Raskas päivä ja paljon pohdintaa

Mitähän tästä päivästä nyt kirjoittaisi? Ehkä ei mitään muuta kuin että raskasta pohdintaa on ollut kaiken päivää, jo eilisestä lähtien. Ajatuksia on pyöritelty sinne ja tänne: mikä on oikea ratkaisu, mitä pitäisi tehdä? Tilanteeseen on kaksi vaihtoehtoista ratkaisua, joista on valittava ja vasta myöhemmin tiedämme, tuliko tehtyä oikea vai väärä valinta. Vaikeaa, vaikeaa.

Matkan varrella sentään komeasti rehottavat lupiinikasvustot ilahduttivat. Jos oikein arvaan, tulee niittokone vielä ennen juhannusta ja silppuaa tienvarren kukkaniityt silpuksi. Siksi oli kiire kuvata! Paitsi että tähän yläkuvan lupiinikasvustoon ei niittokone pääse käsiksi. Lupiinit kukkivat avo-ojan varressa.

Käsivartenikin näköjään pääsi kuvaan, kun auton ikkunasta näitä maisemia yritin napsia.

Raskaan reissumme jälkeen mies lähti kauppaan ja sanoi ostavansa ainakin silliä ja perunoita, toivottavasti myös pienet snapsit. Luulen, että kumpikin kaipaamme sitä.

Isällä on vielä raskaampaa ja kaverinsa hautajaisetkin vasta edessä. Ei ihme, että hän on tarvinnut nitroja ja viikolla oli ollut joku, ilmeisesti lievä aivoverenkiertohäiriökin, jota nyt tarkkaillaan. Tänään puhuttiin kuolemastakin aika paljon, sekä peitellymmin että avoimesti. Eipä meistä kukaan tiedä, milloin on aika lähteä ja missä järjestyksessä, vaikka isä arvelikin, että oma lähtönsä voi olla ennen äitiä. Hän näytti hyvin väsyneeltä, muttei silti ollut valmis sairaalareissuunkaan.

Vein tekstini veljelle luettavaksi, mutta näytin sitä isällekin, joka mielellään ottikin sen käteensä. Olen moneen kertaan haastatellut isää ja hänen mielestään kirjassa pitää ehdottomasti olla myös kuvia. Veli arveli edustavansa juntti-lukijakuntaa. Höh, siihen en ollenkaan usko. Pikemminkin maajussiperinteen asiantuntijaa. Ja rehellistä kommentoijaa.

P.S. Muistutan arvonnasta!