Juhlaa ynnä muuta

Tässä on ollut kaikenlaista touhua niin etten ole taas viikkoon ehtinyt muuta kuin pari kommenttia heittämään sinne sun tänne. Sunnuntaina vietimme isä-vaarin 93-vuotispäivää kakkukahvien merkeissä. Ja komeat kakut meillä olikin. Kinkkukakku ja kinuskikakku olivat sankarille mieleen ja kumpikin teki hyvin kauppansa. Hyviä ne olivatkin. Tilasin nämä paikalliselta pitopalveluyrittäjältä.

Itse päivänsankari on jo kahvipöydässä ja muuta sukua kahvijonossa. Isän tukka on vasta tänä talvena ruvennut enemmän hervenemaan ohimoilta, mutta kuten näkyy, riittää sitä vielä ja toivottavasti pitkäksi aikaa.

Siitä pääsinkin oikein kunnon aasinsillan kautta itseeni. Minulla näet on tukka ruvennut kasvamaan! Ei sitä kuitenkaan vielä ole kuvaamiseen asti, mutta selvästi päässä olleet laikut ovat kadonneet. Ja mikä parasta, ensin tulleiden epämääräisen väristen eli rumanharmaiden tilalle ihan kuin olisi tulossa vähän tummempaa karvaa.

Ehkei vielä kannata liikaa riemuita. Huomenna on lääkäri - siis tänään eli nyt jo pitäisi olla petissä - ja kuulen ns. tuomion maanantain röntgenkuvauksesta ja perjantain labrakokeista. Ensi maanantaina pitäisi olla seuraavat sytostaatit ja niiden jälkeen vielä yksi kerta. Ehkä kuulen huomenna pari sanaa jatkostakin. Katsotaan nyt, mitä tuleman pitää. Onneksi mieheni lähtee mukaan tukihenkilöksi. Oloni on ollut hyvä, mutta on tämä niin kiero sairaus, että vielä ei kannata ruveta lippua salkoon vetämään. Toisaalta, eilen oli eilen, huominen on huominen, mutta paras on elää tätä päivää. Elää ja olla iloinen hyvästä päivästä. Kiitollinen myös ystävistä, joiden tiedän muistavan minuakin iltarukouksissaan.

Päivä oli oikea laiskan rouvan päivä. Sain sentään kudottua valmiiksi kantapäättömät sukat, jotka pitäisi kuvata  jossain vaiheessa. Stressinestokirjana minulla oli Soininvaaran uusin jännäri, joka sopi erityisen hyvin mielialaani. Kun sain sen loppuun, aloittelin Kaarina Kaurinkosken Pietarista kertovaa kirjaa. Viehättävä kirja ja viehättävä kaupunki. Harmi vain ettei näillä kintuilla enää kierrellä palatsien käytäviä. Onneksi olen kertaalleen ehtinyt ainakin osan niista nähdä, tosin vain lyhyellä pikavisiitillä. Enkä ole ihan varman, haluaisinko nykyisen valtiaan kaupunkiin välttämättä lähteäkään. Mutta nyt kun tiedän Pietarin mieheni isoisän äidin synnyinkaupungiksi, niin osaisin ehkä katsella sitä uusin silmin. Yksi menossa oleva kirjqa on Pietarin suomalaisista Faberge-kultasepistä ja heidän upeista töistään kertova teos. Se oli varsinainen kirja-alennusmyyntien helmi.

Pitäisi jo olla petissä

Pitäisi ja pitäisi, mutta kun pistän kellon soimaan, herään varmasti aamun labrareissulle. Vaikkei autoa saa ihan ovipieleen, niin onneksi suurin osa matkasta on lämmitetyn kävelykadun ylitystä. Ei silti, kylläpä siinäkin voi nokalleen mennä kepistä huolimatta.

Verikokeiden jälkeen riennämme aamupalalle - kokeilemme yhtä uutta paikkaa - ja sitten muutamalle muulle asialle. Mies ajatteli käydä etsimässä itselleen soittokonkiä. Edelliset taisi inhottava sen aikainen koira syödä jo 15 vuotta sitten eli tarpeeseen tulevat. Minä lupasin mennä sillä aikaa Lapaseen. Ostan ainakin Aino-lapastarvikkeeet, jotka on suunniteltu Aino Sibeliuksen aidon mallin mukaan. Täytyyhän ne saada, sillä Aino-täti oli oikeasti mieheni isotäti ja vielä kummitätikin.

