perjantai 2. syyskuuta 2011

Punaisia ja harmaita raitoja

Otsikon raidat liittyvät menossa olevaan kutimeen: minulla on ensimmäinen Sukkasato-sukka puikoilla ja kuinka ollakaan, raidoituksesta löytyy kumpiakin värejä, iloisen punaisia ja surun tummia sävyjä. Varsinainen ilonaihe on huomisaamusta eteenpäin: viikonlopun kurssikokous, josta ehkä jokunen kuva irtoaa myöhemmin tännekin. Aivan kaikki 36 eivät ole paikalla, mutta yllättävänkin monta joka tapauksessa. Yksi meistä kurkistaa pilven reunalta ja varmaan heläyttää sieltä iloisen naurunsa meidät nähdessään. Vaikka tämän ystäväni kuolemasta on jo monta vuotta, niin ikävöin häntä edelleen. Tänään muuten onkin hänen syntymäpäivänsä, ellen väärin muista. Pitääpä tarkistaa ja samalla varmistaa, olisi se ollut  65-vuotispäivä.



Ikäviä uutisia kuuluu kotiin, siis koti-kotiin. Äiti kopsahti muutama päivä sitten taas kerran nurin ja vietiin ambulanssikyydillä tutkittavaksi. Terveyskeskuksen sairaalassa epäiltiin lievää aivoinfarktia, kun mummeli ei oikein ollut tänään ollut tolkuissaan, ei puhunut, ei syönyt. Luita ei kuitenkaan ole poikki. Tänään äiti oli viety aluesairaalan neurologian polille tarkempiin tutkimuksiin. Kaatumiseen saattoi  olla muukin syy kuin pelkkä kepittä hiippailu. Nyt tässä vain ollaan ja mietitään itse kukin hiljaa, mahtaako äiti enää palata kotiin. 89 v. on mittarissa.

5 kommenttia:

  1. Voi miten harmillista tuo äitisi tapaus.Monesti aivoinfarkti on monen iäkkään ihmisen kohtalo.Myös kaatumisen ovat sitä.Toivotaan että syy löytyy ja äitisi tulee vielä kuntoon ja pääsee palaamaan kotiin.

    Äitisi onkin aika iäkäs,vaikka tänä päivänä yhä useampi vanhus elää pitkän iän.Oma äitini kuoli nelisen vuotta sitten vain 70-vuotiaana.Monet sairaudet ja yhtenä syynä juuri kaatuminen johtivat siihen.

    Oikein mukavaa kurssikokousta sinulle.Ja viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Minun äitini asustelee myös yksikseen, itse asun n.700km. päässä, ikää hänelläkin jo on ja sairauksia tietenkin, monesti on äitinikin kaatunut, mutta siitä sit on selvinnyt, ostimme avuksi potkupyörän saa tukea liikkuessaan ja levätä kulkiessaan ulkona.Tuo ikä on jo niin korkea että aivoverenkierto häiriöitä tulee, ja se on yks osa syy kaatumisiin.

    VastaaPoista
  3. Punaista ja harmaata, kuin elämä. Toivottavasti äitisi toipuu pian kotikuntoon.

    VastaaPoista
  4. Voi miten ikävää tuo äitisi tapaus.
    Toivotaan, että toipuu pian..

    Noinhan se elämä on on tummia ja kirkkaita raitoja...☺

    VastaaPoista
  5. Harmaiden raitojen vastapainoksi antaisin sinulle yhden kirkkaamman, kurkkaatko blogiini Vanhaan taloon.

    Mukana eläen,
    -tarjah-
    Vanhasta talosta

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!