Taisin tehdä oman ennätykseni, kun nukuin kuumeettomana peräti kolmet päikkärit. Syynä oli tietysti huonosti nukutun yön lisäksi aikainen herätys ja Helsingin reissu. Olin TT-kuvauksessa, jonka tuloksia menen kuulemaan ensi vuoden toisena päivänä. Siis sitä, mikä on syövän tilanne tällä hetkellä ja miten hoitoja mahdollisesti jatketaan. Jännitys taisi viedä ensin yöunet ja sitten tuoda päiväunet. Eipä päivään juuri paljon muuta mahtunutkaan. Nyt kyllä saa panna kynttä ristiin, sillä monenlaisten epämääräisten, mutta onneksi lievän tuntuisten vaivojen lisäksi vielä jonkin lajin flunssakin iski taloon. - Uni paras lääke on Nalle-ystävälle, sanoo laulukin eli yritän välttää liikaa miettimistä ja etenkin murehtimista.
Tässä on valikoima ihastuttavia joulukukkiamme, joita tuli taloon glögi-iltana. Amaryllikset ovat jo taittaneet vartensa, sillä ne tulivat leikkokukkina. Jouluruusu on suuri suosikkini, tuossa oikeassa alakulmassa. Kukkia oli vaikea kuvata, kun ne ovat niin eri kokoisia, mutta onpahan kuva muistona ja kukat vielä toivottavasti pitkään ilona.
Pakkanen paukkuu nurkissa. Sitä taisi enimmillään olla iltapäivällä - 22 astetta, mutta on sen verran vauhdilla laskemassa, että jätimme vesihanan yöksi tippua lirittämään. Uloskaan ei tehnyt mieli röntgenreissun jälkeen muuta kuin äkkiä postilaatikolle ja viemään linnun- ja jäniksenruokaa. Sain otettua ikkunan läpi muutaman kivan talitintti-kuvan, jotka ovat tosin vielä kamerassa. Jänikset ovat jättäneet runsaasti jälkiä hangelle, mutta eipä ole yksikään osunut näkösälle, saati kameran eteen.
Kevättä valmistellen kaivoin pari päivää sitten kätköistäni kerän akryylilankaa, josta tekaisin kevyen myssyn puolikaljua päätäni peittämään sitten kun pakkaset ovat ohi ja villamyssy liian kuuma. Tosin minusta päähän näyttää epäilyttävästi kasvavan jotain uutta nöyhtää. Väri on niin epämääräinen, etten osaa sitä vielä tukaksi kutsua eikä ulkonäkö edellytä paljain päin kulkemista muuta kuin kotioloissa sisällä. Kuvaan pipan ja loppulangoista tekemäni rannekkeet sitten kun viime mainitut ovat valmiit. Jos muistan nimittäin.
Seuraavaksi otan puikoille kunnon unisukat. Itse asiassa kantapäättömät, suoraa pötköä olevat yösukat ovat olleet käsityökorin ufoina jo monta vuotta ja ehkä yritn saada ne nyt valmiiksi. Valitsin hölmöyttäni niin kirjavan langan, että helponkin mallin kutominen on hankalaa.
Sitä seuraavakin homma on tiedossa tai itse asiassa kiireellisyysjärjestyksessä ennen unisukkia. Muutamat tekstit tarttis saada valmiiksi. (Ei, kirjastani ei valitettasvti ole vielä kyse.). Ne pohjautuvat aikaisempiin kirjoihini, joten työn pitäisi sujua nopeasti, jos vain toimeen tartutaan.
Eikä työt tähän lopu. Kun viime yönä valvoin, rupesin suunnittelemaan hajonneen nukketalon restaurointia. Sekin homma pitäisi saada käyntiin. Niin että ei tässä oikein ole aikaa sairastella. Ei!
Oikein hyvää huomenta täältä kamarista! Täällä meilläkin palattu arkeen kylläkin loman muovossa. Hyvää vointia ja Iloa päiviisi:)
VastaaPoistaOnnea Uuteen vuoteen Sinulle!
VastaaPoista