Tämä kuva tarvikepakkauksesta on kaapattu Lentävän lapasen nettikaupan sivuilta. Lupaan lisätä skarpimman kuvan heti, kun olen kutonut omat kintaani valmiiksi. Toivottavasti saan lankapaketin huomenna ja pääsen pian hommiin. Nyt on puikoilla yhdet sukat, semmoiset kantapäättömät Nalle-langasta. Ohje oli Kotilieden uudessa kässälehdessä, joka yllättäen olikin entinen, nyttemmin lopetettu Moda-lehti.

Ensi viikolla on ohjelmaa lähes joka päivälle: rtg-kuvauksen ja lääkäriajan välissä saamme ihania naapurin rouvia iltakahville ja suunnittelemaan erinäisiä kivoja juttuja. Kuvaus on maanantaina ja lääkäri torstaina, molemmat syöpäsairaalassa. Sitten on vaarin 93-vuotispäivät sunnuntaina, joihin tilasimme jo ajoissa kinkkuvoileipäkakun ja kinuskikakun.

Seuraavalla viikolla on vaihteeksi sytostaatit, näillä näkymin toiseksi viimeisen kerran. Jo valmiiksi hengästyttää tämä ohjelma ja tänään väsyttikin niin, että iltapäiväunet maistuivat tosi makeilta, vaikken tehnyt päivällä muuta kuin lueskelin paria kirjaa. En tiedä sitten, mitä tämä väsy merkitsee. En suostu ajattelemaan, että että kertaalleen selätetty syöpä olisi jo näin nopeasti iskenyt uudestaan. Muitakin vaihtoehtoja on. Antibioottikuurini päättyi vasta tänään ja miehellä on kokeiden mukaan näkynyt samaa mykoplasmaa, jota minulla ainakin epäiltiin.

No, jos plussia ja miinuksia puntaroidaan, niin kirkkaasti olen plussalla. Aamulla puhuttiin harvinaisen pitkä ja mukava puhelu kälyn kanssa, eilen vietiin sormukseni suurennettavaksi ja jotain muutakin mukavaa tässä on ollut viime aikoina. Olo on ollut hyvä ja kaikkein kirkkaimpana tietysti on se, että jospa syöpä kuitenkin olisi selätetty.

Joulu on purettu

Kannoin äsken tontut ja laatikollisen muutakin joulutavaraa yläkertaan. Ikkunavalot saavat loistaa vielä toistaiseksi tuvassa, mutta muuten on joulu nyt paketissa. Hyvä jouluhan tämä sittenkin oli, vaikka heti uudenvuoden jälkeen jouduinkin sairaalaan ja lähes joka välipäivälle riitti sairauteen liittyvää menoa. Joulujuhla onnistui hyvin ja siitä suuret kiitokset kaikille apujoukoille, sekä maallisille että varmaan myös taivaallisille. Sairauskin on toistaiseksi selätetty, vaikka eilen tulleessa  syöpäsairaalan kirjeessä lueteltiin sellaisiakin vaivoja, joista en mitään ennen tiennytkään, en ainakaan niin perusteellisesti. En tosin kuvitellutkaan, että sairaus olisi vielä tällä selvä, vaikka nyt tuntuukin tosi hyvältä. Seuraavat sytostaatitkin on jo määrätty. Ne on runsaan kahden viikon päästä. Edellinen hoito peruuntui tämän keuhkosairauteni takia, johon antibioottikuuri on edelleen menossa. Oireeton malaria? Oireeton keuhkokuume? Keuhkokuume? Lääkeaineallergia?

Purin tänään myös muutaman joulukukka-asetelman ja heitin eräitä raaskuja roskikseen. Saa nähdä, suostuuko jouluruusu jäämään henkiin. Se pääsi pahasti kuivumaan sairaalareissuni aikana, vaikka muistutin kukkien kastelusta. Eipä tuo talonmies sitä ottanut tehdäkseen. Flamingonkukka on ainoana hengissä ja senkin ehkä panin liian kylmään, kun nostin ikkunalaudalle. Amaryllikset ja hyasintit saavat myös kyytiä, sillä talossa ei ole viileää paikkaa, missä ne talvehtisivat. Yhtenä talvena pidin sipuleita salin nurkassa, mutta eipä niistä mitään tullut.

