Olen tyytyväinen kirjan kanteen ja myös taittoon. Sanomattakin on selvä, että kirjoitin niin hyvän faktafiktio-teoksen kuin vain osasin. Muutaman virheen tosin jo huomasin, mutta niille nyt ei mahda mitään. Silti juuri nyt ei ilolle ole mittaa eikä määrää!
Kansikuvan maalaus on Annan pojan Augus Kuistion teos. Annan muotokuva on nykyisin Helsingin yliopiston omistuksessa.
Kirjassa käsitellään Anna Olsonin, Suomen ensimmäisen kotitalousopettajan ja kotitalousopettajakoulutuksen pioneeerin koko elämänkaarta, hänen toimintaansa eri järjestöissä, poliittista elämäänsä ja vaiheita kolmen sodan runtelemassa Viipurissa. Yleensä Anna mielletään lähinnä ensimmäisenä kotitalousopettajana, mutta hän oli paljon muutakin. Todella merkittävä vaikuttaja. Kirja kuvailee myös Suomen historiaa ja etenkin kotitalousalalla tapahtuvaa kehitystä Annan itsensä kertomana ja tietenkin hänen näkökulmastaan sen lisäksi, että käsitellään kahden merkittävän itä-suomalaisen virkamies- ja pappissuvun eli Olsonien ja Quistien tarinaa. Kirjassa on n. 50 mustavavalkoista kuvaa, sukukuvia, kuvia Kurkijoelta ja varsinkin 30-luvun Viipurista.
Arvostan jokaista tilausta, mutta nyt ehkä sanon pahasti. En ole erikoisen innostunut siitä, että tämmöisen omakustantajan kirjoja vain kierrätetään kädestä käteen sen jälkeen, kun yksi on ostanut kirjan. Kivahan sekin on, että edes yksi kirja käy kaupaksi, mutta kun olisi kiva saada vähän tekijänpalkkaakin tehdystä työstä. Toivottavasti tästä ei kukaan nyt pahastu, mutta niin se vain on, että monen vuoden uurastuksesta olisi kiva jäädä jotain muutakin kuin työn iloa käteen. Kirjastosta lainaajat ovat asia erikseen. Ja oikeasti köyhät. Sitä paitsi itarimmat voivat ehkä hankkia edullisemman e-kirjankin yhtenä vaihtoehtona. Kirjaa voi tilata www.mediapinta.fi, josta saa pehmeäkantista ja e-kirjaa, minulta pehmeä- ja kovakantista "paperikirjaa". Minun hintani ovat 35 / 40 € johtuen siitä, että halusin vähän paremman paperin ja suuremman formaatin juuri noiden vanhojen valokuvien takia.
Omakustanne merkitsee sitä, että kirjailija ostaa painolta x-kpl kirjoja ja vuoraa niillä aitan seinustat, ellei saa myytyä kirjojaan. Yleensä kirjailija teettää itse kirjan taiton joko kirjapainolla tai muualla, ellei osaa itse taittaa. Mitä isompi painos, sen edullisempi hinta. Kirjailija sitten myy kirjaa ulos haluamaansa hintaan.
Sama pätee palvelukustanteeseen, jollaiseen ratkaisuun itse olen päätynyt. Ero on siinä, että ainakin omassa tapauksessani sain teetettyä taiton ja kaiken ns. virallisen trafiikin, isbn-koodit yms kirjapainolla. Kirjojen ostohinta riippuu tässäkin tapauksessa siitä x-kplmäärästä. Saan kirjoja, joille voin tehdä mitä haluan: lahjoittaa, myydä, vuorata aitan seinät. Markkinointi on vain itsestä kiinni. Mieluiten tietysti myyn.
Kirjapaino, omasssa tapauksessani siis www.mediapinta.fi mutta muitakin yrityksiä on, myy kirjoja omassa nettikaupassaan, mutta huolehtii myös kirjan tiedot muiden kirjakauppojen ja kirjastojen valikoimatiedostoihin. Siihen omat resurssini eivät riitä, vaikka nyt jonkun koodin osaisinkin itse tilata. Tämä ei kuitenkaan ole ihan halpaa huvia, mutta tavoitteena on saada kustannus takaisin nimenomaan tällä omalla kirjamyynnillä. Viimeisetkin äidinperinnöt raapin tililtäni, jolle jäi 147 euroa... Tekijänpalkkiota kertyy sitten myös kirjapainon myynneistä, jos kertyy. Meinasi unohtua: sain toki yhden apurahan, joka kattaa osan kirjapainon kustannusksista ja siitä olen hyvin onnellinen.
Jos olisin maineikas, nuori tai ainakin nätti menestyskirjailija, olisi kustannusliikkeitä varmaan jonossa oven takana. Nyt en edes viitsinyt ajatellakaan sitä vaihtoehtoja. Ja voisi sitä perintönsä höpsömminkin käyttää, sano.
Itse norkoilin aikanaan kustannusliikkeiden ovilla (kuv.) ja sitten sain yhden osuuskunnan kustantamana kaksi runokirjaani julkaistua. Mitään isoa tiliä en niillä tietystikään saanut, mutta omaa rahaa ei tarvinnut käyttää mihinkään.
VastaaPoista