Viikonloppu vastassa ja vatsassa

Päivät ovat jo aamusta alkaen mahdottoman hämäriä ja tuntuu kuin iltakin tulisi paljon nopeammin kuin syyskuussa kuuluu. Minä ainakaan en tahdo saada mitään edes tehdyksi päivän mittaan. Vähän käsitöitä, vähän lukemista, vähän nettipuuhastelua. Yritän kyllä ainakin takaraivossa antaa ajatusten lentää seuraavan kirjan aihioon. Ja olen vähän materiaaliakin kerännyt. Hyvin vähän.
Vaikkei ole pakko juuri mitään tehdäkään, niin silti edessä oleva viikonvaihde tuntuu mukavalta.

Onneksi on pimeyttä vastaan kynttilät ja ystävän antamat pikkuiset lyhdyt! Poltan kynttilää turvallisesti takassa. Jotenkin sitä pelkää, ettei vaan vanhassa talossa tuli pääse irti.

Paistoin huomiseksi meille jääpaistin, joka on nyt ulkoeteisessä mausteliemessä likoamassa. Saapi nähdä, mitä siitä tulee. Mies arveli, että ehtii vielä huomenna käydä kaupassa, jos oikein huonosti käy. Jääpaisti pantiin sata-asteiseen uuniin umpijäisenä ja paistettiin n. 60 asteiseksi. Minä vähän epäilen meidän mittaria. Se tietysti tökättiin vasta melko loppuvaiheessa lihaan, joka muuten oli lampaapaisti. Jännä nähdä, mitä siitä tulee, jos ei muuta, niin minulle ainakin kelpaa leikkeleeksi aamupalalla. Ruokaahan meillä ei heitetä haaskioon, paitsi jos on homeeseen päässyt, kuten nyt leipä muutamaan kertaan. Talossa ei ole alakerrassa pakastinta, ei edes pakastelokeroa ja kesä ei ole tehnyt hyvää pehmeille leiville. - Paistin resepti oli tänään tulleessa Etiketti-lehdessä, jossa tosin paistettiin hirven tai naudan lihaa. 

Sunnuntaina meillä on tarkoitus pitää paastopäivä. Mies sitä ehdotti, sillä maanantaina on tiedossa aikainen herätys. Hänellä on asiaa aluesairaalaan ja minä lupasin lähteä kaveriksi. Samoin huomenaamulla hänen kellonsa soi aikaisin: soittoharjoitukset, joihin hän käy nappaamassa kylän toiselta laidalta saksalaisen lukiolaistytön kyytiinsä. Meiltä lähti jo eilen yksi soitin neidille lainaan. Mies pääsee palauttelemaan saksan taitojaan, kun kuulemma istuvat vierekkäin stemmakavereina. 

Katsoin osan tänään alkanutta helvetin keittiötä ja sitä se totta vie on. Moista kiroilua en muista kuulleeni edes vuosikymmenet sitten muinaisessa ravintolaharjoittelussa, jonka kiroilut saivat maalaistytön pään vallan pyörryksiin. Käsittämätöntä huutoa, melskausta, ruoan heittämistä lattialle tai parhaassa tapauksessa roskapyttyyn, kokkien ajamista ulos keittiöstä. Hyi olkoon! Ei sillä, ohjelman käsikirjoitus ehkä oli näin kirjoitettu ja ohjelmaan valittu nolattavaksi varsin epätasaista porukkaa. Ei kai muuten ammattikeittiössä työskentelevän ihmisen bravuuri ja parhaan osaamisen osoitus voi olla parsakaalikeitto? Ravintolaruoaksi! Niin tai näin, tätä ohjelmaa ei voi suositella kenellekään. Ei siitä ainakaan hyvä mieli jäänyt.