Askareet jatkuvat

Kun kerran inostuin, jatkoin leipomista tänäänkin. Kerroin siitä jo facebookissa, mutta pannaanpa resepti tännekin, niin pysyy omassakin muistissa. Selailin ikivanhaa Elin Sjöströmin Kasvisruokaa kaikille -keittokijraa. Ensimmäinen painos on vuodelta 1913, ellen väärin muista, ja toinen vuodelta 1919. Siinä oli sota ja nälänhätä välissä ja niinpä Elin-rouva mainitsee muokanneensa vähän reseptejä. Kermaa, sokeria ja munia on vähennetty, mutta moni ohje näyttää käypäiseltä tänäänkin.

Kun piimäjuustostani jäi sopivasti piimää, tekaisin maailman helpoimman piimäkakun. Tämän päivän makumieltymysten mukaan se lähinnä on leipä ja niinpä nakertelin sitä äsken iltapalaksi levitteen ja juuston kanssa.

Maku on oikein jouluinen, sillä ainekset ovat tämmöiset:
3 dl piimää
1 dl siirappia
1/2 rkl jauh. pomeranssinkuorta
1 tl neilikota
1/2 rkl soodaa
5 dl vehnäjauhoja (alkuperäisessä grahamjauhoja)
Suolaa käskettiin laittaa 1/2 rkl ja sen jätin pois, mutta lisäsin lorauksen rypsiöljyä.
Ainekset vain sekoitetaan ja paistetaan 1,5 litran voidellussa ja jauhotetussa vuoassa 175 asteessa noin tunnin verran. Itse käytin suorareunaista leipävuokaa.

Tämän tekaisin illalla, mutta sitä ennen piti taloa koristella adventin aikaan. Seimiasetelma jäi vielä laittamatta ja pihavalojenkin kanssa kävi köpelösti. Meillä on vuodesta toiseen ollut pihakivellä valoverkko, joka onnistuu aina vuoden mittaan sotkeutumaan oikein perusteellisesti. Kun sen vihdoin ja viimein sain levitettyä kivella ja vietyä pistotulpan rasiaan, niin eihän tämä mokoma syttynytkään. Se on nyt uuden valon hankinta edessä.

Jotain kivaa kuitenkin tapahtui siinä, kun verkonsotkuja selvittelin terassilla. Tolpan takaa kurkisti ihan uusi tuttavuus, tikka, jollaista en ole aikaisemmin tavannut meidän pihassa. Kirjaa tutkittuamme totesimme, että se oli pikkutikka, noin rastaan kokoinen tai ehkä vähän pienempikin, mutta muuten ulkonäöltään pihan tutun vierailijan käpytikan näköinen. Päälaella oli punainen lakki ja selässä mustia täpliä. Maha oli vihertävän vaalea. Lintu oli yllättävän kesy, sillä se ensin vähän tarkkaili puuhiani ja rupesi sitten kaikessa rauhassa nakertamaan talipötköä. Tätä on lintukirjan mukaan vain 5 - 6000 paria, joten toivottavasti saamme siitä vakituisen ruokavieraan. Lintu tykkää lahoista puista ja sen takia nimenomaan meidän pihaan on jätetty muutamia, toivottavasti tätäkin lintua kiinnostavia puunraatoja.

Innostuin leipomaan

On erityisen huomionarvoista, jos meikäläinen leipoo. Taitoa ja osaamista kyllä pitäisi vanhastaan olla, mutta viimeisen vuoden aikana ei ole ollut inspiraatiota, ei pienintäkään. Nyt nukuin päiväunet ja sen jälkeen ei muuta kuin kakkua vääntämään. Olin jo pari päivää sitten tilannut tarvikkeet mieheltä, meidän kauppalopoltamme ja niinpä  kotona oli tummaa suklaata, viikunoita ja saksanpähkinöitä, joita kakkuun tarvittiin. Ohje on Kotivinkin toissa numerosta ja ulkomuistista se meni näin:

200 (= 1 pss) viikunoita (kuiv.)
100 g tummaa suklaata
1 dl saksanpähkinöitä

Nämä pilkotaan sormenpään kokoisiksi paloiksi, siis ei ihan silpuksi. Viikunoista tietysti leikataan ensin kanta pois.

