sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Puikot heiluivat eilen niin että sain toisen Sukkasato-parini kuvattua ja esiteltyä. Nämä on ihan peruskamaa, sillä en viitsi ruveta kilpailemaan Todellisten Taitureiden kanssa.

Tai sanoisinko rehellisesti, että en osaa enkä katso tarpeelliseksi opetellakaan monimutkaisia kuvioita, vaikka innostun ostamaankin vaikka miten hienoja pitsisukkakirjoja. Kuvia on kiva katsella.

Seuraavaksi kudon itselleni unisukat langanjämistä. Sukista tulee varmaan aika mielenkiintoiset, ehkä suorastaan riemunkirjavat.

Flunssa jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Nyt se on jo tarttunut mieheenkin. Hän lähti tänäänkin urheasti soittokunnan viikonloppuleirille, joka alkoi jo perjantaina. Minulla on hyvää aikaa tehdä käsitöitä, sairastaa kotona ja tuhlata rahaa nettikaupassa. Ostin kasan vanhoja posti- ja taidekortteja huutonetistä. -
Toivottavasti tauti pian hellittää, sillä lupasimme kyyditä isän viikolla äitiä katsomaan. Ei olisi kiva tartuttaa tautia vanhoihin ihmisiin, joilla on muutenkin tekemistä olemisensa kanssa.

12 kommenttia:

  1. Tykkään noista langoista just siksi ettei tarvii turhia kikkailla, senkun neuloo vaan ;)
    Itelläni menossa punasävyiset sukat saamaa lankaa!
    Pikaista paranemista sinne, kuuluu olevan aika sitkeää sorttia liikkeellä !
    Riitta Kotipurosta

    VastaaPoista
  2. Kauniita sukkia!
    Ihanan helppoa onkin tehdä raitakuvioita noilla langoilla. Itse olen innostunut neulomaan kirjoneuleita yksivärisellä taustalangalla ja kuviot näillä pätkävärjätyillä. Tulee hauskaa jälkeä.

    VastaaPoista
  3. Hienoja nuo langat, joista tulee raidat "itsestään".

    Toivottavasti olotilasi helpottuu ja pääset flussasta eroon.

    VastaaPoista
  4. Kauniita sukkia. Mie olen hurahtanut noihin samoihin lankoihin.

    VastaaPoista
  5. Joko minä sinulle olen todistanut inkiväärijuoman ihmeistä? Pelkään kyllästäneeni kaikki ystäväni jo sillä... Aloitin säännöllisen inkiväärikauden jo elokuussa, eikä vieläkään ole tauti tullut. Tepsii myös jo tulleeseen tautiin. Suosittelen ehdottomasti!

    VastaaPoista
  6. Ka, tästähän olikin Kaisa-suodatin pois, sain kommentoitua! :D

    VastaaPoista
  7. Sukat kuin kauneimmat syksyn-lehdet!

    Voimia potemiseen,mulla on kans loputon köhä ja korvasärky ..hoitomuotona myöskin käsityöt ja nettishoppus :) :)

    VastaaPoista
  8. Kauniit sukat.

    Paranemisia :)

    -sellariina-

    VastaaPoista
  9. Ootte te ihania, kiitos kannustuksesta! Inkiväärijuoman reseptiä saisi lähettää...

    VastaaPoista
  10. Kivoja ja tutunnäköisiä sävyjä, noista minäkin olen neulonut joskus!
    Eihän näitä monivärisiä lankoja edes kannata käyttää mihinkään monimutkaisiin malleihin. Ei niissä kuviot ja pitsineuleet näyt kumminkaan. Sitäpaitsi perussukat lämmittävät parhaiten, ja Nallesta neulottuna mahtuvat myös tavallisiin kenkiin. (Käytämme isännän ja nuorimman pojan kanssa semmoisia lenkkareissa kesälläkin.)
    Selätäpä tautis siellä, ystävä hyvä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!