sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Terve taas!

Olenkin jo "melkein" vieroittunut tästä harrastuksesta, kun en moneen päivään ole kirjoittanut. Mies tuli kotiin ihan suunnitelmien mukaisesti ja on ainakin tällä hetkellä ihan hyvässä kunnossa. Viimeiset joulukukkasete ovat juuri ja juuri hengissä, tosin ei tämä, joka vain odottaa pääsyä roskapussiin.


Jouluvaloja ei ole poistettu eikä ihan vielä poistetakaan. Ei silti, saimme viime yön ja eilisen illan aikana sen verran lunta, että taas on kuulemma liikenne ennalta-arvaamattomista syistä ollut sekaisin. Maa on juuri ja juuri valkoinen ja pakkasta -8 astetta, tiesi mies kertoa.

Olen lähipäiviniä perehtynyt lottakirjallisuuteen, kuten jo taisin mainitakin. Kävin myös haastattelemassa isää sekä hänen sotamuistoistaan että paikallisista lotista. On se ollut kovaa aikaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!