Mukava päivä takana

Heräsin aamulla puhelimen kilkatukseen. Oli toki jo säädyllinen aika herätäkin. Sovimme tapaamisen muutaman tunnin päähän, joten ehdin kaikessa rauhassa venytellä, raivata pahimmat romut kasaan ja syödä kaikessa rauhassa aamupalan. Päivä näytti kostealta ja oli myös sitä, kun kävin postilaatikolla. Piha ja käytävä on entistä täydempi pudonneista lehdistä, vaikka mies ajeli jo yhden kierroksen silpuksi, Puissa on valtavasti lehtiä, joten ei maksa vaivaa silputakaan niitä enempää ennen kuin puut tyhjentyvät kunnolla.

Yksi lainassa ollut taulu palasi kotiin kesäreissultaan. Yksi syksyn merkki sekin. Tutustuin uuteen, miellyttävään ihmiseen siinä samassa yhteydessä. Voin sanoa päivän alkaneen hyvin.

Muistin muistuttaa katossa olevasta reiästä, joka olisi hyvä tukkia. Alla on kuulemma peltikatto, joten sikäli ei tarvitse pelätä vedenpaisumusta, mutta onhan se korjautettava. 

Mies lähti lääkäriin hakemaan todistusta ajokortin uusimista varten. Minä aloitin kirjalliset harjoitukset, ne viheliäiset korjaukset, joihin ohjaajani minut patisti. Siinäpä sitten meni iltapäivä ja iltakin, kun mies oli soittoharjoituksissaan. Ilmoittauduin kuitenkin Naisten pankin netissä tapahtuvaan koulutukseen. Lähetin nimipäiväonnittelut ystävälle, mutta vääränä päivänä.

Illalla kuuntelin telkkariuutiset ja liikenneministerin haastattelun, aloitin unisukkien kutomisen ja jutustelin kaikessa rauhassa mieheni kanssa päivän tapahtumista. Välillä lukaisin muutaman sivun romanttista romaania.

Tässä päivä hurahtikin. Jospa vielä tekisin pikkuisen hetken töitä ennen kuin uni alkaa painaa silmiä.

Päivän viimeiset auringonsäteet

Olin jo pannut kameran kiinni kuvien siirtämisen jälkeen, kun satuin katsomaan ulos ikkunasta:

Ehdin kuin ehdinkin ottamaan säteet talteen. Tuo varjo laidassa on verho.

Ihme ja kumma, päivällä ei ole satanut, mutta yöllä kuulemma satoi. Yritin tehdä vähän pihahommia, mutta lits-läts sanoivat puutarhatöppöset. Pilviä on taivaalla sen verran, että tokkopa tänään sateetta selvitään. Kylmääkin on luvattu. - Pilvien alapuolella olisi ihania roosan ja aprikoosin sävyjää, mutten taida ehtiä nyt niitä kuvaamaan. Työt kutsuvat.

Tein hyvät kaupat ja lisäänkin kuvan tänne, kun nukkekotimaailmassa ei ole suuria tapahtunut.

Löysin nämä fb:n nukkekotikirppikseltä ja mittakaava näyttää olevan suunnilleen 1:12, jonka kokoista taloa minulla siis ei ole. Yhteen nukkekotiin nämä kuitenkin sopivat, siihen "jalasjärveläiseen" tuomarinrouvan kämppään, jonka yläkerran vuokralainen varmaan saa nämä jossain vaiheessa. Oikea vessanpytty, lavuaari ja bidee ovat Wärtsilän IDO-kalusteiden oikeita pienoismalleja. Ihania, eikös vaan?

Ettei vaan tänäänkin satanut?

Me täällä olemme sentään onnellisessa asemassa, kun emme ole tulvivien jokien partaalla. Järveenkin on sen verran matkaa, että on vaikea uskoa sen koskaan, missään olosuhteissa tulvivan tänne asti. Silti tämä jokapäiväinen sade tuntuu kurjalta. Jos ei sada illalla tai yöllä, niin päivällä kuitenkin.

Onneksi ehdin kuvata muutaman syksykohteen ennen sateen ropinaa. Tässä valikoima pihapuistamme ruskan väreissä: vaahtera, pihlaja ja hevoskastanja.

Mitähän varten tuohon kuvien väliin jäi leveä rako? Ihan peräkanaa ne tässä näytöllä nyt ovat.

Taas jäi yksi puutarhahomma tältäkin päivältä tekemättä, kun en viitsi lähteä rämpimään märkään maahan. Eilen olin yhdessä pikkupalaverissa ja siinä meni sekin päivä. Tosin sade olisi joka tapauksessa estänyt pihahommat.

