lauantai 18. lokakuuta 2014

Piha- ynnä muut päivät

Tänään - tai siis tarkemmion sanottuna eilen - sain vihdoinkin aikaiseksi pihatien haravoinnin. Tammessa on vielä lehtiä, joten nyt ei tarvinnut olla niin nokonuuka, mutta kaksi kottikärryllistä rahtasin kuitenkin lehtiä kompostiastian viereen lehtilaatikkoon. Pari kasaa jäi vielä kuljettamatta. Vaahteroiden ja hevoskastanjan lehdet saavat jäädä maahan maatumaan. Isäntä ajaa ne sitten keväällä silpuksi.


Päivä oli kirpeä, mutta aurinkoinen, joten pihalla oli,kiva olla hetkinen. Kunto ei kuitenkaan ollut kovin hyvä, joten jo kahden kärryllisen haravoinnin jälkeen piti istahtaa lepäämään. En jaksanut ajatellakaan niitä muita hommia, joita oli suunnitteilla.

Kylpyhuone, josta amme kyörättiin viime viikolla pois, odottaa viimeistelyä. Isäntä kävi lauantaina Jyskistä ostamassa matalan senkin tai miksi tätä nyt kutsuisi. Kolmeen laatikkoon mahtuu runsaasti puhdasta pyykkiä, pikkupöskyjä ja sen sellaista.

Mankelin siirsin jo uuteen paikkaan ja nostin muutaman kukan ikkunalaudalle. Niille tosin pitäisi keksiä amppelit tai jotain mikä vie ruukut kauemmas lämpöpatterista. Tuo sininen on mankelointia odottava lakana eli vanhat pyykkinarut jäivät entiselle paikalleen, mutta tilaa tuli niin paljon lisää, että jopa yksi tuoli mahtuu nyt kylppäriin. Lisäksi ostin Sinin roosa nauha -kampanjassa olevan pyykkitelineen ja harkitsin rättipatteriakin seinälle. Se ei taida kuitenkaan mahtua eikä taida olla tarpeenkaan tässä tuota pikaa järjestettävässä uudessa spassa.



Alkuviikko meni labrakäynnin ja sytostaattihoidon merkeissä. Onneksi labrassa voi käydä täällä kotikylällä ja Helsingin reissukin meni päiväseltään. Viikko ei alkanut kovin hyvin, sillä katsoin epähuomiossa väärän labra-ajan eli myöhästyin puolella tunnilla. Pääsin kuitenkin sisälle, mutta sen se aiheutti tietenkin, että meni iltapuolella ennen kuin kuulin tulokset. Jos ne olisivat olleet epäsuotuisat, olisi seuraavan päivän hoito siirtynyt. Kaikki oli kuitenkin hyvin, paitsi kalium-arvot sen verran matalat, että sain määräyksen ruveta syömään taas yhtä lajia pilleriä lisää.

Sain kaksi ihanaa ystävää vierailulle sairaalaan ja siinä iltapäivä mennä hupsahtikin tosi nopeasti, lähes huomaamatta. Hoidossa oli tällä kertaa yhtä sun toista pientä vastoinkäymistä. Joku oli unohtanut tilata sytostaatit tai joku toinen unohtanut valmistaa ne, joten tiputus alkoi vasta yhden jälkeen, vaikka olin paikalla jo yhdeksältä. Onneksi syöpäsairaalan hoitajat ovat aina yhtä iloisia ja aurinkoisia!

Toinen pieni vastoinkäyminen oli puikon (mikä liekään nimeltään) asentaminen laskimoporttiin. Ensimmäinen kerta ei onnistunut, mutta toisella kerralla piikki jo menikin oikeaan paikkaan ja tiputus saattoi alkaa. En sitten tiedä, onko joku pielessä, kun rinnuksissa on vieläkin vähän "tuntemuksia", ei kumminkaan niin pahoja, että olisin soittanut syöpäsairaalaan. Tilannetta pitää varmaan seurata.

Kun valitin sormien ja jalkojenkin kramppaamista, oli lääkärillä heti selvä käsitys asiasta. Yksi sytostaateista aiheuttaa usein neuropatiaa ja siitä tässä nyt vissiin on kysymys. Se myrkky jätettiinkin cocktailistani pois ja toisaalta sain luvan ruveta syömään taas magnesiumia, joka oli välillä boikotissa.

Kotiin pääsin lähtemään vasta iltakuuden jälkeen, kun edellisellä kerralla olin kotona jo neljän paikkeilla. Asioita hidasti ehkä pikkiriikkisen myös se, että hoitajan kanssa kulki harjoittelijatyttö, jolta tietenkään hommat eivät sujuneet aivan yhtä nopeasti kuin valmiilta sairaanhoitajalta. Mutta joskushan nämäkin asiat on opeteltava.

Olo on kuitenkin hyvä eikä pahoinvointia tai muuta vaivaa ole ollut, jos tuota lievää voimattomutta ei lasketa. Tai suonenvetoa... Valkosolukuuri alkaa taas sunnuntaina ja sen tiedän jo etukäteen väsyttävän, mutta pienillä päikkäreillä siitäkin vaivasta selviää.

3 kommenttia:

  1. Villiviini, hienoa että hoitosi sujuu hyvoin, ja sinä voit ihan 'kohtuullisesti'!
    Levollista viikonloppua sinulle & Co ♥♥

    VastaaPoista
  2. Paranemishaleja.

    Meillä oli piha valkoinen tänään. Päätinkin jättää haravoimattomat lehdet lannoittamaan nurmikkoa.

    VastaaPoista
  3. Right away I am going to do my breakfast, later than having my breakfast coming over again to read additional news.


    Feel free to visit my web blog best local

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!