tiistai 13. syyskuuta 2011

Väsy ja sadepäivä

Myrskyä ennustetaan vasta huomiselle, mutta saimme esimakua jo tänäänkin. Sähkötkin olivat poissa melkein tunnin ja se on meidän kulmilla tosi pitkä sähkökatkos, syy tuntematon. Iltapäivän mittaan satoi moneen kertaan ja ihmettelimme taivaalta roikkuvia paksuja, tummanpuhuvia pilviä. Ajelimme edestakaisin pitkin pitäjiä, jolloin olisi ollut aikaa ottaa hyviä pilvikuvia, jos olisi kamera ollut framilla.

Sadetta tässä on saatu monena päivänä. Minullakin oli toiveikkaasti pyykit narulla pari päivää ottamassa lisähuuhteluita, mutta lopulta ne oli pakko hakea sisään kuivumaan. Tässä varmaan olikin tämän kesäkauden ulkokuivatukset kuivatettu.


Kävimme isän kanssa äitiä tervehtimässä ja tulihan siinä kilometrejäkin, mutta se oli ennen kaikkea henkisesti väsyttävä matka. Ensin isää hakemaan ja sitten yhdessä terveyskeskukseen, pieni maakunta-ajelu ja isä takaisin kotiin. Tulomatkalla olimme jo niin uuvuksissa, että menimme vain pika-pikaa kauppaan ostamaan leipää ja valmiit keittoannokset illaksi ja sitten kotiin. Mies meni ensin pötkölleen ja minä sen jälkeen samaan sohvaan, valmiiksi lämmitettyjen peittojen alle. Sohva on sopivan levyinen, että siinä voi hyvin ottaa yhden hengen nokoset ja suurin etu on siinä, ettei tarvitse kavuta yläkertaan oikeaan sänkyyn päikkäreille.

Me emme tämän viheliäisen taudin takia ole aikaisemmin uskaltaneet lähestyäkään terveyskeskusta, mutta nyt ajattelimme taudin olevan jo siinä vaiheessa, ettei se enää tartu. Käynnit ovat isälle raskaita, mutta kuten hän sanoi, niin silti mieli tekee käydä. Yksinäisyys vaivaa häntä tietysti kotona. Vaikkei äidistä paljon juttuseuraa ole ollut, niin olipa toinen, hengittävä ihminen paikalla. Nyt isä vielä oli satuttanut kätensä eilisellä käynnillä: hän ei päässyt rollaattoreineen tarpeeksi nopeasti terveyskeskuksen automaattiovesta, joka tuli päälle ja ovenkahva nirhaisi palan kämmenselästä. Kotipalvelu oli käynyt aamulla vaihtamassa siteen, mutta verta oli tullut vielä uudenkin siteen läpi. Sormetkin olivat menneet ihan sinisiksi.

Äiti katsoi minua kuin tunteakseen, mutta en loppujen lopuksi ole varma, tunsiko. Kättä hän kuitenkin antoi silittää. Isän hän kyllä tunsi ja he kuuluivat juttelevankin, kun me odottelimme käytävässä. Kun kerroin terveisiä äidin serkulta, niin hänet äiti muistikin, mutta näinhän se on, että vanhat asiat ovat tuoreina mielessä ja tämmöiset vasta 63-vuotiaat tyttäret eivät muistu mieleen. Se vain on hyväksyttävä. Mieheni on jo pitkään ollut "Se tuvan penkin päässä istuva mies".  Sama mies lähti äsken soittoharkkoihin. Eiliset harjoitukset jäivät häneltä kokonaan väliin ja sunnuntaisetkin puoliksi tämän yhteisen flunssatautimme takia.

5 kommenttia:

  1. Ymmärrän hyvin isäsääsi, että haluaa katsomaan äisiäsi, vaikka reissu aina raskas hänelle onkin.♥

    VastaaPoista
  2. Voi lohduksi voin kertoa sinulle. Joskus 80-luvulla menin äitini kanssa vanhainkotiin katsomaan mummuani. Sisälle mennessä mummu istui häkkisängyssä ja iloisesti tervehti ja kysyi mistähän kaukaa vieraat ovat tupaan tulleet? Äitini sanoi , olen sinun tytär Helsingistä. Siihen mummu tokasi, ettei mulla noin vanhoja lapsia ole. Osoitti minua ,että tuohan minun tytär on. Siihen loppui selkeä puhe sillä kertaa. Sellaista dementtia herra alsheimerinä on. Samaan sairastui äitini ja nyt myös hänen veljensä. Mikähän on minun kohtalo sanoisin hiukkasen pelottaa.

    VastaaPoista
  3. Sama tie taitaa meillä kuule Sirkkis olla. Mummi ja äiti nyt viisaavat tietä, minulle ainakin. Mutta tuossa voi olla perää, että äidillä ei ole enää muistikuvaa näin vanhasta tyttärestä.

    VastaaPoista
  4. Se on totuus, että äidit muistaa vain pienet lapsensa ja vähän nuorisoaikoja kodin piirissä.

    VastaaPoista
  5. Olen sitä mieltä, että käden silitys toi Sinut äitisi mieleen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!