Kuten facebookissa jo mainostin, tein linnuille ja oraville ison eväspaketin, jonka sidoin pihan irtonaiseen männynoksaan. Sulatin paketillisen kookosrasvaa kakkuvuokaan, johon olin sullonut erilaista siementä, mantelia ja rusinaa, kauraa, auringonkukkaa ynnä muuta. Kun laitos oli jähmettynyt yön yli jääkaapissa, irrotin sen vuoasta lämpimässä vedessä ja sidoin farkkukankaasta kaksi sidettä, joilla köytin oksaan. Tänä aamuna ei ainakaan vielä eväs ollut kiinnostanut elukoita, mutta ehkäpä ne sen vielä löytävät. Harakoita ja naakkoja en kylläkään kaipaa pihaan ja sen takia tämä kakku on matalalla ja vähän oksien alla. Matalalla tietysti senkin takia, kun oksat ovat maassa, heh-heh.

Kun kävin kirja-alennusmyynnissä, ostin samalla nipun vihkoja, kun halvalla sain. Kirjoja sieltä ei mukaan tarttunutkaan, mutta väriä printteriin, sillä kirjoittamista näet pitäisi ruveta taas harrastamaan. Vaikka mulla on varmaan viisi eri vihkoa, joihin olen kerännyt tausta-aineistoa uutta kirjaani varten, ei lisä pahaa tee. Kirjoitin pari muuhun tarkoitukseen tulevaa juttua muutamana iltana ja yksi on vielä siltä alalta tekemättä. Sitten pistän "ne" kannet kiinni ja aloitan tositoimet.

Ei kaikki mene aina niin kuin...

Joskus asiat etenevät paremmin, joskus huonommin kuin mitä on suunnitellut. - Kiitos muuten kauniista sanoistanne, tutut ja tuntemattomat ystävät! Ne ovat kantaneet monessa paikassa. Täällä on ollut hiljaista, sillä rouva ei ole ollut kotona. Vuoden ensimmäisen arkipäivän lääkärireissu piteni lähes viikon sairaalamatkaksi, mutta nyt olen jo ollut pari päivää kotona. Minunhan piti vain käväistä Helsingissä ja tulla kipin kapin kotiin. Mieskin oli mukana tukihenkilönä, mutta niin kävi että hän sai tulla omin nokkineen takaisin. Kassissani oli sentään harja - se jolle ei juuri ole käyttöä, mutta ei kännykän laturia, ei hammasharjaa, ei naamarasvaa, ei mitään. Ehkä muistan jatkossa pitää sairaalakassia aina pakattuna ja ottaa sen joka reissulle myös mukaan.

Ensin hyvät uutiset: syöpä on näillä tiedoilla nitistetty. Pieni sivuhuomautus on tietysti paikallaan: tällä hetkellä. Hoidot kuitenkin jatkuvat vielä. Tulossa on  kaksi sytostaattihoitoa lähitulevaisuudessa ja kuten ystävät tiedätte, ei tämän taudin kanssa kai koskaan voi ihan varma olla. Mutta enkelit olivat olkapäillä ja pitivät lujasti kiinni. Kiitos kaikille muistamisesta! Olo on hyvä ja varsin kiitollinen, kuten voitte arvata.

Se Strömsö-luokan uutinen tosiaan pisti minut heti lääkärin vastaanotolta suoraan osastolle ja petiin tömäkälle antibioottikuurille. Kolme kertaa päivässä suoraan suoneen. Syy oli keuhkoissa. Siellä on jotain outoa, ei kuitenkaan kuulemma syöpää. Tutkimukset jatkuvat vielä, samoin antibiootit kotona tämän ja ensi viikon. Ne kai vähän väsyttävät, mutta toisaalta mihinkäs tässä valmiissa maailmassa kiire olisi.

Vanha Nuuttikin on vasta ensi viikolla, joten tonttuseurue saa ihan vapaasti vielä mellastaa tuvassa eikä talon jouluvaloillakaan ole kiire kaapin perukoille. Tavoitteena on tehdä yksi pieni asia päivässä, kuten esimerkiksi nostaa jokunen kippo kerrallaan takaisin kaappiin. Olin tänään jopa niin reipas, että rupesin kirjoittamaan yhtä juttua, jonka olin luvannut näihin aikoihin tehdä. Materiaali tosin oli valmiina, mutta silti kehuin vähän itseäni.

