Tää on tämmöinen päivä

Onneksi on kutimet käsillä. Hermo lepää helpossa käsityössä. Sain eilen valmiiksi lapsenlapselle lupaamani, tai siis äidilleen lupaamani sukat. Nämä:

Tämä tyylilaji ja väritys puhuttelee varmaan 13-vuotiasta nuorukaista paremmin kuin edellisen postauksen omat riemunkirjavat sukkani. Otin heti seuraavan työn käsittelyyn: keväällä kutomani ohuet sukat olivat liian suuret, joten purin ne puoliväliin ja teritän nyt uudestaan. Lanka ei tykännyt purkamisesta, joten saa nähdä mitä niistä tulee ja kauanko kestävät käyttöä.

Taannoiset arvontapalkintoni ovat työn alla, mutta jotenkin en ole saanut itseäni tässä harmaudessa ristipistoille alttiiksi. Yskäkin vaivaa aina vaan, mutta kaikesta päätellen olemme voittaneet pahimman flunssan.

Eilisen päivän päällä oli veljeni syntymäpäivä, jonka unohdin kokonaan. Lähetin vasta puolenyön aikoihin onnitteluviestin. Siihen mennessä oli tytärvierailu ohi ja me miettineet kumpikin hissukseen tytön kuulumisia. Ei kovin hyviä, mutta eipä niistä sen enempää. Asiat mietityttävät edelleen, vaikkemme voi mitään muuta tehdä kuin antaa vähän tukea ja sympatiaa. Mitäs, aikuisen ihmisen asioille.

Tämän päivän ensimmäinen puhelinsoitto oli isältä. Isä oli saanut kutsun neuvonpitoon äidin hoidosta. Tilaisuuden piti olla vasta ensi kuun puolivälin paikkeilla, mutta ilmeisesti terveyskeskus haluaa kipata muorin muualle heti kun kunto on vähänkin kohentunut. Me lähdemme mukaan tukijoukoiksi, kun ei ole aavistustakaan siitä, mikä on vastassa.

Alkaneella viikolla pitäisi olla sentään hyvääkin odotettavissa, mutta tämä apea alku sopii hyvin yhteen harmaan syyspäivän kanssa. Onneksi juuri sillä hetkellä ei satanut, kun rahtasin sanomalehtiä lehtiroskikseen ja kompostiastiaa kompostorille. Suurempia töitä en varmaan tänään teekään. Onneksi on se kudin ja pino lukemattomia kirjoja.