Päiväraporttia taas tietysti

Kirjoitin tämän jo eilen illalla, mutta taisin nukahtaa kesken kaiken, kun en huomannut julkaista juttua. Eipä kai tämä yhdessä yössä hapantunut. Ainut lisäys, että ei se lääkäri sitten miehelle soittanutkaan. Kun muutenkin hermoilemme hänen kuntoaan, niin ei tätä olisi enää kaivannut. Mieluummin olisi saanut tulla joko rohkaisua tai kutsu uusiin toimenpiteisiin. Mutta näin eilen:

Miten nämä päivät hurahtavatkaan nopeasti niin ettei paljon mitään ehdi tekemään? Tietysti tämä myöhään ylhäällä kupsuttaminen väsyttää aamulla. Tai itse asiassa herään kyllä ajoissa, mittaan sokerit, otan aamulääkkeet, teen aamupalan ja yleensä nukahdan toisen teemukillisen kohdalla. Niin kävi tänäänkin.

En muista, olenko esitellyt aamupalani? Luultavasti olen, kun olen kovin ihastunut tähän. Melkein koko suositeltava vihannesmääräkin taitaa tulla jo aamusella täyteen. Samanlainen se oli tänään kuin ennenkin, paitsi ilman noita porkkanoita. Siis yksi avokado, pala suippopaprikaa, 4-5 kirsikkatomaattia, kourallinen sitruunamelissaa ja pari lusikallista marinoituja valkosipulin kynsiä marinadeineen. Tumman tai vaalean leivän päällä leikkelettä ja/tai juustoa, usein pari viipaletta kurkkua tai kesäkurpitsaa ja litra teetä. Suosikkini on puolet rooibus- ja puolet Earl Grey -teetä. En hauduta teetä ihan oikeaoppisesti, vaan teen kylläkin irtolehdistä, mutta kahvinkeittimessä suodattamalla. - Kadonnutta suodatinsuppiloa ei ole vieläkään löytynyt. Siivoojarouva kertoi kysyneensä asiasta alaiseltaan, joka oli silloin jo ex-työntekijä ao. firmassa. Ei ollut saanut vastausta. Minä en potkuja järjestänyt, vaan kaveri irtisanoutui oma-aloitteisesti ennen näitä häslinkejä.

Juu, me molemmat siis nukuimme oikein makeat aamupäiväunet ja vielä pitkälle iltapäivään. Mikäs, kun oli maha täynnä. MIes heräsi ensin ja kolisteli sen verran, että minäkin virkosin. Hän lähti kauppaan ja sen jälkeen olikin jo aamupäiväkahvien aika.

Mies toi varmuuden vuoksi vähän ruokatäydennystä siltä varalta, että joutuu sairaalaan, kuten toivottavasti joutuukin mahdollisimman pian. Aamulla joka tapauksessa on lääkärin soittoaika ja sitä varten mies teki tänään itselleen muistilistaa. Olemme molemmat kieltämättä huolissamme.

Hyvä, erityisen hyvä juttu on kuitenkin se, että itse olen nyt kohtuukunnossa. Näinhän me kymmenen vuotta sitten lupasimme, että tönimme toinen toistamme eteenpäin niin myötä kuin vastamäissä aina siihen asti kunnes kuolema meidät erottaa. Halusimme nimenomaan vanhan vihkikaavan sanamuodon, kun päätöksemme oli elää yhdessä loppuun asti. Ei kuitenkaan niin kuin isä ja äiti, jotka olivat tehneet sitoumuksen hoitaakin toisensa. Sitä niin kohtuutonta taakkaa emme toisillemme järjestä.

Harmillista, kun en enää uskalla ajaa autoa. En vaikka olen autoillut varmaan ainakin kaksi miljoonaa kilometriä vuosikymmenten mittaan. Kaarafobia? Nyt näkö kyllä viiraa sen verran, että luultavasti lääkäri kieltäisikin ajamisen ja lääkkeetkin ehkä tekisivät saman.Torstaiaamupäivällä minulla on aika mammografiaseulontaan ja siitä ajasta parin tunnin päästä hammastarkastukseen. Vaikka kroppaani on viimeisen vuoden aikana kuvattu moneen kertaan, ei tule mieleenkään jättää joukkotarkastusta väliin. Hampaat tarkastetaan omalla kustannuksella, mutta huolenpito purimista lienee tämän sairauden yhteydessä välttämätöntä. En tosin ole koskaan edes yrittänyt kaupungin hammashoitolaan, kun oma tuttu hammaslääkäri on kalustoani hoitanut jo lähes 30 vuotta.

Mutta jos en muuten pääse, menen vaikka taksilla kaupungille ja yritän lorvailla keppiini nojaten väliin jäävät pari tuntia. Itse asiassa tiedän hyvinkin, miten aika kuluisi, jos vain jaksan kävellä katsomaan viime postauksessa kertomani uuden sukulaisen taidenäyttelyä. Anu Eskelinin näyttely on enää tämän viikon Järvenpää-talon ala-aulassa. Ja onhan siellä aukion toisella puolella Taidemuseon Aino Sibelius-näyttelykin.