maanantai 26. syyskuuta 2011

Vaihteeksi taustanvaihtoa

Aina se tyttöä piristää, kun saa uudet vaatteet. Kiitos Itkupillille blogipohjasta! Muistin väärin, että minulla olisi ollut kärpässieniä omassa kuvavalikoimassani, mutta eipä ollut tai en ainakaan löytänyt. Linnut langalla saavat kelvata tällä kertaa teeman mukaiseksi hederiksi, ellei muuta löydy.

Miten nämä päivät hurahtavatkin näin nopeasti? Oikeastaan en ole tänäänkään saanut aikaiseksi yhtään mitään enkä edes sure sitä. Muutaman kerroksen olen sentään kutonut lapsenlapsen kinnasta ja päättänyt ruveta Vaaka-yhdistyksen jäseneksi ja sukankutojaksi. Tämän vuoden hyväntekeväisyyskohteena ovat mm. vähävaraiset kotimaiset lapsiperheet, joille voi neuloa sukkia, pipoja, tumppuja ja kaulaliinoja.

Tänään olen myös vaivannut päätäni miettimällä, millaisen talviverhon laittaisin tänne työhuoneeseen. Jostain syystä vanhat verhovarastot ovat huvenneet, vaikka luulin, että niitä olisi jäljellä ainakin yksi hyllyllinen entisistä asunnoista ja ehkä tästä nykyisestäkin. Mies sulki aamulla talon kaikki avoimet ikkunat ja siirsi lämmityksen talviasentoon. Muoniossa on tänään tullut jo lunta, joten kai se talvi tänne eteläänkin rupeaa tulemaan jossain vaiheessa.

Huomenna on meno lääkärin puheille. Yritän houkutella miestä myös vaatekauppaan, sillä hänen pitäisi saada puku tai vähintään tumma irtotakki. Häätakki ei kuulemma mahdu enää kiinni ja kun lähiviikkoina on tumma puku-tilaisuus, niin siihen on syytä varautua. Ja pitäisi kai miehellä yksi puku sentään olla. Omakin vastaava juhlavaatteeni on vielä hakusessa, mutta hätätilanteessa selviän tummilla housuilla ja mustalla neulejakulla. Sanotaan, että tässä iässä pitäisi aina olla hautajaisvaate prässissä, mutta kun ei ole niin ei ole. Housuissa tosin on monta prässiä rinnakkain ja siitä pulmasta en ole millään selviytynyt: aina tulee yksi uusi prässi lisää, vaikka miten huolellisesti yritän toimia. Kotona pärjää kaikenlaisissa college-housuissa ja yksillä farkuilla, kun elättelen toivoa laihtumisesta. Kaapissa nimittäin olisi monenmoista vaatetta, jos vain mahtuisin niiden sisään.


3 kommenttia:

  1. Kaunis blogipihja:) Mä oon ihan onneton enkä osaisi muuttaa omaani, ainoastaan niillä tylsillä bloggerin pohjilla !
    Ootsaanu mahtumaan aikamoisen lintuparven langalle istumaan ;)
    Riitta Kotipurosta

    VastaaPoista
  2. Viimeinen lause miellytti: sama täällä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!