Sukua

Ensinnäkin kaksi mainiota juttua. Mahdoinko jo kirjoittaa niistä? Kertausta sitten... Olen tämän uuden kirjani takia (siis kirjantekeleen) uppoutunut taas sukututkimusten syöveriin. Etsin tietoa yhdestä naisihmisestä ja kappas vaan, Geni ilmoitti, että olemme 18. serkuksia. Ei siinä muuta, mutta kun en tästä isomummustani oikein mitään tiedä, niin tulipa nyt rimpsu uutta tietoa edelleen tutkittavaksi. Tänään sitten eräs tuntematon herra ilmoitti, että saman kaavan mukaan olemme 22. serkuksia, jos en nyt väärin muista. Sen saman isomummun kautta. Sukujuuret näyttivät johtavat Tanskanmaalle ja aatelisvaakunakin oli esillä. Naiset tosin eivät peri aateliarvoa, joten minua ei tarvitse ruveta tituleeraamaan paronittareksi eikä kreivittäreksi. Asia kumminkin vaatii lisäselvityksiä, ehkä paremmalla ajalla.  Mieheni, joka oikeasti on aatelissukua siihen asti, kunnes äitinsä katkaisi ketjun, ei ollenkaan käsitä harrastustani. Tässä hänen isotätinsä. Meidän toinen tytär on kuin ilmetty Aino.

Sukua vielä: kävimme sairaalassa tervehtimässä isääni. Keuhkokuumeen alkuhan se oli. Ukkoparka oli aika väsynyt, ei kuullut melkein mitään, ja silmät minua eniten järkyttivät. Uupuneet, haaleat. Veli ja käly tulivat sitten päiväkahville ja vähän virkisti. Omista jutuistani en puhunut mitään, en tässä vaiheessa, isälle viimeiseksi.

Yksi "serkku" piipahti kylään. Kurt-serkkuhan se siinä. Hän on jo monena päivänä istuntu terassin tuolissa pyytämässä ruokaa. Tänän avasin auringonkukka-, talipallo- ja talipötköbaarit. Myös linnut olivat löytäneet heti tarjoilut.

Mukavaa viikonloppua!

Kiitos etukäteen

... nimittäin myötäelämisestä, enkeleistä ja kaikesta muustakin tsempistä suuret kiitokset.

Vielä ei mitään uutta, paitsi että sain ajan tietokonetomografiaan oikein lennossa. Kun eilen olin lääkärin pakeilla, niin jo tänään oli kutsukirje postilaatikossa. Postikin ylitti itsensä. Tämähän on erinomainen asia.

Vähän on sumua alakuvassa ja vissiin päässäkin, mutta laitan sen nyt tähän, ettei sitten tarvitse, jos tulee huonoja uutisia. Kieltämättä juuri nyt on viisainta sulkea kaikki ajatukset pois mielestä, kutoa vaan sukkaa ja lukea kirjaa ja miettiä huomisen ruokaa. Jaa, sekin on valmiina.

Mitäänhän ei ole vielä todettu, tietenkään, mutta jotain vaivaa siellä on. Se tunnen kropassani ja taidanpa vähän tuntea myös mielessäni. Lääkärikin osasi heti painaa oikeaa kohtaa. Jalkojen ja käsien turvotukset, näkövaivat ja neuropatiat kuulemma johtuvat joko sytostaattien jälkivaikutuksista tai/ja diabeteksestä. Sokerithan ovat nyt hyvässä tasapainossa, vaikka huitelivatkin keväällä pilvissä. Läärkäri kiittelikin hyvästä itsehoidosta. Johan keväällä todettiin haimassa jotain, johon hoito ei tepsinyt. On mahdollista, että se on herännyt henkiin ja sitä lääkärikin epäilee.

Sitä älkää kuitenkaan kuvitelkokaan, että kirjanteko jäisi kesken jonkun sairauden takia. Kirjoittaminen on ollut kuin kuin hiirellä takin teko: mutta jos ei tule takkia, tulee liivit, jos ei tule liiviä, tulee ainakin tuluskukkaro. Ehkä kuitenkin pitää ruveta suunnittelemaan jonkinlaisen kannettavan pikkuvekottimen hankintaa, jolla voi kirjoittaa, kun pöytäkonetta on paha kuljettaa mukana. Mitä suosittelette? Näytön pitäisi olla sitä kokoa, että silmävaivainenkin saa selvää ilman että joka kirjaimen fonttikokoa on suurennettava. Ja ajattelin hakea muutamaa apurahaa, jos näiltä labra-/tutkimuskiireiltä ehdin. Se on sitten oma kysymyksensä, heruuko mitään tämmöiselle omakustannekirjailijalle. Onneksi meitä ei enää katsota ihan yhtä vinoon kuin aikaisemmin, mutta tälläkin alalla niille annetaan, joilla jo on. Vaikka niihän raamatussakin sanotaan.

