perjantai 20. heinäkuuta 2012

Joka paikassa sinistä

Vaikka kello on jo vaikka mitä, piti tulla vielä yövoileivän kanssa ihmettelemään blogistanian ihmeellistä maailmaa. Te sen kun reissaatte vaikka miten kivoissa paikoissa. Ei silti, oli meilläkin kiva päivä. Remontti tuli jo eilen valmiiksi ja mööpelit paikalleen. Nyt tytär kävi auttamassa taulujen ripustamisessa, toisin sanoen hän ripusti, me katselimme ja ihan vähän avustimme. Verhot enää puuttuu ja niistäkin on idea, jahka kangas löytyy. Ja jahka ehditään kangaskauppaan.

Vertailun vuoksi kuva sinitaivaasta, tosin ei tänään kuvattuna, vaikka nytkin aurinko paistoi ihan koko päivän siniseltä taivaalta. Milloinkahan viimeksi oli sateeton päivä?



Ehdittiin me vähän sinitaivastakin katsella, kun käytiin isää tervehtimässä ja viemässä muutama valokuva. On vanhentuntu vaijaraasu kovasti, mutta muuten hän vaikutti reippaalta. Tai näytteli.Nyt hän oli saanut kipulaastarin ja se helpottaa kuutena päivänä. Seitsemäntenä teho on jo huvennut ja lonkkasärky vaivaa. Ysikymppisen lonkkia ei enää taideta leikata eikä isä siihen suostuisikaan.

Ilta menikin sitten kirjallisissa puuhissa.

6 kommenttia:

  1. Oi ihanuutta miten upea sali! Toivottavasti isällesi löytyy vähän pidempiaikaisempi ratkaisu kipuun.
    Ihanaa perjantaita!

    VastaaPoista
  2. Kauniin raikas sininen väri ja hieno taivas.

    VastaaPoista
  3. Kaunis sali, nyt sinulla on sinitaivas omasta takaa :) Minusta ihmisen ei pitäisi kärsiä kipuja viimeisinä vuosinaan, vaan lääkityksen pitäisi olla sellaista, ettei kipu vie iloa elämästä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!