiseen tapaan, ei kuitenkaan mistään possunsorkista tai kinkunjämistä tällä kertaa. Mies kammoksuu rikkikeitettyjä herneitä, mutta luultavasti saa niitä tänä iltana. Kahdeksan litran kattilasta riittää soppaa moneksi illaksi.  - Hyvää uutta viikkoa!