Mukaan sekoitetaan
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta (oli loppu, käytin soodaa, jota oli maustelaatikossa peräti neljässä purkissa plus yksi iso siivoustarkoituksiin hankittu)

Vispataan vaaleaksi vaahdoksi
3 kananmunaa
2 dl sokeria

Sekoitetaan munavaahto ja muut ainekset keskenään ja lisätään vielä
1 prk maitorahkaa hyvin sekoittaen.

Paistetaan 175 asteessa n. 50 min. Itse käytin suorareunaista 1,5 litran leipävuokaa, jolloin kakusta saa nättiä viipaleita.

Paistoaika piti paikkansa ja kakku onnistui erinomaisesti. Makuakin voin kehua oikein hyväksi. Kun höystepalat olivat aika suuria, löytyy kakusta kivasti rakennetta ja mukavasti sulaneita suklaakohtia. Nam-nam.

Tästä tuli ensin meidän pikkujoulukakkumme ja sitten myös joulukakku. Onneksi en viikonvaihteeseen mennessä ehdi syödä tätä kokonaan... Noin muuten tämä kuulostaa hyvin säilyvältä kakulta, Jossain vaiheessa taidan kokeilla viikunoiden tilalla vaikka aprikooseja tai ehkä luumujakin. Sikälikin tämä on kiva resepti, ettei siihen lisätä yhtään ylimääräistä rasvaa eikä sokeria. Tietysti noista höysteistä tulee makua ja makeutta aika paljon, mutta monessa reseptissä rasva-sokerimäärä on siitä huolimatta hulvaton. Suosittelen tätä!

Muuten päivä kului pikkuista joululahjaa näperrellen ja kun se tuli valmiiksi, niin rupesin illalla kutomaan keltaista sukkaa. Ei ihan toteutunut periaate "sukka päivässä", mutta kiilakavennusten yli ehdin joka tapauksessa.

Ruokapuolella oli torstain tapaan yksinkertainen iltaruoka. Miehelle silliä ja suolakurkkua  sekä grillimakkara, minulle yksi paistettu makkara (ja kaksi palaa tuota mainiota kakkua). Makkara-annoksesta puolet jäi tulevaan päivään, ellei mies ole jo ottanut niitä yöpalakseen.

Kun isäntä tulee illalla umpiväsyneenä soittotunniltaan, niin kuulemma on kiva istua takkahuoneen nojatuolissa ja nakertaa vain pientä suolapalaa. Jos joku kauhistelee sitä, ettei ateriaan kuulu esimerkiksi vihanneksia, niin voin kertoa nauttivani tarvittavat puolisen kiloa jo aamiaislounaallani: tomaattia, avokadoa, valkosipulinkynsiä yms. Tänään tosin korvasin tomaatit persimonilla. Ja tietysti aamupalaan kuuluu huiskaus siemenenlajitelmapurkista.

Huominen ja ylihuominenkin ruoka on jo suunniteltu. Mies paistoi eilen suuren kinkkumunakkaan ja siitä säästimme puolet huomiseksi. Keitän ehkä herneitä tai papuja lisäksi. Lauantaina sitten herkutellaan. Mies toi jo karitsan potkia ja huomenna hankkii hapankaalia ja jotain vahvan makuista jouluolutta. Niistä haudutetaan oikein pitkään uuniruoka, joka ei muuta kaipaa. Ja kun kerran haudutetaan, niin sitä ruokaa varmaan syödään vielä toisenakin päivänä, sillä lihaisia potkia on neljä kappaletta,

Alkuruoaksi teen jo huomenna valmiiksi piimäjuuston, kun on piimää jäänyt roikkumaan jääkaappiin. Toivottavasti se ei ole homeessa, hapantunutta saa ollakin, jolloin juusto onnistuu paremmin. Ja ehdottomasti punaisesta maidosta, ei mistään eilasta, jota kyllä muuten juon rasvattomana. Jotain se mies ehdotteli alkuruoaksikin, taitaa leikkauttaa minulla pari päivää sitten tuomastaan kylmäsavulohesta muutamat viipaleet.

Potkapadastakin piti olla viime vuotinen kuva, vaan eipä löytynyt. Pitää muistaa kuvata lauantaina, samoin kakusta näytepala. Kotijuuston kuva on tylsä, mutta olkoon. Muistan hyvin tämän version, joka onnistui erityisen hyvin. Nämä ovat sellaisia vähän arvaamattomia. Samalla reseptillä tulee joskus iso juusto ja toisella kerralla pieni litteä kittana. Ei siinä auta puolen vuosisadan kokemuskaan.