Ei tässä kuitenkaan ole syytä vielä ruveta liian urhoolliseksi. Kuumekin tuntuu nousevan herkästi, kuten edellisinäkin viikkoina, joten olen kai vielä pitkään toipilas. Mahdollisesti keuhkolääkärit jatkavat tutkimuksia, jos nyt ei löydy syytä keuhkomuutoksiin. Itsekin näin ihan omin silmin kuvassa jotain outoa verrattuna syksyllä otettuun keuhkokuvaan.

Ihanat ystäväni tulivat loppiaisena lähes yllättäen sairasvuoteen äärelle ja sain vihdoinkin tarvitsemiani kapineita. Laturittomat päivät olivat loppuneet jo aikaisemmin, kun osastolta löytyi sopiva lainaksi. Yksi ystävä toi naamarasvaa ja dödöä, toinen sukkapuikkoja ja lankaa ja kolmas piirustuspaperia ja värikynät, suklaata, kahvia ja herkkumuffinseja. Parasta tietenkin oli erinomainen seura!

Toinen iloinen yllätys koitti jo seuraavana päivänä, jolloin lääkäri kertoi lähettävänsä minut kotiin. Koti-ikävä olikin jo hillitön, mutta olimme miehen kanssa sopineet, että hänen ei tarvitse lähteä katsomaan minua, kun puhelinkin on keksitty - varsinkin sen jälkeen kun  se toimii. Taksikyyti on liian kallista eikä hänen selällään ja jaloillaan lähdetä julkisiin kulkuneuvoihin, muttei myöskään ajelemaan pitkää matkaa eikä varsinkaan Helsingin liikenteeseen. Oli siis todella mukava tulla kotiin. Käväisimme pikimmiten vaariakin tapaamassa ennen kuin hän lähtee Kaunialaan. Hänellekin oli kiva kertoa hyvät uutiset.

- Hyvää viikonloppua!

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Otimme vuodenvaihteen hyvin rauhallisesti kotona. Mies ei lähtenyt edes pihalle ilotulituksia katsomaan. Minä käväisin, mutten osunut näkemään juuri mitään. Kaupungin todella upea, Jean Sibeliuksen juhlavuoden startannut ilotulitus ei näkynyt meille asti: mäki oli edessä. Naamakirjasta löysin upeita kuvia. - Hyvää vuotta 2015, hyvät ystävät!

Viime viikolla yhtenä iltana, auriongonlaskun aikaan sain muutaman soman kuvan. Tuo punarintainen lintu on tavallinen talitintti auringon punaamasta rinnasta huolimatta. Männynoksat odottavat kevättä ja ehkä kesärenkiä.

Huomenna on lähtö lääkärin pakeille tuomiota kuulemaan. Olen viettänyt koko päivän a) nukkumalla b) dekkaria lukien, joten ajatukset eivät ole vaivanneet. Viime yönä sen sijaan ilkeä, hakkaava yskä vaivasi niin, että sain vasta aamuviideltä nukuttua. Toivottavasti saan nyt nukuttua. Tämä on ehkä tavallista flunssaa, sillä vaikka kuume on vähän heitellyt, niin ei kuitenkaan paljon yli 37 asteen. Toivottavsti uusi vuosi tuo hyviä uutisia. Tai jos ei, niin huonojenkin kanssa on vain elettävä.

Kolmet päiväunet

Taisin tehdä oman ennätykseni, kun nukuin kuumeettomana peräti kolmet päikkärit. Syynä oli tietysti huonosti nukutun yön lisäksi aikainen herätys ja Helsingin reissu. Olin TT-kuvauksessa, jonka tuloksia menen kuulemaan ensi vuoden toisena päivänä. Siis sitä, mikä on syövän tilanne tällä hetkellä ja miten hoitoja mahdollisesti jatketaan. Jännitys taisi viedä ensin yöunet ja sitten tuoda päiväunet. Eipä päivään juuri paljon muuta mahtunutkaan. Nyt kyllä saa panna kynttä ristiin, sillä monenlaisten epämääräisten, mutta onneksi lievän tuntuisten vaivojen lisäksi vielä jonkin lajin flunssakin iski taloon. - Uni paras lääke on Nalle-ystävälle, sanoo laulukin eli yritän välttää liikaa miettimistä ja etenkin murehtimista.

