Pihapäivä

Sain tänään valtavan määrän kasveja Viherpeukaloilta . Matkahuollon ystävälliset nuorukaiset toivat ne tilauksesta kotipihaan ja nyt ei muuta kuin istuttamisen vaiva! Ensimmäiset kaksi puuta eli Mongolianvaahteran ja Japanin verivaahteran istutinkin jo liki naapurin rajaa, mutta sitten voimat loppuivat, tulin sisälle, tein kaksi sillivoileipää ja nukahdin tuoliin. Yritän vielä illalla jatkaa, kun mies on omissa soittohommissaan ja päivä on kaikin puolin sopiva näihin töihin. Multaa täytyy hankkia kärrykaupalla, mutta kyllä se tämän illan istutuksiin riittää.

Minulta taisi mopo vähän karata käsistä, ja nyt en ihan tiedä, löytävätkö kaikki edes paikkaansa pihasta. Onneksi on erilaista pyttyä ja laatikkoa, joissa voi ainakin näitä kasvattaa. Ja onneksi tein istutussuunnitelman ruutuvihkoon!

Hevoskastanja se tässä kehittelee lehtiään auki. On tämä kevät ihanaa aikaa!

Olimme sunnuntaina äitienpäivälounaalla tyttären ja nuoren herran kanssa. Teimme virheen, kun valitsimme päivän kolmannen eli kello 17 alkaneen kattauksen. Kaikki kala-alkuruoat oli syöty loppuun eikä pääruokakaan ollut ihan niin loisteliasta kuin toivoimme. Tytär söi nieriää ja se kuulemma oli hyvää ja näyttikin hyvältä. Meillä muilla oli ylikypsää savuhärkää. Mies sai annoksen, jossa on vajaa puolikas viipale lihaa, kun meillä muilla sentään oli kaksi viipaletta. Perunatkin olivat ylikypsiä. Valittaa olisi voinut, mutta mies sanoi, että maku meni koko annoksesta.

Tytär oli ostanut ihanan silkkihuivin äidilleen yhdistetyksi äitienpäivä- ja synttärilahjaksi. Synttäri on huomenna, jolloin tämä muori täyttää 65 vuotta. Ei siitä nyt sen enempää.

Äitienpäivän aatto

Huomenna tehdään suuri poikkeus aikaisempiin äitienpäiviin. Mies ehdotti, että menisimme tyttären ja hänen lapsensa kanssa äitienpäivälounaalle. Luulenpa että se on minulle ihka ensimmäinen äitienpäivälounas. Enhän tässä ole äiti ollutkaan kuin vasta 41 ja puoli vuotta. Tytär on kyllä huomioinut vähintään kortilla ja usein kukallakin. Ihana äitienpäiväruusu, joka kukoisti monta vuotta rapunpielessä, kylläkin taitaa olla "menneen talven lumia". Sääli, sillä sen kukat olivat suloisen sampanjan väriset ja se jaksoi kukkia usein kaksikin kertaa kesässä, aina pakkasiin asti.

Omat äitienpäiväkukkani vein jo tänään haudalle. Valkovuokot ja skillat omasta pihasta ja kimppu ruusuja. Isällä oli aina tapana hakea äidille valkovuokkokimppu ja niinpä hurautimme näyttämään kuvaa hänelle. Isä oli tänään selvästi virkeämpi kuin edellisellä käynnillä.

Otin ruusukimpusta yhden ja vein sen kirjani kertoja-Kristiinan haudalle. Siellä kukoisti jo orvokitkin. Meidän haudalta oli vasta talvi siivottu pois. Harmi, etten älynnyt ottaa ylimääräistä lasipurkkia kotoa mukaan, kun en vielä silloin ajatellut käyntiä tällä toisella haudalla. Hautuumaan joutilaita kukkavaaseja ei näkynyt missään enkä ihan haudoilta kehdannut sellaisa ryövätä.

Hyvää äitienpäivää!

Keltaisia kukkasia

Löytyihän niitä keltavuokkoja vihdoin meidänkin pihasta, vaikka jo epäilin niiden kokonaan kadonneen. Näitä ihasteltiin naapurinrouvan kanssa ja hyvä kun ehdittiin ihastella. Hetki sitten nimittäin sade ropisi kattoon oikein toden teolla, vaikkakin taisi jo lakatakin. Tulipahan kuvattua eikä märässä maassa olisi ollut kiva tallustellakaan.

Joku muukin liikkui ilmeisesti kameran kanssa. Yritin kuvata iloisissa kesämekoissa olevaa kuvaajaa kävelytien toisesta päästä, mutta nyt en löydä kuvaa ;-). Ei se niin hyvä ollut, että kannattaisi enempää etsiä.

