Kiitos taas kerran mukana kulkemisesta. Te ootte ihania! En lähde kommentoimaan edellisen postauksen kommentteja yksitellen, mutta kiitän ymmärryksestä ja lämmöstänne, rakkaat blogikaverit. Lähetän teille myös lämpimät halit ja voimia omiin asioihinne.

Endless summer jaksaa aina vaan kukkia pihassa, kun se vihdoin tänä kesänä sai tarpeeksi ravintoa ja ylipäätään rupesi kukkimaan. Yritin saada kaikki kolme kasvia samaan kuvaan kaikkine värisävyineen. Ihmeellisen vahvaa sinistä on tullut kuvaan mukaan. Nuo punertavat kukat ovat varmaan vain niin vanhoja, että jo haalistuvat. Toinen uuttera kukkija, joka ei näy kuvassa, on tämän puskan takana oleva äitienpäiväruusu. Se lykkää vielä uutta nuppua.

Isä soitti jo aamupäivällä ja kertoi, että nyt äidin asia on nytkähtänyt eteenpäin. Hän on ainakin jo jonossa. Pitkässä jonossa, jonka pituutta ei kukaan tietysti uskalla arvioida. Se tuli jo eilen selväksi, että äidin "pisteet" riittävät jonoon pääsemiseksi eikä häntä enää laiteta kotiin. Isä, joka on urhoollinen sotaveteraani ja -invalidi, ei helpolla valita, mutta nyt hän sanoi suoraan, ettei enää jaksa hoitaa vaimoa kotona. Ja näkiväthän he, ettei rollaattoria lykkäävä äijä enää nosta vaimoa ylös sängystä. 

Tämä hetki ei vielä ole oikea ruveta painostamaan isää mieltään muuttamaan yksityisen hoitolaitoksen suuntaan, jonne kaiketi pääsisi nopeammin. Meidän mukana olleiden mielipide tuli joka tapauksessa jo eilen selväksi. Katsotaan nyt mitä ja milloin seuraava liikku tapahtuu ja kuten jo eilen kuulimme, ei "sikaa osteta säkissä", vaan paikan voi käydä etukäteen katsastamassa. Jos lyhyt käynti nyt sitten oikeasti mitään kertoo todellisuudesta. Niukkuus ja ankara kilpailutus hallitsevat varmasti joka puolella toimintoja, mutta ihmismäistä kohtelua ja asiallista hoitoa soisi jokaisen vanhuksen saavan vielä viimeisinä aikoinaan.
 
On tämä ihmisen elämä jännä juttu, kuin raiteellaan kulkeva juna. Kun yksi asia nytkähtää eteenpäin, niin seuraava tulee tilalle tai ehkä oikeammin niin, että huolet tulevat yksitellen. Taakka on vain sen kokoinen, että sen kanssa pärjää. Mies sanoi, että olin jo pari päivää aika hermostunut äidin asiasta, vaikken ehkä itse sitä tajunnutkaan. Tämä uusi juttu koskee omaa terveyttäni. Tilasin jo lääkärin ensi viikolle ja sitten asiat varmaan lähtevät rullaamaan. Luullakseni edessä on sairaalareissu, tutkimuksiin ainakin.

Kummahan se olisi, ellei sairaalamatkoja tämän ikäisille ihmisille tulisi. Mieskin on rampannut jo muutaman vuoden ajan aluesairaalassa parillakin klinikalla. Vaivani liikkuu asteikolla "ei hättää mittää --- vakavaa ja nyt on tosi kyseessä" eli ei kannata ruveta murehtimaan etukäteen. Mulla on hyvä taipumus dramatisoida vaivojani, mutta nyt on niin selviä oireita, ettei edes rakas mieheni puhunut "oireettomasta malariasta", jolla hän joskus vinoilee vaivoistani. Ei tässä sentään pillit vinkuen sairaalaan olla menossa. Toivottavasti. Juu. Niin.