Itse silmänpohjakuvaus sujui hetkessä. Tipat silmiin, pieni odotus ja kuvattavasti. Se operaatio kesti noin minuutin. Kun astelin takaisin aulaan, niin ystäväni, koulukaverini oli juuri astunut ovesta sisälle. Tunsimme toisemme, sillä eihän edellisestä tapaamisesta ole kuin 15 vuotta. Paljon on vettä virrannut Palojoessa sen jälkeen. Hän on jäänyt leskeksi, muuttanut toiseen kylään erinäisten ikävienkin vaiheiden jälkeen, mutta elää nyt ilmeisen tyytyväistä elämää. No, minun kuulumiset te tiedättekin: töiden loppuminen ja uusien alkaminen, niiden loppuminen ja lopulta onnellisesti eläkkeelle. Uuden kumppanin löytyminen, avioliiitto, sairastuminen. Monet vaivoistani ovat takuuvarmasti perua ankarasta työstressistä. Paljo työ ei sitä vaiheuta, vaan se ettei saa työhönsä tukea. Loppujen lopuksi vain haukut palkaksi ja nekin tuplaten. Mutta nyt kaikki on hyvin. Vain silmät viiraavat edelleen. Nyt lukulasitkaan eivät oikein riitä. Ehkä kuvaus tuo lisätietoa.
Lupasin näyttää joulukorttini. Naapurin lasten ihastelema pihatonttu se siinä seisoo lumihangessa. Postimerkissä on sama kuva, mutta taitaapa merkit jäädä käyttämättä. Hölmöyttäni merkkasin vielä vuodenkin kutsuun, kun ajattelin, että myöhemmin ei tarvitse arvuutella, milloin kortti on lähetetty. Osa menee tietysti nyrkkipostissa, mutta vaikka lakko loppuisikin, niin kukapa sen tietää, millaiset postiröykiöt ovat odottamassa lajittelua. Aamulla kyllä oli eilisen päiväpostia laatikossa. Iltapäivällä en muistanut käydä katsomassa.
Kortin teksti on sisäpuolella, mutta tämä on vähän hassusti taitettu. Olen itse tyytyväinen korttiin, mutta mies ei tuntunut kovin ihastuneelta. Sen takia en sitä etukäteen esitellytkään hänelle.
Adventtia odotellessa mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!