En viitsinyt sanoa, että saapi nähdä, pystyykö rouva syömään alku- ja pääruokaa, sillä mahaa on ruvennut koskemaan usein, aika säännöllisestikin syömisen jälkeen. Särkylääke on tepsinyt ja oli mitä oli, en jouluamme aio sillä pilata enkä varsinkaan jouluglögiämme. Ellei nyt sitten tule pakkolähtöä tutkimuksiin, mutta se on sen ajan murhe, Jos siellä jotain on, niin tuskinpa se murehtimisella ainakaan parantuu. Ja jos se on tosivakavaa, niin vielä vähemmän kannattaa murehtia. Se haima aina välillä askarruttaa mieltäni, mutta sehän on seurannassa.

Matkailu avarsi

Matkaiu avarsi, vaikkei se suuntaudu lähipitäjää kauemmas. En ollut ikinä kuullutkaan sellaisesta Nurmijärven kylästä kuin Karhunkorpi, jonka läpi pieni maalaistie kiemurteli. Takaisin tulimme eri kautta. Kuvittelin ehkä näkeväni edes vilauksen talomme entisen omistajaperheen vanhasta kotipaikasta, mutta tien varren oli varustettu tehdaskiinteistöillä ja uudemmilla omakotitaloilla ja rivitaloilla.

Itse silmänpohjakuvaus sujui hetkessä. Tipat silmiin, pieni odotus ja kuvattavasti. Se operaatio kesti noin minuutin. Kun astelin takaisin aulaan, niin ystäväni, koulukaverini oli juuri astunut ovesta sisälle. Tunsimme toisemme, sillä eihän edellisestä tapaamisesta ole kuin 15 vuotta. Paljon on vettä virrannut Palojoessa sen jälkeen. Hän on jäänyt leskeksi, muuttanut toiseen kylään erinäisten ikävienkin vaiheiden jälkeen, mutta elää nyt ilmeisen tyytyväistä elämää. No, minun kuulumiset te tiedättekin: töiden loppuminen ja uusien alkaminen, niiden loppuminen ja lopulta onnellisesti eläkkeelle. Uuden kumppanin löytyminen, avioliiitto, sairastuminen. Monet vaivoistani ovat takuuvarmasti perua ankarasta työstressistä. Paljo työ ei sitä vaiheuta, vaan se ettei saa työhönsä tukea. Loppujen lopuksi vain haukut palkaksi ja nekin tuplaten. Mutta nyt kaikki on hyvin. Vain silmät viiraavat edelleen. Nyt lukulasitkaan eivät oikein riitä. Ehkä kuvaus tuo lisätietoa.

Lupasin näyttää joulukorttini. Naapurin lasten ihastelema pihatonttu se siinä seisoo lumihangessa. Postimerkissä on sama kuva, mutta taitaapa merkit jäädä käyttämättä. Hölmöyttäni merkkasin vielä vuodenkin kutsuun, kun ajattelin, että myöhemmin ei tarvitse arvuutella, milloin kortti on lähetetty. Osa menee tietysti nyrkkipostissa, mutta vaikka lakko loppuisikin, niin kukapa sen tietää, millaiset postiröykiöt ovat odottamassa lajittelua. Aamulla kyllä oli eilisen päiväpostia laatikossa. Iltapäivällä en muistanut käydä katsomassa.

Kortin teksti on sisäpuolella, mutta tämä on vähän hassusti taitettu. Olen itse tyytyväinen korttiin, mutta mies ei tuntunut kovin ihastuneelta. Sen takia en sitä etukäteen esitellytkään hänelle.

Adventtia odotellessa mennään.

Loppu hyvin, kaikki hyvin?

Koko viikko on mennyt kaikenlaisessa tohinassa, joten sopivaa rakosta käydä tervehtimässä vaaria ei millään löytynyt. Ei ennen kuin tänään, vaikkemme yleensä lauantaisin käykään siellä kahvittelemassa. Ja kun vaarin kuulo on olematon, en pidä tapanani soittaakaan. Siellä kotonahan hän kuitenkin on. Vaan ei tänään. Kaivoin avaimen esille ja avasin ulko-oven. Ihmettelin jo sitäkin, kun tavallisesti kiinni oleva välikön ovi oli auki. Vielä enemmän ihmettelin, kun sekä rollaattori että pyörätuoli oli parkkeerattu sievästi rinnakkain keittiöön. Kierros ympäri: vaaria ei näy missään. Olin likimain kauhuissani: mitä on tapahtunut?