Muutama pikkupoika kulki pitkin lähimetsikköä ja hakkasi puunrunkoja jollain kepeillä. Siihen en puuttunut, mutta kun nuoret herrat lähestyivät meidän kasvihuonetta maata piiskaten, niin siitä tein lopun ja passitin veikot matkaansa. Ties mitä kepposia olivat suunnittelemassa ja joka tapauksessa toisten maalla.

Käenrieskatkin kukkivat pihassa, samoin keltainen mukulaleinikki. Muutamat koivut ovat hiirenkorvalla.

Vielä siihen parin päivän takaiseen lääkärireissuun ja epäiltyyn veritulppaan. Se oli lääkäri, joka epäili. Itselle ei olisi tullut mieleen tämä vaihtoehto, vaikka jalka kipeä onkin.

Vuorotellen ylä- ja alamäkeä.

Sitä ylä- ja alamäkeä on tälle päivälle osunut erityisen paljon, mutta plussalla ollaan eikä mitään vakaa ole sattunut! Aamulla tosin kuulin ensimmäiseksi kirjani ilmestymisaikataulusta ei-niin-hirveän-kivan uutisen. Nyssäkkä tuleekin vasta kahden viikon päästä eikä viikon päästä, jota ylioptimistista toivotta vielä eilen elättelin. No, siihen ei maailmani kaadu, varsinkin kun ehkä itsekin olen osallisena viivytykseen. Tai ei, paino toimii kyllä rivakasti, minä myös, mutta jos haluaa 29 kuvaa eikä 10 riitä, niin kai siinä taittajallakin työmäärä lisääntyy ja aikataulut pissivät kintuilleen.

Tuntuu kuin koko maailma olisi täynnä valkovuokkoja, pihat, tien penkat, peltojen laidat. Nämä kukkivat omassa pihassa. Sinivuokot ovat jo ohi, mutta missä viipyvät keltavuokot? Ja miten saisi miehen multakauppaan / puutavaraliikkeeseen / edes omalle pihalle hommiin? Tiedän kyllä, että hän on kipeäjalkainen ja -selkäinen, mutta niin olen minäkin. Itsekin jaksaisi tehdä noita hommia, jos olisi kaveri kannustamassa.

Matkahuoltoon on tänään tullut ilmeisesti iso laatikollinen taimia, mutta emmepä me niitä ehtineet emmekä jaksaneetkaan enää hakea. Siellä voi olla esimerkiksi muutama omenapuu yms. joka kaipaisi nopeaa istuttamista ja paljon multaa. Onneksi tälle päivälle on nuo valkovuokkomättäät.

Hyvä juttu on päivässä sekin hetki, kun sain äärimmäisen hyvää ja ystävällistä palvelua verotoimistosta. Neuvot toivottavasti ovat kullan (tai ainakin eurojen) arvoisia.

Ehdin vielä ennen lääkärireissua tehdä hiukan pitsikoristeista tarjoiluessua, joita pitäisi saada syntymään peräti kolme kappaletta. Olin niin tyhmä, etten luottanut sarjatyön voimaan, vaan nyt joudun tosissaan pähkäilemään, missä järjestyksessä minä muutamat rimpsut olen tikannut. Yllättävän hitaasti tämä ompelu käy ja jatkuvasti saa olla lankaakin puolaamassa.

Niin se iltapäivän lääkärireissu. Lääkäri passitti minut heti paikalla tutkituttamaan kinttuni ultraäänessä veritulpan pelossa. Sieltä hetki sitten kotiuduttiin eikä onneksi tullut retkeä aluesairaalan päivystykseen. Siis ei veritulppaa. Kaikki kävi niin nopeasti, etten juuri ehtinyt säikähtääkään. Pankkitilille tämä päivä ei tehnyt hyvää, mutta onpa taas pikaisesti varmuus siitä, että ei hätää mitään!

Jos nyt menis miettimään niitä esiliinan henkseleitä, joihin pitäisi kiinnittää rimpsua.

Kässäiltapäivää

Rupesin kanttaamaan pöytäliinakangasta. Luulin, että sitä olisi ollut yksi pöydän pituus plus vähän päälle, mutta kangasta riittää ja riittää ja riittää. Ehkä sitä onkin jäljellä kaksi pituutta, pitääpä mitata vielä ennen päiden ompelua. Se olisikin kyllä hyvä juttu, sillä pitkä pöytämme on myös leveä. Ompelu ottaa kyllä jo nyt aika tavalla selkääni. Piti oikein tulla tauolle ja ottaa kipukeppi käteen.