 - Lupasin tietysti kirjoittaa jutunkin, kun pyydettiin. Tai ei ehkä pyydettykään, vaan itse itseäni tyrkytin.Aineistoa on, ideakin oli, mutta nyt ei irtoa oikein muuta kuin tylsää tekstiä. Ajattelin, että semmoinen hyväntekeväisyyskirjoitus (= ilmatteeksi) tekisi hyvää sen toisen työni lomassa. Nyt ei suju kumpikaan.

Tänne on tullut muutamia uusia lukijoitakin. Olette lämpimästi tervetulleita!

Terveisiä pihaelukoilta!

Istuin eilen terassilla käsityöni kimpussa. Tintti tuli tervehtimään. Katseli kaiteella olevia kävyn akanoita, kurkisti lintulaudalle ja kun siellä ei ollut syötävää, tuli nokkaisemaan jalkaani. Pakkohan sitä oli lähteä kaapimaan auringonsiemenlaatikon pohjia ystävälle eineeksi.

Mies kertoi jo muutama päivä sitten, miten oli seurustellut oravan kanssa. Orava oli tullut kaiteelle omien eväiden kanssa. Tarjoilu ei meillä vielä pelaa, sillä yritämme häätää hiiriä/rottaa, joka teki vierailun lintulaudalle. Linnuille ja oraville laitetaan siemeniä vain erikseen pyydettäessä.

Tuo häätökonsti on lautasellinen myrkkyä ulkoeteisessä, minkä sisäseinään hylkyläinen oli nakertanut ison reiän. Emme usko, että oravat tai linnut pääsevät mitään kautta lautaselle.

Palatakseni miehen tarinaan, orava oli katsoa napittanut terassituolilla istuvaa isäntää hetken ja ruvennut sitten nakertamaan mukana tuomaansa käpyä. Eilen kaiteella oli ainakin kahden kävyn jäännökset. Olisikohan niin, että kaiteella on mukava istua syömässä?

Käsityö tuli kuin tulikin valmiiksi:

Ulkona oli kuulemma 12 astetta lämmintä ja mies jo sanoi olleensa huolestunut puolestani, kun istuin kolmatta tuntia ulkona terassilla. Niinhän kyllä kävikin, että palellutin vähän itseäni. Aurinko paistoi, mutta kylmä tuuli puhalsi paljaisiin kinttuihini. Oli minulla villatakki jalkojen päällä ja peitto pyllyn alla, mutta kieltämättä siinä oli kylmä istua. En malttanut lopettaa, sillä tämä ja toinen pistely olisi mukava saada kehystämöön.


Bloggeri temppuilee, mutta yritän vielä lisätä tämän kuvan, jossa on koko omenasatomme. Osa oli kelvannut jollekulle pihan asukkaalle ennen kuin ehdin pelastamaan sitä. Lajike on Kuninkala, raikas ja erinomaisen hyvän makuinen omena. Toivoa täytyy, että se saisi rauhassa kasvaa ja kehittyä. Toisesta omenapuustamme jäi vain runko käteen toissa talven jälkeen. Se oli Huvitus ja joku, mikä lie maakiitäjä oli sen nakertanut talvieväänään.

Aurinkoinen päivä takana

Jopa oli ihana auringonpaiste, etenkin iltaa kohti mentäessä sää vain parani.

Meidän pihassa ei ruskaa juuri näy, mutta ainakin ilta-aurinko koristelei hetki sitten vaahteranlehdet kultaisiksi. Niin ja onhan tuo punainen villiviini talon seinustalla kuvattu eilispäivänä.

Juttelin äsken isän kanssa pitkään puhelimessa. Hän aloitti kuntoutus-kaksiviikkoisensa Kaunialassa. Muuten hyvin menee, mutta tuttuja on kovin vähän sielläkään enää. Isä oli ollut kaverinsa hautajaisissa lauantaina. Sitä lajia on tämän vuoden aikana varsinkin hänelle kertynyt. Äkkiä laskien vaimon lisäksi kaksi serkunvaimoa ja yksi serkku, lankomies, kaksi kaveria parhaasta päästä ja kuinka monta vähemmän läheistä vielä lisäksi. Itselläni on samalla listalla näiden lisäksi vielä mainittava ainakin yksi ex-esimies, muutama ammattisisko ja ainakin yksi ex-kollega.

Tämä liikuttava pieni risti pääsi kuvaan, kun viime kuussa kiertelin hautausmaalla kameran kanssa.