Yritin soittaa ensin veljelleni, mutta hän oli kyntämässä, eikä kuullut puhelinta. Soitin kälylle, eikä hänellä ollut hajuakaan mistään menemisistä. Yleensä vaari sitä paitsi ilmoittaakin, jos lähtee johonkin, lääkäriin tai veteraanitilaisuuteen tai jonnekin. Olimme sydän syrjällämme, sillä ainoa asia, jonka keksimme, oli että kodinhoitaja oli joutunut kiireesti toimittamaan vaarin terveyskeskukseen. Sovimme, että lähdemme kotiin, kun emme muutakaan voi ja käly soittaa heti, kun kuulee jotain.

Olimme jo ulko-ovella menossa, kun taksi kurvasi pihaan. Vaari oli käynyt kaupassa, mikä ei ollenkaan ole tietojeni mukaan hänen lauantaiohjelmaansa, vaan yleensä hän käy alkuviikosta kauppareissulla luottotaksinsa kanssa. Nyt ehkä Kaunialasta paluu oli sekoittanut aikataulun ja siivoojatkin olivat eilen käyneet. Mutta arvaatte, että huokaisimme syvään ja päiväkahvitkin maistuivat tämän jälkeen tosi hyvältä. Aika rankan kauppareissun jälkeen - ei edes rollaattori ollut mukana - vaari oli ihmeen reipas vielä kahvipöydässä, mutta kömpi varmaan heti sen jälkeen päiväunille.

Hän oli käynyt alkuviikolla yksityisellä korvalääkärillä, joka oli todennut sen, että kuuloa ei paljon ole ja että kuulolaite on mallia kivi ja kirves. Näin olin itsekin arvellut.Varmaan kunta kustantaa ikivanhaa halpismallistoa vanhuksilleen. Nyt asiat lähtevät etenemään, mutta siihen, että uusi kuulolaite on korvassa, menee vielä jokunen tovi. Paperit on tilattu aluesairaalasta ja ne tulevat kokemusteni mukaan ihan omaa tahtiaan. Mutta hyvä, että asia on hoidossa eikä faari tuntunut murehtivan kustannuksiakaan, niin kuin ei pidäkään.

Kuten näkyy, vaihdoin blogin hederin. Meillä ei vielä viritellä jouluvaloja, mutta tonttu on jo lasten iloksi porraspielessä. Sen sijaan kaupunki on sytyttänyt tänäkin vuonna nämä ihanat valopuut ja vielä lisännytkin niitä kaupunkilaisten iloksi. Jälleen kerran sanon, että tässä ei mene verorahat hukkaan. Leipää ja sirkushuvia tarvitaan. Kuva on useamman vuoden takaa, mutta puu on sama, valot samat.

Torin joulukuustakin pystytettiin tänään, mutta valot sytytetään vasta jouluavajaisissa. Olisikohan adventtilauantaina? En ole seurannut ja mistäs paljon nyt seuraatkaan, kun ei posti kulje. Nettilehdet sentään vilkaisen, mutta pikkupalikat tahtovat jäädä lukematta.

Meidän jouluvaloja pitäisi ensi viikolla jo ruveta vähitellen testailemaan ja tarvittaessa vaihtaa lamppuja ja sen sellaista. Pihakivelle ajattelin virittää valoverkon vähintään valmiiksi, etenkin jos tässä rupeamme saamaan lunta niskaamme. Aamulla olin näkevinäni lumimöykyn pihassa ja ainakin naapurien katot olivat valkoiset. Lunta tai kuuraa?  Pari kukkapyttyä pitäisi kipata nurin portailta niiden viereen, ei edes sen kauemmas, mutta jotenkin en ole uskaltanut ryhtyä siihen. Nämä neuropaattiset tassut, sekä etu- että takatassut, pitävät vähän varovaisena. Jumppaliikkeistä ja kutomisesta huolimatta tuntuu kuin vaiva lisääntyisi ja laajenisi. Toivottavasti B-vitamiinivalmiste rupeaa pian auttamaan. Lääkäri tosin totesi, että se auttaa tai on auttamatta, mutta kannattaa kokeilla.

