tiistai 11. maaliskuuta 2014

Tyytyväistä hykertelyä

Nyt on pöytä kasattu! Koskaan minulla ei ole ollut näin komeaa kirjoituspöytää; on lasiovellinen konehuone, näppistaso, yksi hylly ja kolme laatikkoa. Yhdessä on peräti lukko. Pituutta tällä komistuksella on 140 senttiä ja syvyyttä lähes 80 cm. Kyllä nyt kelpaa. Hintaa oli peräti 15 euroa, vaikka pöytä on tosi siisti. Myyjä ei tätä tarvinnut ja kun ei kukaan muukaan meinannut ostaa, niin hinta laski pohjalukemiin. Tämä on elämäni paras kauppa!



Veljeni sen haki ja myös kasasi, mistä tietysti maksoin pienen korvauksen, mutta silti tätä voisi sanoa tosi edulliseksi hankinnaksi! Montaa piuhaa ihmettelimme, mutta lopulta kaikki luullaksini löysivät paikkansa. Printterin toimintaa tosin ei vielä ole testattu- Yhtäkkiä illalla tuli mieleen sekin, että löysimmekö oikeaa paikkaa kuvansiirtoon kamerasta ja siksi en arvannut ottaa kuvaakaan. Enkä muutenkaan, kun ympäristö vaatii vielä raivausta & tavarat sijoittelua laatikoihin ja vanhaan hyllyyn.

Edellinen, se vanha työtasoni eli ns. työpöytä, jonka syvyys on 40 cm, oli kieltämättä aika ahdas. Nyt se korotettiin kopiolaitokseksi eli printterin alustaksi. Näiden  kapistusten sijoituksia täytyy vielä vähän justeerata, että pääsen käsiksi pöydän takana oleviin hyllyihin. Hyllyihin, joita ei vielä ole tarpeeksi. Kaipaan muutamaa metristä ja 90-senttistä Lundia-tasoa x 30 cm. Olisiko kellään myydä?

Kun ei ainakaan viiteentoista vuoteen ole ollut käytössä näppistasoa, on kirjoittaminen aika outoa ja teksti täynnä lyöntivirheitä. Ihan kuin en olisi koskaan käyttänyt tietokonetta. Kai tähän pian tottuu. Alkuun näppis ja hiiri meinasivat karata, mutta jos karkaavat, lähtevät ainakin yhdessä Ne nimittäin kiinni toisissaan vanhalla Jerusalemin moskeijan vieressä huhuilevalta kulkukauppiaalta ostetulla rukousnauhalla. Kyllä tämä tästä!

4 kommenttia:

  1. Myös täällä hykerrellään tyytyväisenä, tiedät kyllä miksi! Kiitoskiitoskiitos!

    VastaaPoista
  2. Kiitoskiitos! Vielä on kamat levällään enkä edes kynää löytänyt. Patteri pois päältä, onneks mittari on niin kaukana etten erota lämpötilaa, kylmä kumminkin on.Päivän vietin kampaajalla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!