Eikä se vaivojen luettelointi tähän pääty. Vaari 93 v. on sairaalassa nyt toista päivää. Jo viime viikolla hän oli epäillyt, että Kalmiston Nestori on matkalla hakemaan häntä. Näinhän nuo veteraanit sen aikanaan tottuivat ilmaisemaan. Nitrot tietysti olivat varmassa tallessa pyörätuolin sarvessa ja pyörätuoli eteisessä. Epäily: keuhkokuume. Huomenna mennään katsomaan, jos eristys on jo purettu sairaalassa.

Eikä miehenikään olo ole kovin häävi. Leikkaus onnistui taikka ei, mies kallistuu viime mainittuun vaihtoehtoon. Lisäksi hänellä on jatkuvaa päänsärkyä, johon sairaalassakin suositeltiin vain panadolia ja buranaa. Päätäkin pitäisi nyt päästä tutkimaan, mutta jos lääkärit kohauttelevat vain olkapäitään, niin pitääkö odottaa jotain infaktia tai vastaavaa?

Huomenna tietävämpi

En sano, että olen viisaampi, mutta ehkä hivenen tietävämpi käytyäni syöpälääkärin kontrollitarkastuksessa. Vähän minua kyllä jännittää. Aikaisemmilla kerroilla mies on ollut tukihenkilönä mukana, mutta nyt joudun menemään yksin. Ukko-kulta suositteli ottamaan sairaalakassi varoiksi mukaan, ainakin kevytversio. Laturia kuljetankin vakituisesti käsilaukussa, mutta ehkä pakkaan sukankutimen ja pienen evään varmuuden vuoksi. Ja lukulasit.

Tänään puuhastelimme molemmat ensin omissa hommissamme. Mies tilasi klapit, jotka tulevat perjantaina ja myyjä lupasi heittää ne sisälle vajaan. Minä vein kompostiin vanhoja hilloja ja sen sellaista ja sitten rupesin sulattamaan jääkaappia. Sen takaseinä oli niiden hillopurkkien ja muiden tavaroiden takana jäätynyt järkyttävän pahasti. Se siitä automaattisulatuksesta. Voi olla, luultavasti onkin käynyt niin, että sulamisvesirööri oli mennyt jossain vaiheessa tukkoon enkä sitä huomannut. Olisipa ollut piippurasseja talossa. En keksinyt, missä on laitteen pääkytkin. No, se oli keskellä valokatkaisinta, mutta itse en olisi sitä ikinä keksinyt. Vasta illalla sain lastattua tavarat takaisin kaappiin, mutta jossain vaiheessa jo pelkäsin, että tulee pitkä yö valvottavaksi.

Tai enhän vielä tiedä, miten hyvin tai huonosti nukun.

Tämä on kuvituskuva. Männyn juurella kasvaa selvästikin pieni pihlaja, vai olisiko tammi? Tämä näyttää voivan suorastaan paremmin kuin häälahjaksi kymmenen vuotta sitten saamamme pihlaja. Sen paikkaa tosin jouduttiin muistaakseni kahteenkin kertaan vaihtamaan eri syistä.

Nyt hyvää yötä.

Lämpöä taloon

Isäntä tilaa klapeja ja sanoi, että niitä tulee niin paljon kuin vajaan mahtuu, tai ainakin  melkein. Toivottavasti toimittaja suostuu vaikka rahaa vastaan heittelemään puut ovesta sisään, sillä isot muovisäkit eivät taatusti mahdu ovesta. Hyvä kuitenkin, että saadaan "varmuusvarasto" taloon.