Yksi ilon aihe vielä. Maanantaina menen silmänpohjakuvaukseen Nurmijärvelle. Se ei ole se varsinainen ilo, hyvä juttu kuitenkin, mutta tapaan vanhan koulukaverini, jonka olen tavannut lakkiaisten jälkeen vain pari kertaa, viimeksi luokkakokouksessa joskus varmaan parikymmentä vuotta sitten. Koulussa olimme hyviä kavereita, mutta sitten se ystävyys vain hiipui, tuli perheet ja muut kuviot. Luulisi, että puhumista ainakin riittäisi.

Nyt ei muuta kuin hyvää pyhää ja iloa alkavaan viikkoon. .

Mukava päivä takana

Olin tänään kahden marttayhdistyksen yhteisessä tilaisuudessa Lottaopistolla ja peräti lottien muonituskurssilla. No, ehkä entiseen aikaan muonituskurssit kestivät vähän kauemmin kuin tunnin, mutta mainio tapaus tämä oli. Luullakseni me kaikki olimme tyytyväisiä. "Kurssin" aluksi opettelimme sitomaan lottahuivin päähämme. Sitten opimme laskemaan pataljoomakeiton tarvikemäärät 180 hengelle ja kuulimme mm. sen, mitä ajokoira teki. Sitten kävimme kanttiinissa ihanalla lihasopalla ja kahvilla ja lopuksi oli mahdollisuus tutustua museon näyttelyihin.

Tilaisuus oli keskellä päivää ja se tietysti verotti osallistujia. mutta mukava oli tavata jokunen tuttu ja saada uusiakin. Kaikkein mukavinta oli nähdä ihan livenä netti- ja sähköpostiystävä ensimmäistä kertaa.

Vähän minua väsytti iltapäivällä, mutta ei suinkaan niin paljon, että olisin saanut päiväunista kiinni.
Ostin vähän asiaan liittyvää lukemista ja siinä loppupäivä ja ilta menikin mukavasti.

Kone käy vielä

Vaikka kello on  jo vaikka mitä, en malta lähnteä edes yrittämään nukkumista. Luin nimittäin äsken parisen tuntia tekstiä ja kone käy viel' liika kiivaasti. En omaa tekstiä, tai oli siinä sitäkin, vaan kyläkirjaan tulevaa. Teksti ehkä tuli jo aikaisemmin, mutten malttanut lähteä ajoissa yäkertaan. Söimmekin illallisen vasta kahdeksalta, kuten tapa on talossa.

Iltaruokana oli todellista tähtiruokaa: kolmantena päivänä peräkkäin herkullista ossobucoa porosta. Meillä ei juuri pakasteta ruoanjämiä, vaan syödään pois. Varsinkaan tällaista namia ei sovi haudata pakastimen uumeniin. Tosin saimme kesällä, tai koska se nyt olikaan, pienen pakastekaapin alakertaan. Jäätelölle ynnä muulle pienelle, jottei tarvitse kiivetä yläkertaan hakemaan. Nytkin otin jälkiruoaksi annoksen kinuski-Ainoa. Olisi tehnyt mieli lisääkin, mutta tuli sitten diabetes mieleen. Ja painonpudotus miiunus 12 kiloa kesästä lähtien.

Siitä siirrynkin kätevän aasinsillan kautta pauhaamaan toiseen asiaan. Olin viime viikolla labrassa ja diabeteshoitajan piti tänään soittaa tulokset. Partioin kotona ihan koko päivän, vaan eipä tullut puhelua. Ei muuten harmittaisikaan niin paljon, mutta tämä oli ainoa päivä viikolla, jolloin olisimme voineet piipahtaa vaaria tervehtimässä. Edes kännykkään ei ole kiva puhua tuollaisia yksityisasioita reissussa eikä varsinkaan autossa. Samalla olisi hyvin voitu käydä hakemassa muutamat postilähetykset. Onneksi ne ovat tulleet automaattiin ja toinen R-kiskalle, joten alkava lakkokaan ei estä noutoa. Olihan sillä hoitajalla varmaan ihan hyvä syy olla soittamatta, mutta edes tekstarin lähettäminen sattuneesta esteestä ei olisi vienyt montaa minuuttia.