Tässä on valikoima ihastuttavia joulukukkiamme, joita tuli taloon glögi-iltana. Amaryllikset ovat jo taittaneet vartensa, sillä ne tulivat leikkokukkina. Jouluruusu on suuri suosikkini, tuossa oikeassa alakulmassa. Kukkia oli vaikea kuvata, kun ne ovat niin eri kokoisia, mutta onpahan kuva muistona ja kukat vielä toivottavasti pitkään ilona.

Pakkanen paukkuu nurkissa. Sitä taisi enimmillään olla iltapäivällä - 22 astetta, mutta on sen verran vauhdilla laskemassa, että jätimme vesihanan yöksi tippua lirittämään. Uloskaan ei tehnyt mieli röntgenreissun jälkeen muuta kuin äkkiä postilaatikolle ja viemään linnun- ja jäniksenruokaa.  Sain otettua ikkunan läpi muutaman kivan talitintti-kuvan, jotka ovat tosin vielä kamerassa. Jänikset ovat jättäneet runsaasti jälkiä hangelle, mutta eipä ole yksikään osunut näkösälle, saati kameran eteen.

Kevättä valmistellen kaivoin pari päivää sitten kätköistäni kerän akryylilankaa, josta tekaisin kevyen myssyn puolikaljua päätäni peittämään sitten kun pakkaset ovat ohi ja villamyssy liian kuuma. Tosin minusta päähän näyttää epäilyttävästi kasvavan jotain uutta nöyhtää. Väri on niin epämääräinen, etten osaa sitä vielä tukaksi kutsua eikä ulkonäkö edellytä paljain päin kulkemista muuta kuin kotioloissa sisällä. Kuvaan pipan ja loppulangoista tekemäni rannekkeet sitten kun viime mainitut ovat valmiit. Jos muistan nimittäin.

Seuraavaksi otan puikoille kunnon unisukat. Itse asiassa kantapäättömät, suoraa pötköä olevat yösukat ovat olleet käsityökorin ufoina jo monta vuotta ja ehkä yritn saada ne nyt valmiiksi. Valitsin hölmöyttäni niin kirjavan langan, että helponkin mallin kutominen on hankalaa.

Sitä seuraavakin homma on tiedossa tai itse asiassa kiireellisyysjärjestyksessä ennen unisukkia. Muutamat tekstit tarttis saada valmiiksi. (Ei, kirjastani ei valitettasvti ole vielä kyse.). Ne pohjautuvat aikaisempiin kirjoihini, joten työn pitäisi sujua nopeasti, jos vain toimeen tartutaan.

Eikä työt tähän lopu. Kun viime yönä valvoin, rupesin suunnittelemaan hajonneen nukketalon restaurointia. Sekin homma pitäisi saada käyntiin. Niin että ei tässä oikein ole aikaa sairastella. Ei!

Tapanin aamupuolta

Eilinenkin hurahti niin, että vasta näin aamupuolella ehdin kömpimään yläkertaan ja sähkö- ynnä muita posteja tarkistamaan. Kiitokset kauniista joulutoivotuksistanne, hyvät blogiystävät!

Muutama tonttupoika on jo nyykähtänyt, kuten kuvasta näkyy, mutta muuten joulumme on sujunut erinomaisesti. Syöty on hyvin ja minäkin uskaltauduin ottamaan lasillisen viiniä ja pikkuisen tilkan tillisnapsia, kun sairaalassa antoivat siihen luvan. Tosin on myönnettävä, että puolikkaasta punaviinilasillisesta puolet päätyivät miehen lasiin, kun en koko syksynä, elokuun puolivälin jälkeen, ole tainnut viinilasiin kajota.

Kinkku paistettiin aattoiltana niin, että se saatiin kuorrutettua ja maisteltua sopivasti ennen paavin puhetta. Puheesta emme tietenkään ymmärtäneet montaa sanaa, mutta musiikki ja koko seremonian teennäisyys ei meitä kumpaakaan miellyttänyt. Huippu oli se ällöttävän väriseksi maalattu Jeesus-lapsi punaisine napoineen. Totesimme vain, että taisi Lutherus olla oikealla asialla aikanaan. Mies harmitteli erityisesti tv-lähetyksestä pois jäänyttä loppusoittoa, jonka takia hän erityisesti halusi valvoa. Urut kuulemma olivat erityiset. Urkumusiikkia pääsin minäkin kuuntelemaan aattona, kun mies piti ensin pienen joulukonsertin uruilla ja sitten pianolla. Kuulemma kylläkin viiden vuoden tauko haittasi soittamista. Minä olen niin epämusikaalinen, että mulle soitto meni täydestä.