Aamulla minulla oli labrakäynti ja sen jälkeen olimme aamu- tai oikeammin lounaskahvilla. Siihen paikkaan emme ehkä eksy vähään aikaan. Ylihuomenna sitten on meno syöpälääkärille. Minulla on pitkä lista kysymyksiä. mutta pahaa pelkään että vastaus on sama kuin hematologillakin: ei kuulu hänen toimialaansa. Mies ehdotti, että kannattaa ehkä pakata varmuuden vuoksi sairaalakassi mukaan, vaikkei mulla mitään uusia huolia nyt olekaan. Vanhoissakin on toisaalta ihan tarpeeksi: turvotusta, neuropatiaa ja sen sellaista. Onneksi kynä pysyy kädessä ja nämä tietokoneen näppylät myös toimivat.

Kuva on hämärä, mutta pakkohan minun oli se vielä tänne lisätä. Tässä on se miljoonia maksava punainen meluaita, jota olen jo moneen kertaan ehtinyt täällä haukkua. Korkean aidan päällä on vielä läpinäkyvät pleksit, joiden tehtävää ei tavallinen ihminen käsitä. Linnut varmaan ainakin lentävät niihin pahki ja heittävät henkensä. Onneksi aita ei ole meidän kaupungin keksintöjä, vaikka kyllä täälläkin osataan rahaa hassata. Meluaitaa olisi syntynyt esimerkiksi siitä savesta, jota parhaillaan kaivetaan rakenteilla olevien tonttien pohjista.

Hyvää viikkoa!

Kello soi aikaisin

Tämä oli se aamu, kun miehen piti laittaa herätyskello kilkattamaan. Taksi haki hänet aamulla ja niin äkkiä ukkoi luikahti ovesta, että hgädin tuskin ehdin toivottaa hyvää ja turvallista matkaa. Iltapäivällä hän sitten soitti ja kertoi, että lääkäri taitaa lähettää hänet jo huomenna kotiin eli vain yhden yön makuuttamisella. Hyvähän se tietysti on, ilman muuta. Toipuminen kotona on paljon mukavampaa kuin maata sairaalan petissä. Ilmeisesti toimenpide sujui suunnitelmien mukaan, vaikka niinhän sitä edelliselläkin kerralla, keväällä luultiin. Katetri tietysti tulee kotiinkin sekä tieto milloin se on tarkoitus poistaa.

Hevoskastanjan lehdet ovat saaneet upean värityksen. Kun kuvat on otettu ikkunan läpi, pääsi mukaan tarpeetontakin.

Kun aika olisi muuten käynyt pitkäksi yksin, ryhdyin oikein urakalla touhuamaan. Pidin kodinhoitopäivän eli pesin kaksi koneellista pyykkiä, imuroin yläkerran, petasin puhtaat lakanat sänkyihin ja lyhensin sänkykamariin uudet verhot. Aina välillä istahdin lepäämään, jolloin luin yhden hömppäkirjan alusta loppuun ja vähän Ken Follettinkin uusinta, tiiliskiven painoista kirjaa, joka on ollut jo muutaman viikon lukemisenani. Tauoilla kudoin pätkän sukkaakin, varren puolivälistä kantapään yli.

Kun ei selkä kestä pitkään seisomista eikä kävelyä, niin nämä tauot ovat ihan välttämättömiä. Pihalla tyhjensin yhden kukkapytyn mullat tammen juurelle ja hain riippumaton sisälle kuivumaan. Lapion ja keittiötikkaat odottavat nyt matkaa talviteloille kompostorin viereen. Muutama kukkapytty jäi vielä tyhjentämättä, samoin amppelit, mutta olen muuten ihan tyytyväinen aikaansaannoksistani. Onhan se niinkin, että laiska töitään luettelee, mutta enpä muista, milloin olisin jaksanut ja-tai viitsinyt näin ahkeroida.

Sitä ehtii, kun aloittaa aikaisin, vaikka minulta meni monta vuotta ennen kuin tajusin, että olen eläkkeellä eikä välttämättä tarvitse jaksaa mitään. Syöpä tietysti vei voimat, mutta olisivatkon ne palaamassa vähitellen?

Kun tosiaan tarvitsen niitä pieniä lepotaukoja, niin yksi venähti muutamaksi tunniksi. Tekstiä syntyi monta sivua.

Uskomattoman sumuinen aamu

Aamulla oli kiva ottaa muutamia kuvia sumuisesta maisemasta. Osan kuvasin ikkunasta, mutta postilaatikkoreissullakin tuli otettua jokunen ihan ulkonakin. Upeat ruskan värit postilaatikon takana piristivät muuten vähän harmaan väristä aamua.

