tiistai 9. lokakuuta 2012

Ettei vaan tänäänkin satanut?

Me täällä olemme sentään onnellisessa asemassa, kun emme ole tulvivien jokien partaalla. Järveenkin on sen verran matkaa, että on vaikea uskoa sen koskaan, missään olosuhteissa tulvivan tänne asti. Silti tämä jokapäiväinen sade tuntuu kurjalta. Jos ei sada illalla tai yöllä, niin päivällä kuitenkin.

Onneksi ehdin kuvata muutaman syksykohteen ennen sateen ropinaa. Tässä valikoima pihapuistamme ruskan väreissä: vaahtera, pihlaja ja hevoskastanja.





Mitähän varten tuohon kuvien väliin jäi leveä rako? Ihan peräkanaa ne tässä näytöllä nyt ovat.

Taas jäi yksi puutarhahomma tältäkin päivältä tekemättä, kun en viitsi lähteä rämpimään märkään maahan. Eilen olin yhdessä pikkupalaverissa ja siinä meni sekin päivä. Tosin sade olisi joka tapauksessa estänyt pihahommat.

 - Lupasin tietysti kirjoittaa jutunkin, kun pyydettiin. Tai ei ehkä pyydettykään, vaan itse itseäni tyrkytin.Aineistoa on, ideakin oli, mutta nyt ei irtoa oikein muuta kuin tylsää tekstiä. Ajattelin, että semmoinen hyväntekeväisyyskirjoitus (= ilmatteeksi) tekisi hyvää sen toisen työni lomassa. Nyt ei suju kumpikaan.

Tänne on tullut muutamia uusia lukijoitakin. Olette lämpimästi tervetulleita!

4 kommenttia:

  1. Blogger heittää joskus kummasti kuvia, ehkä koodiin pomppaa ylimääräinen rivi. Meillä oli melkein vuorokauden satamatta, just mun kotimatkan aluksi tuli taas vettä... :)

    VastaaPoista
  2. Ei tunnu oikein mukavalta kun alinomaa tulee sadekuuroja. Niinkuin taas tänäänkin. Maa on jo niin märkää, että kumisaappaat tarvitaan jo kotipihan nurmikollakin.
    Meillä hevoskastanja on vielä ihan vihreä, vaikka muut jo ruskaan taipuvatkin.

    VastaaPoista
  3. Kovasti on ollut sateista, vaikka välillä paistettakin. Toivottavasti talvi ei tule ihan vielä.

    VastaaPoista
  4. Kylmää luvattiin jo ensi yöksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!