Mitä kinkkuumme tulee, niin se oli varmaan yksi parhaista, mitä olemme paistaneet. Kotimainen kyllä ja tuoreena ostettu, mutta toimittajasta ei ole tietoa. Voitelin pinnan hunajasinapilla ja sepä antoi mukavan säväyksen kuorrutukseen. Hunajalla on herkuteltu muutenkin, sillä naapurin mehiläistarhaaja toi purkillisen todellista lähihunajaa meille joululahjaksi. Kun sillä maustoin aamulla Tyttären antamaa talviteetä, niin kaikki kurkkukivut ja muut kolotukset hävisivät taivaan tuuliin. Siltä ainakin tuntui. Tavallisesti juon aamulla kannullisen teetä, jossa on puolet Rooibusta ja puolet joko vihreää teetä tai mahdollisesti Earl Greytä.

Samaten joululaatikot olivat niin erinomaisia, etten olisi itsekään osannut parempia tehdä. Vähän lisäilin mausteita ja kermaa lanttu- ja porkkanalaatikkoon, mutta imelletty perunalaatikko ei kaivannut lisukkeita. Kaikki olivat kaupasta tilattuja, mutta lanttu- ja perunalaatikko sinne jonkun pienvalmistajan toimittamia, ettei suorastaan jonkun kotikeittiöstä. Omatekoinen kotijuusto onnistui myös oikein hyvin ja massaa riitti kahteen muottiin. Myös vaari kehui omaa, pikkuveljeni tekemää kotijuustoa, joka oli kuulemma jo aattona syöty melkein kokonaan. Meillä on vielä huomiseksikin juustoa. Kun joulutortuista jäi luumusosetta ja kermaakin oli, tein itselleni perinnejälkiruoan eli luumukräämiä pienen annoksen. Toisen söin eilen, mutta puolet jäi vielä tapaninpäivän jälkiuoaksi. Meillä mieshän ei syö mitään makeaa, paitsi jouluna vähän suklaakonvehteja ja vihreitä kuulia,

Viime päivinä kurkkuni on tosiaan vähän kipuillut. Ehkä se on juhlajännitteen laukeamista tai sitten mahdollisesti jotain syöpään ja / tai laskimoportin poistoon liittyvää. Kaulan syrjässä ulkopuolella on joka tapauksessa ikävä kohta, muttei onneksi niin häijun näköinen kuin alempana rinnassa oleva kova ja punoittava paikka. Sitähän lääkärit ja hoitajatkit ovat oikein joukolla käyneet ihmettelemässä. Onneksi kuume ei sentään ole noussut yli 37 asteen.  Se aina vähän pitää jännitystä yllä, jos olo tuntuu vähänkin kuumeiselta.

Tänään on ollut toistakymmentä astetta pakkasta eli ulos on työnnetty nenää vain sen verran, että sain vietyä lintulaudalle auringonkukan siemeniä ja terassin kaiteelle mantelia ja rusinoita mustarastaalle, joka näyttäytyi muutama päivä sitten. Mantelirouhe näytti kelpaavan muillekin tirpolle, ainakin tali- ja sinitiaisille. Hangelle vein jäniksille talven ensimmäisen kauratarjoilun, sillä jälkiä oli ilmestynyt viime yön aikana tutulle paikalle koivun juurelle. Lumityöt jätettiin suosiolla tulevaisuuteen.

Aaton ajokeli oli karmea, eikä ihme, että kolareitakin sattui pitkin Etelä-Suomea. Kävimme kahvittelemassa vaarin luona ja menomatka sujui mukavasti, mutta sitten siinä kolmen aikoihin alkoi myräkkä, kuten säätiedotus oli jo ennustanutkin. Matka ei ole kovin pitkä, mutta silti mies joutui kertaalleen pysähtymään ja puhdistamaan pyyhkimensulkia ja jos kotimatka olisi vielä jatkunut, olisi toinenkin puhdistuskerta ollut tarpeen. Ehjinä sentään selvisimme kotiin joulua vastaanottamaan, mutta piharoihut jäivät sytyttämättä.