Nuo värit saivat tarttumaan keltaiseen lankaan. Rupesin muistaakseni yhdentoista sukkaparin jälkeen tekemään itselleni kintaita. Varret ovat vanhaa Novitan Seiskaveikan Talitinttiä ja käpälät aurinkonkeltaista Nallea jostain vanhoista varastoistani sekin. Viimeinen sukkapari Talitintistä oli kahdestoista ja sen kudoin itselleni. Lankaa on vielä vaikka millä mitalla, mutta pitäisiköhän ensimmäinen lasti jo postittaa SPR:lle? Tietenkään en ole vielä huomannut kuvata sukkakasaani, mutta sen aion tehdä, jos muistan.

Kun eilen ruikutin mahataudista, niin ilmeisesti kysymys tosiaan oli flunssan ennakkovaroituksesta. Kurkku on tänään ollut karhea, yskittää, nenä vuotaa. Kuumetta ei sentään ole enempää kuin muutenkaan iltaisin eikä sekään ole kuulemma kuumetta, vaan lämpöä. Mahatauti onneksi meni ohitse. Täytyy tehdä aamulla tilannekartoitus. Meidän piti käväistä vaaria tervehtimässä, mutta kaikkein vähiten hän flunssaa tai mahatautia kaipaa. Sairaalaan leikkaukseen lähteävä mies vielä vähemmän. Mutta jos emme nyt arvaa lähteä, niin tapaaminen menee ehkä monen viikon päähän. Ensin mies on sairaalassa vähintään pari päivää ellei kauemmin ja ensi viikolla minullakin on labraa ja syöpälääkäriä ja sitten vaari onkin taas lähdössä Kaunialaan. Pitäisi myös muistaa ottaa kameera mukaan ja tallentaa se aikaisemmin haukkumani miljoona-aita ratapenkereen vieressä. Pituutta on ainakin kolme kilometriä, korkeutta varmaan useampi metri ja väri punainen. Uskomaton näky. Isä varmaan sanoisi, että vanhalle tehdaspaikkakunnalle sopiva aatteen väri... Suunnilleen sama väri jatkuu vankilan aidassa.

Maanantai matala päivä

Tuon riimin keksin ihan itse, mutta se kuvaa aika hyvin tätä päivää, joka ei ollut paras mahdollinen. Eilinen oli mukava sunnuntaipäivä ja tuntui tosi kivalta, kun mies vielä illalla kiitti hyvästä päivästä ilman mitään erityistä syytä. Yökin meniu hyvin ja nukuin pitkät unet. Aamulla sitten iski ilkeä mahatauti. Ei kuitenkaan niin paha ripuli kuin keväällä, mutta tarpeeksi harmillinen tämäkin. Syystä ei ole aavistustakaan, mutta pientä flunssanpoikasta on ollut meillä kummallakin. Ehkä tämä liittyy siihen.

Jännitysmomenttia lisää miehen torstaina edessä oleva leikkaus, johon ei takuulla mahatautisia oteta. Toinen harmitus on se, että kun vaari tuli tänään Kaunialasta, niin meidän pitäisi vielä piipahtaa tervehtimässä häntä ennen torstaita. Katsotaan nyt. Onneksi tauti hellitti jo iltapäivällä ja sokeriarvotkin olivat kunnossa. Varmuuden vuoksi tilasin monenlaista desinfioivaa pesuainetta, kun mies lähti kauppaan.

Pihatöistä ei tarvinnut edes unelmoida tänään. Toivottavasti ennusteet pitävät paikkansa ja edessä on muutama lämmin iltapäivä loppuhommia varten. Pihan viimeiset kukkijat taisivat olla nämä kultapiiskut. Kesän kukat ja köynnökset ovat yksi toisensa jälkeen kuolleet, eikä ihme kun pakkasia on ollut monena yönä.Piippuköynnös pudottelee isoja lehtiään, mutta elättelen toivoa, että kahdessakin paikassa oleva muratti talvehtisi. Joskus se onnistuu, joskus ei.

Fasaani, ilmeisesti nuori kukko väreistä päätellen, kiertelee pitkin pihaa, samoin joku toiveikas orava käy katsomassa, joko olisi ruokabaari avattu. Olenkin  jo ehdotellut miehelle, että aloittaisimme pihaeläinten eli lintujen ja oravien ruokinnan. Ajatus ei vielä ole herättänyt vastakaikua ja voi johtua siitä, että 25 kilon säkki on meille kummallekin vähän liian raskas kannettava. Yksi hiirivainajakin on tavattu rappusilta.