Innostuin leipomaan

On erityisen huomionarvoista, jos meikäläinen leipoo. Taitoa ja osaamista kyllä pitäisi vanhastaan olla, mutta viimeisen vuoden aikana ei ole ollut inspiraatiota, ei pienintäkään. Nyt nukuin päiväunet ja sen jälkeen ei muuta kuin kakkua vääntämään. Olin jo pari päivää sitten tilannut tarvikkeet mieheltä, meidän kauppalopoltamme ja niinpä  kotona oli tummaa suklaata, viikunoita ja saksanpähkinöitä, joita kakkuun tarvittiin. Ohje on Kotivinkin toissa numerosta ja ulkomuistista se meni näin:

200 (= 1 pss) viikunoita (kuiv.)
100 g tummaa suklaata
1 dl saksanpähkinöitä

Nämä pilkotaan sormenpään kokoisiksi paloiksi, siis ei ihan silpuksi. Viikunoista tietysti leikataan ensin kanta pois.

Mukaan sekoitetaan
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta (oli loppu, käytin soodaa, jota oli maustelaatikossa peräti neljässä purkissa plus yksi iso siivoustarkoituksiin hankittu)

Vispataan vaaleaksi vaahdoksi
3 kananmunaa
2 dl sokeria

Sekoitetaan munavaahto ja muut ainekset keskenään ja lisätään vielä
1 prk maitorahkaa hyvin sekoittaen.

Paistetaan 175 asteessa n. 50 min. Itse käytin suorareunaista 1,5 litran leipävuokaa, jolloin kakusta saa nättiä viipaleita.

Paistoaika piti paikkansa ja kakku onnistui erinomaisesti. Makuakin voin kehua oikein hyväksi. Kun höystepalat olivat aika suuria, löytyy kakusta kivasti rakennetta ja mukavasti sulaneita suklaakohtia. Nam-nam.

Tästä tuli ensin meidän pikkujoulukakkumme ja sitten myös joulukakku. Onneksi en viikonvaihteeseen mennessä ehdi syödä tätä kokonaan... Noin muuten tämä kuulostaa hyvin säilyvältä kakulta, Jossain vaiheessa taidan kokeilla viikunoiden tilalla vaikka aprikooseja tai ehkä luumujakin. Sikälikin tämä on kiva resepti, ettei siihen lisätä yhtään ylimääräistä rasvaa eikä sokeria. Tietysti noista höysteistä tulee makua ja makeutta aika paljon, mutta monessa reseptissä rasva-sokerimäärä on siitä huolimatta hulvaton. Suosittelen tätä!

Muuten päivä kului pikkuista joululahjaa näperrellen ja kun se tuli valmiiksi, niin rupesin illalla kutomaan keltaista sukkaa. Ei ihan toteutunut periaate "sukka päivässä", mutta kiilakavennusten yli ehdin joka tapauksessa.

Ruokapuolella oli torstain tapaan yksinkertainen iltaruoka. Miehelle silliä ja suolakurkkua  sekä grillimakkara, minulle yksi paistettu makkara (ja kaksi palaa tuota mainiota kakkua). Makkara-annoksesta puolet jäi tulevaan päivään, ellei mies ole jo ottanut niitä yöpalakseen.

Kun isäntä tulee illalla umpiväsyneenä soittotunniltaan, niin kuulemma on kiva istua takkahuoneen nojatuolissa ja nakertaa vain pientä suolapalaa. Jos joku kauhistelee sitä, ettei ateriaan kuulu esimerkiksi vihanneksia, niin voin kertoa nauttivani tarvittavat puolisen kiloa jo aamiaislounaallani: tomaattia, avokadoa, valkosipulinkynsiä yms. Tänään tosin korvasin tomaatit persimonilla. Ja tietysti aamupalaan kuuluu huiskaus siemenenlajitelmapurkista.

Huominen ja ylihuominenkin ruoka on jo suunniteltu. Mies paistoi eilen suuren kinkkumunakkaan ja siitä säästimme puolet huomiseksi. Keitän ehkä herneitä tai papuja lisäksi. Lauantaina sitten herkutellaan. Mies toi jo karitsan potkia ja huomenna hankkii hapankaalia ja jotain vahvan makuista jouluolutta. Niistä haudutetaan oikein pitkään uuniruoka, joka ei muuta kaipaa. Ja kun kerran haudutetaan, niin sitä ruokaa varmaan syödään vielä toisenakin päivänä, sillä lihaisia potkia on neljä kappaletta,

Alkuruoaksi teen jo huomenna valmiiksi piimäjuuston, kun on piimää jäänyt roikkumaan jääkaappiin. Toivottavasti se ei ole homeessa, hapantunutta saa ollakin, jolloin juusto onnistuu paremmin. Ja ehdottomasti punaisesta maidosta, ei mistään eilasta, jota kyllä muuten juon rasvattomana. Jotain se mies ehdotteli alkuruoaksikin, taitaa leikkauttaa minulla pari päivää sitten tuomastaan kylmäsavulohesta muutamat viipaleet.

Potkapadastakin piti olla viime vuotinen kuva, vaan eipä löytynyt. Pitää muistaa kuvata lauantaina, samoin kakusta näytepala. Kotijuuston kuva on tylsä, mutta olkoon. Muistan hyvin tämän version, joka onnistui erityisen hyvin. Nämä ovat sellaisia vähän arvaamattomia. Samalla reseptillä tulee joskus iso juusto ja toisella kerralla pieni litteä kittana. Ei siinä auta puolen vuosisadan kokemuskaan.

En viitsinyt sanoa, että saapi nähdä, pystyykö rouva syömään alku- ja pääruokaa, sillä mahaa on ruvennut koskemaan usein, aika säännöllisestikin syömisen jälkeen. Särkylääke on tepsinyt ja oli mitä oli, en jouluamme aio sillä pilata enkä varsinkaan jouluglögiämme. Ellei nyt sitten tule pakkolähtöä tutkimuksiin, mutta se on sen ajan murhe, Jos siellä jotain on, niin tuskinpa se murehtimisella ainakaan parantuu. Ja jos se on tosivakavaa, niin vielä vähemmän kannattaa murehtia. Se haima aina välillä askarruttaa mieltäni, mutta sehän on seurannassa.