perjantai 22. toukokuuta 2015

Mitä voi odottaa huonon yön jälkeen päivältäkään?

Valvoin tosiaan lähes koko yön tai ilmeisesti otin pienet koiranunet silloin tällöin. Sitten taas pyörin sängyssä, ravasin vessassa ja tietysti yritin nukkuakin. Aamu valkeni vihdoin ja satoi, satoi ja satoi. Nämä kuvat ketunleivästä ynnä kaverinaan kasvavasta varjoliljan taimesta on kuvattu eilen tai toissapäivänä. Samoin lipstikan varret. Varjolilja on levinnyt siemenestä vaikka miten moneen paikkaan pitkin pihaa. Tässä se on jonkun pensaan alla, lehtien suojassa.




Vuohenputki tietää kitkemistä. Vankkavartisia lipstikkoja tosin ei mikään tukahduta. Sekin homma jäi sateen takia tkemättä. Saisikohan näistä lähipäivinä sopan?

--- Nukuin taas tekstin päälle. Joo, yövalvomiseen oli syynsä. Jännitin miehen tilannetta ja myös omaani enkä suotta. Miehellä alkaa antibioottikuuri, kun vihdoinkin lääkärin sai langan päähän. Ja meno on taas sairaalaan, kuten jo ounastelimmekin.

Itsellä, no ei vielä maalata piruja seinälle, mutta... ja juuri sen takia tilasin itselleni, itseäni ilahduttaakseni tämän: Kalevalaisten Naisten Liitto ry:n juhlavuoden Välke-korun. Sieltä se linkin takaa löytyy korukin. Sen on suunnitellut liiton jäsenille Saija Saarela ja valmistaja, kukapas muu kuin Kalevala Koru. Jos ja kun pääsen syksyllä siskonpojan häihin, on koru valittu itselleni vähän sitäkin silmällä pitäen, mitä asukseni suunnittelen.

"Välke toistaa aaltojen hiomien kivien muotoa muistona Kalevalan alkutarinasta ja veden emosta. Paljon on muuttunut, mutta enemmän pysynyt: kalevalainen nainen. Vaikka särmät ovat aikojen kuluessa silinneet, sisin on muuttumaton.Se on sitkeä ja luja, taitava ja kaunis."  Itse lisään tässä ja nyt: periksi ei anneta, tuli mitä tuli, toivottavasti pelottavinta vaihtoehtoa kuitenkaan.

www.kalevalaistennaistenliitto.fi









                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                         

9 kommenttia:

  1. ♥toivottavasti saat ensi yönä nukuttua! Aurinkoista perjantaita!

    VastaaPoista
  2. Sisua pitää olla suomalaisella naisella - ja myös miehellä!
    Ihmettelen miten kultainen Välke-koru on halvempi kuin hopeinen, yleensä lienee päinvastoin!
    Kaikkea hyvää sinulle ja puolisollesi, Auli; ja siunausta! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se halvempi on pronssia. Kiitos, ystävä-hyvä.

      Poista
    2. Vielä uudestaan: netissä tosiaan on virhe. Tarkistin Pirta-lehdestä ja materiaalit ovat pronssi tai hopea.

      Poista
  3. Tuo vuorenkilven kukka on kuin meilläkin:) Toivon sinulle ja miehellesi voimia jokaiseen päiväänne, niitä hyvänmielen auringosäteitä myös ja mieleen rauhaa myrskyjen keskelläkin! Metsäntyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Metsäntyttö. Onko sinulla oma blogia?

      Poista
    2. On minulla. Se on Metsäntyttö nimeltään ja sen osoite on vaaranlaella.blogspot.fi. Ja on mulla tuon "pääblogin" lisäksi vielä jokunen muukin, joihin pääsee tuolta sitten myös halutessaan.

      Poista
    3. On minulla. Se on Metsäntyttö nimeltään ja sen osoite on vaaranlaella.blogspot.fi. Ja on mulla tuon "pääblogin" lisäksi vielä jokunen muukin, joihin pääsee tuolta sitten myös halutessaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!