Tekisi mieli viisastella: "Eilen humussa, tänään sumussa". Koko eilisen iltapäivän raadoin eli tein herkkuja iltavieraillemme. Lopulta tuli niin kova kiire, etten ehtinyt edes imuroida, vaikka oli tarkoitus. Ei silti, vieraat viihtyivät ihan riittävän pitkään siitäkin huolimatta.
Aamukolmelta istahdimme miehen kanssa kaksistaan vetämään hetkeksi henkeä. Ilta oli tavattoman onnistunut ja hauska rakkaiden sukulaisten kanssa. Olin varannut kameran esille, mutta niin hauskaa oli, etten muistanut ottaa yhtään kuvaa. Aamulla nukuimme tavallsitakin pitempään ja oli ihanan aurinkoinen vappu tai ei, päätin pitää yöpaitapäivän. Ajatusta tuki sekin, että otin vielä iltapäivällä parin tunnin nokoset. Toivottavasti tämä ei ollut kevään ainut aurinkoinen päivä...
Tein eilen poropadan, jossa oli poronpaistia, kasleria, sipulia, suppiloivahveroita, ruisleivästä jauhamaani korppujauhoa ja kermaa. Vettä tietysti nesteenä parin, kolmen tunnin haudutuksen ajaksi, sillä lisäsin korppujauhot ja kerman vasta aika loppuvaiheessa. Mausteena oli vain suolaa, pippuria ja muutama katajanmarja. Olipa hyvää. Nyt on ruokaa moneksi päiväksi, joskin aion pakastaa heti suosiolla osan padasta. Perunalaatikkoakin jäi melkein koko vuoallinen, samoin yli puolet graavaamastani kirjolohifileestä. Alkupaloina oli sillin ja lohen lisäksi vielä mainiota maksapateeta ja savustettua hevosta.
Jälkiruoaksi tein unelmatortun eli suklaakääretortun kokeilumielessä. Koe osoitti, että päällistä pitää vielä miettiä ja ehkä vaihtaa toisenlaiseen. Hyvää se silti oli. Ja syömistä riittää siinäkin vielä moneksi herkkuhetkeksi.
Panimme yöllä merkille kaksi asiaa: mies kuuli joutsenten huhuilua ja naapurin isännän traktorin äänen. Jokohan peltotyöt alkoivat? Tänään ei ole tehty havaintoja kummastakaan.
Nam, poropata kuulostaa oikein herkulliselle... Ihanat krookukset, minä en ole niitä älynnyt laittaa ollenkaan :)
VastaaPoistaMaukkaita ruokia olet tehnyt. Ainakin kyntäjiä on tänään täälläpäin pelloilla näkynyt.
VastaaPoistaKiva kuulla että on ollut mukavaa, täällä satoi lunta!!Itselläni vain piipahti ystäviä molempina päivinä, ja siivoilu oli pikajuttu, lapsenlapsia odotin turhaan, mutta ketään ei nyt eksynyt kuten usein muulloin vappuna.
VastaaPoista