lauantai 4. kesäkuuta 2011

Suvivirsi raikui

Vaikken kuullut suvivirttä muuta kuin pätkän iltauutisissa, niin sekin herkisti tipan silmäkulmaan. Aina se herkitstää yhtä paljon. En voi olla lausumatta mielipidettäni suvivirren rukkaamisesta suvilauluksi: täysin älyvapaata touhua.


 Miespuolinen lapsenlapsi siirtyy nyt alakoulusta yläkouluun ja mainiolla keskiarvolla 8,2. Mummikin on ylpeä. Naispuolinen siirtyy vitoselle, mutta hänen keskiarvostaan ei vielä ole tietoa. Neidin tuntien se on vähintään tuota tasoa. Ihan läheisiä lakitettuja ei tänä vuonna ollut, paitsi kummipojan tytärpuoli. Ensi vuonna pitäisi olla veljenpojan lakkiaiset.

Vietimme täälläkin yksiä juhlia. Toinen tytär täytti eilen vuosia ja tänään hän oli meillä syömässä. Lahja, toinen ja kolmaskin iso lahja on ostettu jo kevään mittaan, joten nyt ei paketteja annettu. Kolmen vuoden päästä hän täyttää 30 v. eli niin ne lapset kasvavat ja heidän vanhenemisestaan vasta oikein huomaakin oman ikääntymisensä, huoh.

Tänä ihanana kesäpäivänä tämä mummu istui skannaamassa kuvia tietokoneelle. Päätin nimittäin tehdä Tyttärelle ja hänen Velipuolelleen kuvakirjan molempien lapsuusajan valokuvista. Velimiehen kuvia minulla on tietysti niukasti, mutta kuitenkin sen verran, että kehtaan koota kuvakirjaa. Mainittu velipuoli valmistui eilen ammattioppilaitoksen autolinjalta, miksi mahtoikaan titteliltään tulla. Ennen se oli autonasentaja, mutta varmaan nyt jotain komealta kalskahtavaa. Ex-mieheni on kertonut, että poika on pienestä pitäen korjannut maatilan koneet ja rakennellut peltoautoja itselleen eli on ilmeisesti syntynyt jakoavain kourassa. En tosin muista sellaista nähneeni, kun 18 vuotta sitten kävimme tervehtimässä perhettä synnytyslaitoksella. Isältään tai isoisältään hän ei ainakaan tätä taipumusta ole perinyt.

Siirrynkin taas skannauspuuhiin. Hyvää yötä ja aurinkoista sunnuntaita.

8 kommenttia:

  1. Ihanaa kun lapset pääsität kesälaitumille. Nykylapset on koulussa niin tiukoilla, että ovat lomansa ansainneet. Ihanaa sunnuntaita Sinulle.

    VastaaPoista
  2. Astrid Lindgrenin Idan kesälaulua lauletaa kirkoissa.

    VastaaPoista
  3. Kyllä se suvivirsi vaan sykähdyttää. Kuulin sitä pienen pätkän eilen autossa käsityötapaamiseen mennessäni. *niisk*
    Hieno ajatus tuo kuvakirjan teko. Lapsuusmuistot on tärkeitä sitten aikuisena ja myöhemmin.
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  4. Teet arvokasta työtä kootessasi kuvakirjoja! Hienoa! Ja suvivirsi, se on säilytettävä kevään päättäjäisjuhlissa edelleenkin porttina kesään.

    VastaaPoista
  5. Justiin olen samaa mieltä suvivirren suhteen. Miten ne vapaa-ajattelijat viitsivät joka vuosi olla niin herkkähipiäisiä? Lauletaanhan sitä Joulupukillekin, miksei Luojalle sitten... Todistettavasti ainakin luonto on olemassa, ja joku voimahan sen on luonut, olkoon sitten kenenkin mielestä mikä välinsä...

    Miten sun kirjonnan kanssa, aloititko sillä suositustenmukaisella kankaalla? Minä valitsin heti harvempaa (tätä), kun arvasin, että työ on muuten tuskaannuttavaa. Näen kyllä ihan kohtuullisesti tiheääkin kangasta, mutta ison työn pisteleminen kovin pienesti tuntuu vain muuten niin raskaalta. 30 ct pellavalle tulos on vielä varsin kaunista. 28 ct tuntuukin monesti liian harvalta, joskin evenweavissa sekin toimii, siinä kun langat ovat paksumpia, eli ei ole "säkkikangasvaikutelmaa", vaikka kangas olisikin harvempi.
    Mutta minähän täällä nyt teen (itse valitun) "pakon" edessä näitä KYHäelmiäni, joten sampleri joutuu edelleen vartoilemaan...

    VastaaPoista
  6. Siitä suvivirrestä sen verran, että vanha sananlaskummekin "Maassa maan tavalla, taikka mene maasta pois." on nyt leimattu rasistiseksi.
    Maahamme muualta maailmasta muuttaneet haluavat muuttaa maamme tavat kokonaan, ei niin että he täällä olisivat maamme tavalla, vaan meidän on muutettava tapamme. Meidän tapamme kun loukkaavat heitä ihan kamalasti...

    Vaan mennäänpäs me heidän entiseen kotimaahansa, niin meidät voidaan siellä tappaa tapojemme vuoksi, heidän maittensa tapoihin ei samalla tavalla kuin meillä nöyrrytä ottamaan maahanmuuttajien tapoja...
    Me täällä Suomessa kiltisti sanomme: Kyllä, kyllä! Suostummeko me suomalaiset tosiaan mihin vain?

    VastaaPoista
  7. Huomasin vasta nyt, että minunkin vanhin lapsenlapseni (tyttö)siirtyy yläasteelle. En tiedä keskiarvoa, mutta ainakin hän on aika hyvä kuvaamataidossa ja käsitöissä.

    Suvivirsi herkistää aina, jopa televisiosta kuultuna.

    VastaaPoista
  8. Suvivirsi on aina suvivirsi! Älytöntä, kun kaikki hengellisyys yritetään kitkeä pois kouluista :(
    Mun keskimmäinen tytär valmistui ammattiin eli laborantiksi. Nuorin tytär siirtyy 9 lkl:lle, eli vuosi peruskoulua jäljellä.
    Nuorempi poika jatkaa logistiikka koulutusta.
    Lapsenlapsista vanhin siirtyy 2.lkl:lle. siinä meiän opiskelijat :)
    Tuosta nukkekotiharrastuksesta (huomasin, että harrastat), niin mullakin on pari nukkekotia vintillä odottamassa, kun olis aikaa niitä laittaa. Toinen pitäisi remontoidakin ensin. Jos tässä kesän aikaan rupeaisi remonttiin:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!