Ohjelmassa olisi vielä kolmen juhlaessun ompelu, mutta ehkä selkä tekee tepposet? Malli on olemassa ja käyttötarkoitus - ette millään voi arvata! Juu-u, julkkareistahan on kysymys, hehkuttelee hän. Uhraan hyvään tarkoitukseen pari valkoista kapiolakanaani, joissa on kauniit käsin virkatut pitsit päässä. Kahvinkeittäjät on tiedossa, mutta essuista on pulaa.

Kun mainittua tilaisuutta mietiskelen ja olen tutkinut mm. huutonettia ja naamakirjan iittala-arabia-tuotteiden myyntisivuja, niin ihmeekseni huomaan, että kahvikupit ovat hävinnyt luonnonvara. Jos niitä jollakulla vielä on, niin myyntiin vaan! Jopa iki-ihanaa Illusia-astiasarjaa halutaan vaihtaa muumimukeihin. Kyllä meilläkin arkikahvit ja teet juodaan mukeista, mutta ei tulisi mieleenkään kattaa juhlakattaukseen mukeja, teetä lukuunottamatta. Onneksi kahvikuppeja on talossa kohtuullinen määrä suurempaakin vierasjoukkoa varten ja tarvittaessa lainaan tyttäreltä lisää.

Illusia on tämän näköinen astiasto. Valitettavasti sen valmistus on jo lopetettu. Heikki Orvolan muoto ja Fujiwo Ishimoton koriste. - Tuo kelta-valkoinen liina on juuri sitä kangasta, jota pian taas surruttelen ompelukoneellani. Ostin sitä paaljon Finlaysonin alesta ja kun äsken kurkistin, niin sitä näyttää vieläkin olevan myynnissä - 8 euroa metri. Muutama muukin lopetettu malli on tarjouksessa. Meillä ei toistaiseksi tarvita enempää pöytäliinakankaita.

Sinänsä hyvä, että on tupatöitä, vaikka sunnuntai onkin. Ulkona tuulee ja voi olla, että siellä on satanutkin. Harmaa, pilvinen ja kylmältä näyttävä pyhäpäivä joka tapauksessa.

Piti tulla vielä tekemään pieni lisäys. Ne kapiolakanat ovat siis ensimmäisiä kapioitani vuodelta 1968 tai -69. Hoh-hoijaa. Rakkaat lukijat eivät silloin olleet edes syntyneet... Toisia kapioita ei sitten ollut aikaa tehdäkään, kun kosinnasta kahden ja puolen viikon päästä oltiin jo kirkossa alttarin edessä. En tosin tehnyt itse niitä ensimmäisiäkään.

Valoisaa päivää

Ei ihme, että olo on kevyt kuin sitruunaperhosella, jonka tänään kuvasin. Kuva tosin on vielä kamerassa, kun akku loppui kesken kaiken. - Päivä on ihanan aurinkoinen ja tein pihakierrrosta kamera kourassa. Valkovuokot kukkivat, taskuruohot tietysti myös ja yksittäiset skillat siellä täällä pitkin nurmikkoa. Ainoa häpeäpilkku oli omenapuun runko, jota jänis oli käynyt järsimässä.

Valoisalta kuulostaa myös miekkosen musisointi, joka kuuluu hyvin lattian läpi alakerrasta. Läksyjään taitaa harjoitella, mutta ei ole ihme mitä luin lehdestä. Kulttuuriharrastukset tekevät hyvää terveydelle. Varmaan tämä kotikuuntelukin voidaan laskea samaan sarjaan.

Kaksi tuoretta kuvaa kevätaskareista. Fasaanikanaa harvemmin näkyy, vaikka kukko kailottaa pihassa päivittäin, esimerkiksi nytkin parhaillan. Emäntäkin osui pari päivää sitten silmiini. Perheen perustamista siinä varmaan jo suunniteltiin, sillä emäntä kulki edellä, isäntä perässä.

Toinen keväänmerkki on naapurin isäntä, joka ajeli peltoaan, muokkasi tai äesti, mitä mahtoikaan tehdä. Lauma lokkeja kulki perässä, mutta kuvauspaikkani eli meidän takkahuoneen ikkuna oli niin epäedullinen, etteivät linnut osuneet kuvaan. Enkä kehdannut lähteä pihaan kuvaamaan. Aikainen lintu madon nappaa, tosin viime vuonna kylvötouhut alkoivat kaikesta huolimatta merkittävän myöhään. Saas nähdä, miten käy tänä vuonna.

