Kylmää on

Kylmää, siis ollakseen etelä-Suomessa ja tänä talvena. Kuulemma viikossa tähänkin tottuu. Meillä lattiat on aika kylmät ja mies, se hirmu, ei pidä huoneessaan patteria päällä. Sieltä siis vetää! Ja minun sänkykamarini nurkka on kylmä kuin, sanonko mä mikä? Sieltä ilmeisesti kaikki eristeet ovat joutuneet parempiin suihin...

Tämän verran meillä vain on lunta. Juuri ja juuri maa valkoisena, mutta pakkasta toistakymmentä astetta.

Viime ajat olen ahkeroinut, kuten kai jo moneen kertaan kirjoitinkin, näiden kanssa:

Tänään sain pitkän juttuni valmiiksi. Tai valmiiksi ja valmiiksi, nyt odottelen palautetta ja ennen kaikkea lisätietoa paikallisesta kyläosastosta. Olin kyllä illalla aika poikki, mutta sen aina jaksaa, että tulee tietokoneelle roikkumaan. Lahjoin itseni ostamalla Kalevala Korun pronssisen Runoratsu-rintarossin naamakirjan KK-kirpparilta. Sitä ei enää ole aikoihin ollut tuotannossa, mutta olen jo pitempään korua havitellut.

Terve taas!

Olenkin jo "melkein" vieroittunut tästä harrastuksesta, kun en moneen päivään ole kirjoittanut. Mies tuli kotiin ihan suunnitelmien mukaisesti ja on ainakin tällä hetkellä ihan hyvässä kunnossa. Viimeiset joulukukkasete ovat juuri ja juuri hengissä, tosin ei tämä, joka vain odottaa pääsyä roskapussiin.

Jouluvaloja ei ole poistettu eikä ihan vielä poistetakaan. Ei silti, saimme viime yön ja eilisen illan aikana sen verran lunta, että taas on kuulemma liikenne ennalta-arvaamattomista syistä ollut sekaisin. Maa on juuri ja juuri valkoinen ja pakkasta -8 astetta, tiesi mies kertoa.

Olen lähipäiviniä perehtynyt lottakirjallisuuteen, kuten jo taisin mainitakin. Kävin myös haastattelemassa isää sekä hänen sotamuistoistaan että paikallisista lotista. On se ollut kovaa aikaa.

Uudestaan toiveikkaana

Toiveikkaana, iloisena ja kiitollisena. Minä jo näinkin viime yönä painajaisia, heräsin ja yksi virsikirjan numero alkoi pyöriä päässä. Niin vahvasti se vaikutti, että keskellä yötä piti lähteä hakemaan virsikirjaa. En löytämyt siihen hätään muuta kuin vanhan virsikirjan ja eikös mainitun numeron takana ollut se kaikkein tunnetuin hautajaisvirsi, jota ainakin ennen vanhaan veisattiin joka maahanpanijaisissa.

Mies soitti äsken ja kertoi tulleensa juuri paksunsuolen tähystyksestä. Mitään erikoista eikä ainakaan pahaa ei ollut löytynyt, paitsi tietysti ne vuotaneet kohdat. Vaiva voi uusia, mutta muuten ei pitäisi olla syytä huoleen. Jos uusii usein, niin sitten kuulemma leikataan. Huomenna hänet kotiutetaan ja varmaan annetaan ruokavalio-ohjeita ja sen sellaista. Yritin ehdotella porkkanasosekeittoa, mutta kieltävä vastaus tuli sen verran ärhäkästi, että hyvinkin uskon hänen olevan kotiutuskunnossa! Ja kun miehellä on puolet verestä uutta, niin kaipa sitä reipasta poikaa sopiikin olla.

Hänelle siis annettiin kuusi pussia verta. Nyt menisin heti luovuttamaan, jos se olisi mahdollista. Monet lääkitykset estävät meillä molemmilla verenluovutuksen, mutta onneksi ehkä ehdimme antaa jo aikaisemmin oman osuutemme. Ja kai siinä joku ikärajakin on. - Minun vertani oli sen verran tarkkaan syynätty, että sain useita kertoja kutsun ajaa suoraan työpaikalta taksilla hetipaikalla luovuttamaan. Yhdenkin kerran veri lennätettiin suoraan Turkuun jollekin syöpäpotilaalle. Hyvä mieli tuli itsellekin.

Loppiaisrauhaa!

