Taas sitä ollaan vuotta vanhempia. Vuosi vanha vaipui hautaan, onneksi minä en. Olo on ollut silmäongelmia lukuunottamatta ihmeen hyvä. Johan siinä on tarpeeksi, kun mies sairastaa eikä meinaa millään toipua vaivoistaan. Olo on kuulemma nyt huonompi kuin ennen toimenpidettä.
Synttärini olivat lauantaina, siis eilen tai tarkemmin sanottuna toissapäivänä. Mies tuli kaupasta kakun ja tämän ihastuttavan ruusukimpun kanssa. Toinen lahja oli aubergiini eli munakoiso. Se oli K-kaupan valikoimissa, komea kasvi, vaan ei hyvässä hoidossa ollenkaan. Runsaalla kastelulla kasvi kuitenkin alkoi heti virkistymään. Hyvässä kasvun vauhdissa oleva hedelmäkin kurkistaa lehtien alta. Kaksi pienempää ovat kuitenkin todennäköisesti menetettyjä tapauksia. Kuolleita kukkiakin jouduin nyppimään, mutta ehkä tämä vielä tästä lähtee.
Juhlan kunniaksi joimme kakkukahvit. Tytär pyöräili paikalle sopivasti kahviaikaan, jonka jälkeen teimme pienen pihakierroksen. Se oli valitettavan lyhytkatselmus. Lupasin tyttärelle raparperin varsia, mutta emmepä kumpikaan sitä enää muistaneet myöhemmin, kun emme käyneet lähelläkään kasvihuonetta, jonka kyljessä raparperipuska majailee.
Ehdinpä vielä kaivella vähän kukkapenkkiäkin ja se uurastus jatkuui tänään ja vielä eteenkinpäin. Joka tapauksessa homma etenee silläkin rintamalla, varsinkin kun yöt näemmä rupeavat lämpenemään ja kasvit pääsevät pian ulkoilemaan.
Onneksi olkoon ♥ Ihania ruusuja olet saanut.
VastaaPoistaPaljon onnea ! Komea munakoiso, en tiennytään että se meidänkin maassa voi kasvaa..toivotaan miehellesi parempaa tervehdyttävää aikaa, kun olen itsekkin kipujen kanssa tuttu, josta aiheesta tein viimeisen postauksenikin..Tiedän kuinka tärkeää on läheinen, ja kaikki pienetkin ilon hetket, ruusut kertovat rakkaudesta se on suurinta elämässä.
VastaaPoistaPaljon Onnea!!
VastaaPoistaOnneksi olkoon!
VastaaPoistaOnneksi olkoon sinulle! Itsellänikin oli synttärit tässä kuussa, mutta ne menivät ihan äitienpäivän varjossa, kun ovat niin lähekkäin :)Mulla on tullut tähän sun blogiin sellainen ongelma, että kerran teksti muuttui ihan pieneksi, en tiedä mitä painoin, ja nyt en osaa sitä isontaa takaisin :( Hyvä kun juuri näen tekstin. Muissa blogeissa se ei ole tapahtunut. Kumma juttu!
VastaaPoistaKokeile painaa Ctrl ja + niin sillä teksti suurenee tai ainakin pitäisi suurentua. Itse olen joutunut suurentamaan omaa tekstiä näiden näköongelmien takia.
PoistaLämpimät onnittelut merkkipäiväsi johdosta, Villiviini!
VastaaPoistaEilen vihdoin, taisi maksuni onnistua; kiitos kärsivällisyydestä! ♥♥
Hyvää viikkoa sinulle ja miehellesi! ♥
sydämellisiä onnitteluja sinulle lähettelen ♥
VastaaPoistaOnnitteluhaleja.
VastaaPoistaYhteiset kiitokset teille kaikille onnittelijoille!
VastaaPoistaOnnea! ... tai valitan, niinkuin isäni tapaa aina vanhenevalle sanoa. Toivon kuitenkin paljon valoisia ja iloisia päiviä elämääsi!
VastaaPoistaMyöhäistä syntymäpäivää :)
VastaaPoista