Ja sitten viimeinen uutinen, joka valaisee päivääni erityisen aurinkoisesti. Sain toissapäivänä esikoiskirjani lämpimäiskappaleen oikoluettavaksi ja eilen se lähti takaisin kohti Tamperetta. Kansi ja taittokin miellyttivät silmääni, vaikka paperi kyllä on hivenen turhan ruskeaa, mutta näyttääpä ainakin ekologiselta. Monet vanhat kuvat tietysti ovat jo sellaisenaan epäskarppeja, joten en lähtenyt vaatimaan valkoisempaa paperia.

Ai-jai, että minä vielä tämänkin päivän sain nähdä, kuten kirjani päähenkilö Kristiina moneen otteeseen sanoo. Esittelen kirjan myöhemmin ehkä vielä tarkemmin ja näytän ainakin kansikuvan, sillä mielihyvin sitä saa myös ostaa, palvelukustanteesta kun on kysymys eli omat rahat on tarkkaan liossa. Se siis on meidän sukumme tarina, romaanin tapainen, jossa on sotkettu sekaisin faktaa ja fiktiota 1800-luvun maalaistalon maailmasta, pitäjän tapahtumista ja valtakunnankin asioista. Julkkareita suunnittelen, jahka kuulen tarkemmin, milloin pihaan tulee autokuormallinen kirjoja... Onneksi ei sentään satoja eikä tuhansia kappaleita.

Kristiina oli vaarini isoäiti, joka kuoli 90 vuoden 9 kuukauden ja 9 päivän ikäisenä vuonna 1901. Kuolinilmoituksessa oli virrenvärssy: "Mä pääsen tyyneen rantahan Myrskyistä, jotka pauhaa: Kiusauksista maailman Saan ijäks kaikeks rauhaa; Waiwoista pääsen lepohon, Pimeydestä walohon, Itkusta taivaan riemuun." Sitä jäin miettimään, mitä kiusauksia enää 90-vuotisella muorilla mahtoi olla, mutta eipä hän itse tuota kuolinilmoitustaan laatinut. Ajat kylläkin olivat vaikeita, kun maassa elettiin sortovuosia.

Nyt lähden saunaan. Jaa niin, kirjatilauksia otetaan mielihyvin vastaan jo näin ennakkoon. Toivottavasti sähköposti tukkiutuu tilauksista ;-)  Kirjakauppahinta lienee himpun verran alle 30 euroa.

Vappua

Tekisi mieli viisastella: "Eilen humussa, tänään sumussa". Koko eilisen iltapäivän raadoin eli tein herkkuja iltavieraillemme. Lopulta tuli niin kova kiire, etten ehtinyt edes imuroida, vaikka oli tarkoitus. Ei silti, vieraat viihtyivät ihan riittävän pitkään siitäkin huolimatta.

Aamukolmelta istahdimme miehen kanssa kaksistaan vetämään hetkeksi henkeä. Ilta oli tavattoman onnistunut ja hauska rakkaiden sukulaisten kanssa. Olin varannut kameran esille, mutta niin hauskaa oli, etten muistanut ottaa yhtään kuvaa. Aamulla nukuimme tavallsitakin pitempään ja oli ihanan aurinkoinen vappu tai ei, päätin pitää yöpaitapäivän. Ajatusta tuki sekin, että otin vielä iltapäivällä parin tunnin nokoset. Toivottavasti tämä ei ollut kevään ainut aurinkoinen päivä...

Tein eilen poropadan, jossa oli poronpaistia, kasleria, sipulia, suppiloivahveroita, ruisleivästä jauhamaani korppujauhoa ja kermaa. Vettä tietysti nesteenä parin, kolmen tunnin haudutuksen ajaksi, sillä lisäsin korppujauhot ja kerman vasta aika loppuvaiheessa. Mausteena oli vain suolaa, pippuria ja muutama katajanmarja. Olipa hyvää.  Nyt on ruokaa moneksi päiväksi, joskin aion pakastaa heti suosiolla osan padasta. Perunalaatikkoakin jäi melkein koko vuoallinen, samoin yli puolet graavaamastani kirjolohifileestä. Alkupaloina oli sillin ja lohen lisäksi vielä mainiota maksapateeta ja savustettua hevosta.

Jälkiruoaksi tein unelmatortun eli suklaakääretortun kokeilumielessä. Koe osoitti, että päällistä pitää vielä miettiä ja ehkä vaihtaa toisenlaiseen. Hyvää se silti oli. Ja syömistä riittää siinäkin vielä moneksi herkkuhetkeksi.

Panimme yöllä merkille kaksi asiaa: mies kuuli joutsenten huhuilua ja naapurin isännän traktorin äänen. Jokohan peltotyöt alkoivat? Tänään ei ole tehty havaintoja kummastakaan.