Meillä tämä Jeesus-lapsen ristiäispäivä on sujunut hiljaiselossa. Miehen villapaita-kutomus edistyy niin nopeasti kuin vain jaksan kutoa. Ensimmäinen hiha on menossa. Sitä tietysti toivon, että mies kotiutuu ennen kuin paita valmistuu. Aina välillä, kun kädet väsyvät, otan lottakirjan käteen ja luen muutaman sivun. Näissä merkeissä päivä hissukseen kuluu.

Saunan pistän pian lämpiämään ja pyhästä huolimatta kasaan vielä muutaman miehen takin yms. pesukoneeseen. Kuivuvat nimittäin sitten lämmössä nopeammin ja ovat puhtaita, kun isäntä kotiutuu. Kun kone pesee, niin se ei tunnu pyhätyöltäkään... Joulua korjailen vähitellen pois, mutta antaa nyt valojen vielä palaa, kun on muuten näin mahdottoman pimeää ja synkkää. Ja omaakin mieltä ne vähän piristävät. Onneksi tänä vuonna en rahdannut juuri mitään joulukoristeita alakertaan, joten korjattavaa ei oikeastaan ole muuta kuin seimiasetelmat. Suuri osa kukistakin on vielä hengissä. Valitettavasti hyasintit ovat jo kuolleet eikä joulutähdetkään näytä kovin hääveiltä.

Oikein hyviä kuvia ei jouluvaloista ole tänä vuonna syntynyt, vaan tämmöisiä enemmän tai vähemmän tärähtäneitä ja ilman salamaa sameita. Mutta eipä joulunaikakaan ole ollut tavallinen, vaikka alkoi niin mukavasti.

Tänään ja eilen olen vain soitellut sairaalaan, sillä sovittiin etten nyt käy siellä. Soitan vielä illalla, jolloin kuulen onko joku muu käynyt. Ne, jotka käyvät vaaria katsomassa, pysähtyvät varmaan myös miehen petin viereen. Huonekaveri oli kotiutettu tänään, mutta eipä nuo petit varmaan pitkään pysy tyhjinä.

Huomenna pitäisi olla se tähystys ainakin siitä päätellen, että mies on saanut 3 litran pöntön jotain litkua juotavakseen. En huomannut kysyä, onko sen tarkoitus tyhjentää maha kokonaan, mutta luultavasti jotain semmoista on meneillään.

Siellä se vaan köllöttelee

Mies on jo kahteen kertaan saanut melkein kotiutumisluvan. Kahteen kertaan se on peruutettu. Tänään oli hemoglbiini taas laskenut alle sadan ja veritankkaus on menossa. Että semmoista loppiaisviikonloppua meille kuuluu. Mutta ensimmäisen kerran viikkoon hän sai syömistä: vähän jogurttia ja viiliä. Jos hän on pyhien yli sairaalassa, niin tutkimukset alkavat tiistaina. Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Minulla olisi kotona kaikenlaista pientä tekemistä, jolla saisin aikaani kulutettua, mutta ei liene vaikea arvata, että hommat eivät oikein suju. Onneksi me kumpikin tahoillamme olemme nyt saaneet nukuttua. Mieskin viime yön kuin pieni vauva. Itse heräsin aamulla vasta miehen soittoon, kun hän ilmoitti, ettei pääsekään kotiin. Kun menimme sairaalaan, oli siellä jo yksi vieras: isäni. Kumpaakin varmaan sinänsä virkistää juttukaverin saaminen, vaikka huonekaveri kuulemma onkin ihan mukava pappa. Ja ottaahan se isänkin voimille, kun laahustaa rollaattorin kanssa kolmannesta neljännen kerroksen huoneeseen. Onneksi molemmat kämpät ovat lähellä hissejä, mutta silti. Mies ei varmaan uskalla vielä ajatellakaan samaa retkeä. Jo vessareissu sai naaman aika kalpeaksi.

Nyt kai kaikkein järkevin työ olisi miehen villapaidan neulominen ja sitä olen tehnytkin. Olen myös lukenut Lotta Svärd -kirjallisuutta, mutta ajatusten tiivistäminen muutamaksi kappaleeksi valmsita tekstiä tuntuu nyt vähän työläältä. Fanni Luukkosen elämäkerran sain kuitenkin jo luettua ja menossa on Kannaksen lottien kokemuksista kertova teos, jonka nimeä en muista. Tylsää vaikkakin koskettavaa luettavaa. Tylsää sikäli, että luvut pitäjittäin on tehty saman sapluunan mukaan tyyliin niin-ja-niin monta teki sitä-ja sitä. Onneksi välissä on henkilökohtaisempiakin kokemuksia. Senkin uuden tiedonsirun löysin, että tyttäreni mummovainaa oli oman kylänsä lottien muonitusvastaava. Eipä näistä puhuttu silloin mitään, kun mummo vielä oli elossa. Itse en ymmärtänyt kysyä eikä evakkoemäntä halunnut varmaan kertoakaan nuorelle ja typerälle miniälleen. Vaikka saman tapainen tilanne oli äitinikin kohdalla. Jotain sentään tiedän hänen sota-ajan kokemuksistaan.