Nyt niitä paketteja tuleekin, jos posti suo, varmaan useampi peräkkäin; harvoin kuitenkaan ilmoitusta saman päivän päälle. Joku ihme siinäkin on, että ilmoitus tulee useimmiten juuri silloin, kun mies on tullut kauppa-, apteekki- ja postireissulta, riisunut kylähousut ja kengät ja asettunut hengähtämään. Valmistaudun jouluun eli olen tilannut vähän lahjoja ja itsellemme uusia lakanoita. Minun piti ostaa itse asiassa alilakanoita, mutta vasta kassalla oli ilmoitus, että juuri ne olivat lopussa. En viitsinyt peruuttaa pussilakanoita, vaikkei niiden hankinta olisi ollut ihan niin kiireinen asia. Tyynyliinojakin olisin tilannut, mutta kas, eivät mokomat kumpikaan nettikauppa myynyt niitä muuten kuin lakanan kanssa. Katsotaan nyt, tuleeko pussilakanat kotiin vai menevätkö pukinkonttiin.

Lääkäri- ja postipäivä

Meillä molemmilla oli lääkäripäivä ja molemmilla reissu onnistui hyvin. Mies sai uutta päänsärkylääkettä, mutta lääkäri arveli, että kipu johtuu jostain ei-henkeä-vievästä, esimerkiksi huonosta selästä tai monien lääkkeiden vaikutuksesta. Seuraamme tilannetta.

Minulla vaiva oikeastaan oli jo mennyt ohi, tai ainakin melkein omahoidolla viikonlopun aikana ohi, mutta oli sentään vähän kysyttävää ja tutkittavaakin. Siirryin nyt saman tohtorin potilaaksi, jota mieskin on jo muutaman vuoden ajan kehunut eli päivitin viimeisen vuoden kuulumiset ja vein hänelle lääkelistan ja diagnoosit. Tämä yksityisen terveysaseman lääkäri oli hyvin perillä sýövästäni, mutta kun on näitä muita kremppoja, niin ei koskaan tiedä, milloin apua tarvitaan. Isommat asiat tietysti hoidetaan isommissa laitoksissa, mutta jos joskus tarvitsee äkkiä apua eikä terveyskeskuksen jono kiinnosta, on hyvä tietää, kenen luo pääsee vähintään muutaman päivän sisällä. Ei ilmaista, ei varsinkaan kun maksoin samalla kortilla kummankin laskun, mutta tuskin näitä käyntejä montaa kertaa vuodessa tulee. Labratkin hoituvat syöpäsairaalan lähetteellä. Keskiviikkona kuulen viimeiset labrakuulumiset.

Lääkärin vastaanottohuoneessa ollessani ja lääkärin juuri tutkiessa soi puhelimeni. Se soi ja soi ja soi varmaan monta minuuttia. En voinut siinä tilanteessa liikahtaakaan, saati vastata. Numero oli outo tai en ole ainakaan tallentanut sitä kännykkääni ja nyt vaivaa, kun en tiedä kuka soitti. Eipä soittanut uudestaan ainakaan tänään, mutta jos on asiaa, niin kaipa kuulen sen myöhemmin. Tarkistin kuitenkin heti, ettei se ainakaan isä ollut eikä tytärkään.

Mies toi postista painavan kirjalaatikon tai oikeastaan kaksikin kirjapakettia ja joulukortit kolmantena. Voisi sanoa, että kannettuaan niitä selkä vääränä ei ollut erityisen iloinen. Divarin laatikossa oli taas kerran juuri niitä kirjoja, joista arvelen olevan hyötyä kirjoitushommissa. Jos ei muuta niin tuomaan ajankuvaa ja perspektiiviä.

Yleensä noissa kirjaostoksissa aina joku on helmi, joku huti. Nyt ei oikeastaan ole kuin yksi melkein huti. Hain historiatietoa yhdestä koulusta, mutta siinä olikin lähinnä muutaman vuosikymmenen takaista eli minun tarkoituksiini aivan liian tuoretta tietoa. Mutta ei se mitään, se oli kuitenkin äitini käymä koulu.

Yksi uusi, tosi haastava kirja oli kässäkirja, joka opettaa kutomaan villapaidat kaulasta alaspäin. Ehkä opin, ehkä en. Joskus kuitenkin täytyy yrittää muutakin kuin näitä tumppuja ja sukkia. Onneksi kirjassa neuvottiin ensin neulomaan nuken kokoa oleva mallipaita.