Vaihdoimme pari sanaa tulevasta perunkirjoituksesta. Isä tuhahteli yhdelle paikalliselle alueosuuskaupalle, jonka jäsen äiti oli. Sieltäkin piti pyytää todistus jäsenyydestä asianomaista toimitusta varten. Kuukauden sai odottaa lappusta, joka tuli vasta useamman patistelun jälkeen, näin ymmärsin. Ja anoa sen takia perunkirjoitustilaisuudelle jatkoaikaa. Nyt kun paperi vihdoin saapui, ilmeni, että osuuden arvo on korkeat 35 euroa eli eipä olisi kannattanut jäädä odottamaan. Kaiken lisäksi isän vastaava todistus olisi myös pitänyt saada, mutta olisi vissiin ollut liikaa pyydetty, että se olisi samalla tilauksella tullut, vaikka kaikki tiedot oli siitäkin jätetty. Ja mikä hulluinta, jos tuon vainajan jäsenyyden haluaisi lopettaa tai siirtää, pitäisi ao. osuuskauppaan toimittaa suunnilleen sentin pino asiakirjoja, alkaen perukirjasta ynnä perillisten valtakirjoista ja ties mistä muusta. Isä sanoikin, että hän ei ainakaan rikkaa ristiin laita sen asian hyväksi, saamme me muut hoitaa, jos haluamme. Ei ihme, jos firmalla on runsaasti asiakasomistaja. Olisi vain mukava tietää, mikä on ns. kuolleiden sielujen osuus jäsenrekisteristä.

Arvottu on!

Nyt on arvottu, vaikken ihan täydenkuun aikaan sitä ehtinytkään tehdä. Muistin kyllä asian, kun katsoin ulos ikkunasta mennessäni nukkumaan, mutta tiiviin viikonlopun päätteeksi en enää jaksanut lähteä avaamaan tietokonetta.

Nyt kumminkin arvonta on suoritettu ja kirjan saa Kotipuron Riitta. Onnea! Lähetäpä Riitta osoitteesi sähköpostiini. Samalla voit laittaa pikkuvinkkejä siitä, minkä tapaisen kirjan toivoisit saavasi.

Olen vieläkin vähän pyörryksissä tiiviin, mutta äärettömän hyödyllisen ja antoisan kirjaviikonlopun jälkeen. Ei kannattaisi edes mainita, miten paljon saimme toinen toisiltamme vertaistukea ja kannustusta. En ole vielä purkanut kassiani, mutta sen voin sanoa, että se on pullollaan tärkeää tietoa, neuvoja ja tukea. Nyt alkaa ankara työvaihe, monesko lie? Korjaamisvaihe saamiani ohjeita noudattaen ja nyt en puhu pilkunpaikoista. Mutta jos Menestyskirjailija kirjoittaa tekstinsä seitsemään, kahdeksaan kertaan uusiksi ja toinen saa tekstinippunsa takaisin kahdeltatoista kustantajalta ennen kuin kolmastoista sen hyväksyy, niin siihen minulla vielä on pitkä matka. Tosin se ensimmäinenkään ei vielä vähään aikaan pääse palauttamaan tekstiäni. No, nämä ovat vasta tulevaisuuden murheita, mutta yhdenlaista arpapeliä tietysti sekin, mitä kolmensadan sivun kokoiselle eepokselleni tapahtuu ja kenen toimesta.

Oma flunssanikin tuli ja meni, mutta miespoloinen sairastaa edelleen. Luultavasti sama pöpö vaivaa meitä kumpaakin, mutta elin viikonlopun varmaan sellaisessa hurmoksessa, että tautikaan ei päässyt kimppuun.

Valmistaudun viikonloppuun

Juu, se pari päivää sitten alkanut flunssa päätti näyttää kyntensä juuri nyt, kun tiedossa on upea, mutta ainakin henkisesti jännittävä viikonloppu. Onneksi sain jo eilen potemissukkani valmiiksi.

Me untuvikko-kirjailijanalut kokoonnumme kuulemaan ohjaajamme viisaita sanoja, kannustavia kommentteja ja opastusta seuraavaa porrasta varten. Jännittää vallan kauhiasti. Vaikka muutama viikko sitten olin vakaasti sitä mieltä, että sen kirjoitin minkä kirjoitin, niin mistä sen tietää, vaikka kuolematon, vain Finlandia-palkintoa ja kustantajaa vaille valmis eepos tulisi bumerangina takaisin jo tässä vaiheessa, ennen kuin on edes nähnyt ensimmäistä kustantajakandidaattia tai kirjapainoukkoa. Olen minä esilukijoilta positiivistakin palautetta saanut, vaikka rakas siippani, joka luki version numero 1, sanoi ettei ole koskaan lukenut niin a) typerää b) tylsää kirjaa. Versioon numero 2 hän ei enää nyt syksyllä edes suostunut koskemaan. Tai siis ehkä se oli versio numero xyz, mutta printattuna kakkonen.

Kokoonnumme osittain nyyttäriperiaatteella. Minäkin vielä flunssattomana menin lupaamaan piirakanleipomista. Tykötarpeet on valmiina ja lähdenkin tästä leipasemaan kinkkupiirakkaa ja tonnikalapiirakkaa. Toivottavasti uuni tappaa kaikki mahdolliset levittämäni pöpöt.

Odotan antoisaa viikonloppua ja sitä toivottelen teille muillekin.  Ja ota osaa arvontaan, joka on  muutama postaus taaksepäin!