lauantai 23. toukokuuta 2015

Kaikkea sitä sattuukin

Tulin ihan vaan äkkiä tänne katsomaan kommentit ja kiittämään niistä, mutta pakko sitä on "pari valittua sanaa" kirjoittaakin. Ehkä myöhemmin tulen jatkamaan, sillä pian lähden keittämään lipstikkasoppaa. Tarkoitus oli kitkeä kukkapenkkiä, mutta sopivasti juuri silloin rupesi satamaan. Nyt taas paistaa, mutta alkaakin jo olla ruoka-aika. Huomasin onneksi, että nordean nettipankki menee yöksi ja aamupäiväksi kiinni ja oli pakko tulla maksamaan iso laskunippu. Saivat vuohenjuuret ja -putket jäädä tältä päivältä. Tässä molemmat:



Joo, sitä sattuu ja tapahtuu. Illalla olin jo täällä ihmettelemässä maailman menoa, tietokoneella siis, kun kuulin miehen huutavan minua alakerrassa. Säikähdin tietysti ja kummastelin. Syytä olikin. Lattialla oli verta eikä ihan vähän ollutkaan. Juoksevan veren lisäksi oli arviolta ainkakin 150 gramman verihyytymä. Ensimmäinen epäilys johti siihen miehen leikkausoperaatioon, jonka jäljiltä poistettiin 750 gramman hyytymä uudessa leikkauksessa. Ei siitä kuitenkaan ollut kysymys, vaan pikku hiljaa selvisi, että varpaassa oli iso palkeenkieli. Syy: tuntematon. Epäilys: tuvan lattiaan on tiskipöydän eteen kiinnitetty ruuveilla suojapelti. Muuta emme keksineet kuin että mies on pahasti kolhaissut varpaansa yhteen ruuviin. Säikähdimme molemmat, mutta onneksi nyt on menossa muutenkin antibioottikuuri...

Nyt lähden värkkääämään sitä soppaa: lipstikkaa, vihanneksia, siskonmakkaroita, lihalientä.

4 kommenttia:

  1. Olipa pelottava yllätys, mutta ei sitten onneksi ollutkaan ihan niin paha kuin ensiksi oli aihetta olettaa. Valoisaa sunnuntaipäivää teille!

    VastaaPoista
  2. Huh säikähdystä! Lipstikkasoppaa en ole muuten koskaan maistanut - ainakaan muistaakseni.

    VastaaPoista
  3. Hyvä että selvisitte säikähdyksellä.
    Mysi Lahtisen lipstikkakeittoa olen keitellyt keväisin, kun minulla kasvaa iso lipstikka puutarhassa. Tosin annoin ystävälleni sunnuntaina lipstikkaa, hän keitti keiton ja mies oli sanonut, ettei se vie nälkää eikä tartte uutta keitellä heidän huushollissa. Minä kyllä tykkään siitä keitosta ja meillä kaikki (molemmat) sitä mieluusti syövät.

    VastaaPoista
  4. Aina sinua säikytellään; onneksi ei pahemmin kuitenkaan! ♥ ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!