Kiitoksen paikka

Jos kaikki menee hyvin, niin saan huomenna hakea potilaan kotiin. Kun tänään kävin katsomassa, niin miestä parhaillaan veritankattiin eikä hemoglobiini vielä ollut noussut sadan yli, mutta puhetta on ollut tosiaan huomisesta kotiuttamisesta. Hän oli saanut nukuttuakin. Eilen hänen äänensäkin oli todella vaisu ja väsynyt, mutta tänään jo ihan toista maata.

Varmaan evääksi tulee ainakin ruokavaliohoito, sillä nyt on menossa jo kolmas paastopäivä. Mies pyysi minut hakemaan häntä ja kaivelinkin jo esille matkavaatteita, ettei hänen tarvitse reissata pelkässä t-paidassa. Siinä uudenvuodenyön lähtötohinassa en muistanut pakata edes takkia ja sukkiakaan matkaan.

Myöhemmin keväällä on tiedossa tarkemmat tutkimukset, mutta nyt lääkäri kai arveli, että syytä oikein isoon kiireeseen ei ole, kun paikkoja on kuitenkin jo kertaalleen katsastettu. Siitä sitten uudet kauhutarinat, kuinka poloinen saa kameran sisuksiinsa... Toivottavasti selvisimme pelkällä säikähdyksellä, mutta tätähän tämä vanheneminen on.

On se vaan kummallista, miten tyhjä talo voi todella olla tyhjä. Ei meillä paljon ääntä normaalistikaan ole, varsinkin jos minä naaputtelen tietokonetta yläkerrassa ja mies vaikka istuu lukemassa alakerrassa, mutta nyt tyhjä on todella tyhjää. Tosin tänään ei enää tunnu niin pahalta kuin eilen. Ja kiitokset teillekin myötäelämisestä.

Vuosikin sitten vaihtui

Vaihtui, vaan ei niissä merkeissä kuin oli ajateltu. Minä menin jalkahoitoon ja miehen piti sillä aikaa hakea kaupasta muutamia pikkuherkkuja iltaruoaksi. Uudenvuodenpäivän ruokaa vielä pohdittiin. Viiniä oli joululta, mutta pikkupullo kuohuviiniäkin oli listalla. Mutta kuinkas sitten kävikään? Hakematta jäivät niin syömät kuin juomatkin.

En nyt jaksa enää kertoa noin kolmattakymmettä kertaa koko tarinaa, mutta mies sairastui jo päivällä karmeaan mahatautiin. Aamuyöllä, kun olimme yhdessä yön valvoneet, tulimme siihen tulokseen, että nyt on paras lähteä päivystykseen ja vielä ambulanssikyydillä. Kuudelta aamulla olimme perillä ja jo tunnin odottelun jälkeen minut hätisteltiin kotiin. Haikeana tietysti jätin sinne ukkokullan. Kun iltapäivällä soitin sairaalaan, kuulin, että mies oli siirretty osastolle. Hemoglogiini oli alle sadan. Muutamasta oireesta mainitsin, joita eivät kuitenkaan ambulanssipojat eikä ensipu olleet noteeranneet.

Nyt aamulla kirurgi miettii mitä tehdään. Jos ennakkoarvio pitää paikkansa, ei sentään hengestä ole kysymys. Hyvässä hoidossahan hän siellä on. Kun myöhemmin soitin miehelle, kuulin jo äänestä, miten väsynyt hän oli. Ei ollut raukka saanut yhtään nukuttuakaan koko päivänä. Minä sentään nukuin tovin sekä aamu- että iltapäivällä.

Mutta ikävä on suuri, kun melkein aina olemme olleet yhdessä tämän koko yhteiselomme ajan. Talo kumisee tyhjyyttään ja minä vain pyörin ympyrää. Mitään en saa tehtyä. Onneksi huomenna olemme ehkä hitusen viisaampia. Siellä nyt makaavat appiukko ja vävypoika samassa talossa, joskin eri kerroksessa.

Hyvää vuotta 2014 kaikessa tapauksessa!