Vuosikin sitten vaihtui

Vaihtui, vaan ei niissä merkeissä kuin oli ajateltu. Minä menin jalkahoitoon ja miehen piti sillä aikaa hakea kaupasta muutamia pikkuherkkuja iltaruoaksi. Uudenvuodenpäivän ruokaa vielä pohdittiin. Viiniä oli joululta, mutta pikkupullo kuohuviiniäkin oli listalla. Mutta kuinkas sitten kävikään? Hakematta jäivät niin syömät kuin juomatkin.

En nyt jaksa enää kertoa noin kolmattakymmettä kertaa koko tarinaa, mutta mies sairastui jo päivällä karmeaan mahatautiin. Aamuyöllä, kun olimme yhdessä yön valvoneet, tulimme siihen tulokseen, että nyt on paras lähteä päivystykseen ja vielä ambulanssikyydillä. Kuudelta aamulla olimme perillä ja jo tunnin odottelun jälkeen minut hätisteltiin kotiin. Haikeana tietysti jätin sinne ukkokullan. Kun iltapäivällä soitin sairaalaan, kuulin, että mies oli siirretty osastolle. Hemoglogiini oli alle sadan. Muutamasta oireesta mainitsin, joita eivät kuitenkaan ambulanssipojat eikä ensipu olleet noteeranneet.

Nyt aamulla kirurgi miettii mitä tehdään. Jos ennakkoarvio pitää paikkansa, ei sentään hengestä ole kysymys. Hyvässä hoidossahan hän siellä on. Kun myöhemmin soitin miehelle, kuulin jo äänestä, miten väsynyt hän oli. Ei ollut raukka saanut yhtään nukuttuakaan koko päivänä. Minä sentään nukuin tovin sekä aamu- että iltapäivällä.

Mutta ikävä on suuri, kun melkein aina olemme olleet yhdessä tämän koko yhteiselomme ajan. Talo kumisee tyhjyyttään ja minä vain pyörin ympyrää. Mitään en saa tehtyä. Onneksi huomenna olemme ehkä hitusen viisaampia. Siellä nyt makaavat appiukko ja vävypoika samassa talossa, joskin eri kerroksessa.

Hyvää vuotta 2014 kaikessa tapauksessa!