Tämä kesä on mennyt tyhjää toimitellessa, suriessa ja kirjoittaessa. Pihatyöt ovat sattuneista syistä lähes tekemättä. Kas, aina kun tulee inspiraatio, alkaa myös vesisade. Saapi nähdä, kumpi ehtii ensin, talvi vai pihahommat tehtyä?

Jotain sentään tapahtuu. Muutama viikko sitten mies kaivoi esille vanhat valokuvat meidän salista ja ehdotti, että vedetään seinät sinisiksi. Eikä miksikään vaalean tai lemmenkukan sinisiksi, vaan oikein railakkaan värisiksi. Näin päätettiin tehdä ja muutaman päivän päästä pääsen ehkä esittelemään seinien uutta luukkia. Tytär ja lapsenlapsi olivat aamupäivällä nostelemassa tauluja muuttolaatikoihin. Niitä nimittäin on tässä talossa muutamaankin laatikkoon.

Emme me suinkaan itse maalaa - ei ole meistä kummastakaan enää siihen puuhaan. Sama kaveri, joka maalasi talon ja aitan ulkoseinät viime vuonna ja hyvin maalasikin, tilattiin paikalle.  Samalla hän korjaa muutaman pienen "takuujutun".  Nyt tämän operaation myötä pääsen vihdoinkin eroon syvästi inhoamistani  ja auringon paahtamista vanhoista ikkunaverhoista. Tarkoitus on hankkia unelmankevyttä, ohutta valkoista verhokangasta vastapainoksi seinille.

Tässä on se Helena Anhavan runo, jonka luin äidin hautajaisissa. Itkin ja luin. Jullasin, sanottiin meillä ennen kotona. Mistähän sekin sana on peräisin? Se ei tarkoita vienoa kyynelehtimistä, vaan pikemminkin ääneen ulvomista niin että kyynelet valuvat pitkin poskia. Sen tein.

Mukava naapuri oli pistänyt kauniin surunvalittelukortin postilaatikkoon ja runo todella kolahti. Etukäteen en kertonut edes miehelle, että yritän lukea tämän. Toivottavasti tekstistä saa selvän.

Nyt siirryn kirjoituspuuhani kimppuun. Aikataulu on sen verran tiukka, ettei parane laiskotella yhtään. Kolmas esilukija, eli tytär, antoi tänään omat kommenttinsa. Ei murhannut kirjailijanalkua. Minähän olen suunnilleen elättänyt aina itseni kirjoittamalla milloin minkäkinlaista asiatekstiä, mutta  ei ole vallan helppo siirtyä toisenlaiseen genreen. Tytär totesi saman asian ja arveli, että eepoksen lajimäärittely tulee olemaan vaikeaa, kun se ei ole runoa, ei proosaa, ei historiaa, ei sukujuttua. Kaikista vähiten runoa.