Kehuin liian aikaisin

Ei taaskaan mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Silmälääkäri siirtyi melkein viikolla opastuksella, että jos silmät menevät huonoimmiksi, niin pitää mennä lääkäriin. Mistä minä sen silmälääkäriajan nyt sitten tampaisisin, kun kerta silmälääkärille olen menossa? Tietysti pahimmassa tapauksessa silmäklinikan päivystykeen, mutta toivottavasti siihen ei tarvitse mennä. Ja sitä paitsi, mistä tiedän, miköä on vähän vakava, mikä tosi vakava ja mikä näköä pahoin rassaava oire?

Tässä voi käydä niin, että olemme samana päivänä ns. matkoilla. Mies toipumassa operaatiostaan ja ehkä parhaassa tapauksessa reissaamassa kotiin ja minä tulossa tai menossa Helsingin suuntaan. Käsittääkseni miehellä pitää olla vahti kotona, mutta mietitään sitä asiaa sitten, jos oma reissuni jostain syystä venyy ja pitkittyy. Eikähän sekään ole tiedossa, kauanko miekkonen sairaalassa viipyy. Päivän, pari ilmeisesti.

Tässä on kuva meidän pääsiäispöydästämme sen muistoksi, että pistelin hetki sitten hyvällä ruokahalulla poskeeni viimeiset puolitoista lampaan paahtopaistia ja annoksen valkosipulikermaperunoita. Mies olisi syönyt lihan melkein raakana, minulle se oli juuri sopivaa ja tosi hyvää vielä tänäänkin.

Mioes tuli harjoituksistaan, joten paras mennä katsomaan, onko hänellä ruokatoiveita. Palataan asiaan.